Puistot, luonto ja viheralueet saattavat tuoreen tutkimuksen perusteella hidastaa ajattelutoimintojen heikentymistä. Muistiin ne eivät välttämättä vaikuta, mutta hyödyt näkyvät muilla kognitiivisten toimintojen alueilla.Aiempien tutkimusten perusteella luonto, metsät ja viheralueet voivat muun muassa vähentää stressiä, parantaa mielialaa, lisätä liikuntaa ja laskea sydämen sykettä.Tutkimuksessa lähes 14 000 keskimäärin 61-vuotiasta yhdysvaltalaisnaista seurattiin vuodesta 1989 vuosiin 2014–2016. Kognitiivisia mielentoimintoja kartoitettiin seurannan lopussa ja asuinalueiden viheralueet selvitettiin satelliittikuvien avulla. Viheralueiden lähellä asuvat saivat kognitiivisia mielentoimintoja mittaavissa testeissä tasaisesti parempia tuloksia kuin osallistujat, joiden asuinalueilla oli vähänlaisesti puistoja, nurmialueita ja muuta luontoa. Erityisesti eroja havaittiin psykomotorista nopeutta ja tarkkaavaisuutta mittaavissa testeissä. Erot eivät olleet kovin suuria, mutta vastasivat noin yhden vuoden ikääntymistä. Viheralueiden läheisyys ei vaikuttanut osallistujien muistiin tai oppimiskykyyn.

Tutkijat selvittivät muun muassa osallistujien tulotason, fyysisen aktiivisuuden, psyykkisen terveyden ja asuinalueen ilmansaastetasot, mutta ne eivät juurikaan vaikuttaneet tuloksiin. Tarkan mekanismin selvittäminen vaatiikin lisää tutkimuksia.Tulokset julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(JAMA Network Open 2022;5:e229306)https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2022.9306

(000.000) 2022 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla