Säännöllisesti pyöräilevät diabeetikot näyttäisivät elävän muita pitempään, tuore tutkimus osoittaa. Tutkimus vahvistaa näyttöä pyöräilyn ja liikunnan terveyshyödyistä.Tulokset julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä, ja niiden perusteella säännöllisesti pyöräilevien tyypin 2 diabetesta sairastavien riski menehtyä keskimäärin 15-vuotisen seurannan aikana oli neljänneksen pienempi kuin potilaiden, jotka eivät pyöräilleet.Suotuisa yhteys näkyi jo alle tunnin viikoittain pyöräilevillä, mutta voimistui mitä enemmän pyörän satulassa viihtyi. Myös pyöräilyn aloittaminen näkyi vähäisempänä kuolleisuutena seurannan aikana. Verrattuna muihin potilaisiin pyöräilyn aloittaneiden riski menehtyä oli 35 prosenttia pienempi seurannan aikana.Pyöräileminen liittyi pienempään sydän- ja verisuonitaudeista johtuvaan kuolleisuuteen, mutta myös kokonaiskuolleisuus eli mistä tahansa syystä aiheutuvat kuolemat olivat vähäisempiä. Yhteydet näkyivät riippumatta mahdollisista muista liikuntaharrastuksista.Suomalaisista noin 500 000 sairastaa tyypin 2 diabetesta, mutta merkittävä osa heistä ei ole tietoisia taudistaan. Diabetesta ehkäisevät terveelliset elämäntavat, kuten laihduttaminen, liikunnan lisääminen sekä monipuolinen ja runsaasti kuitua sisältävä ruokavalio.Uutispalvelu Duodecim(JAMA Internal Medicine 2021;DOI:10.1001/jamainternmed.2021.3836)https://doi.org/10.1001/jamainternmed.2021.3836
(000.000) 2021 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.