Raskaus suurentaa rintasyöpäriskiä – mutta pienentää myös

Useita lapsia synnyttäneiden on ajateltu sairastuvan rintasyöpään muita harvemmin, mutta tuoreen tutkimuksen perusteella tämä ei pidä täysin paikkaansa. Riski kyllä pienenee vuosikymmenten kuluessa, mutta synnytystä seuraavien vuosien ajan riski on suurentunut. Tutkimus julkaistiin Annals of Internal Medicine -lehdessä, ja se perustuu 15 aikaisemman tutkimuksen aineistoihin.Kun aineistot yhdistettiin ja analysoitiin uudelleen, rintasyöpäriskin havaittiin suurentuvan lähes kaksinkertaiseksi synnytystä seuraavina vuosina. Riski oli suurimmillaan viisi vuotta synnytyksestä, mutta se pieneni vähitellen seuraavien vuosikymmenten aikana. Imettäminen ei vaikuttanut tuloksiin, mutta yhteys oli voimakkaampi naisilla, joilla oli suvussa rintasyöpää tai jotka olivat iäkkäämpiä ensimmäisen lapsensa syntyessä.Kun synnytyksestä oli kulunut 34 vuotta, yhteys oli jo kääntynyt toiseen suuntaan. Synnyttäneiden naisten sairastumisriski oli tuolloin noin viidenneksen pienempi kuin lapsettomien. Yhteydet koskivat vain estrogeenireseptoripositiivisia (ER+) rintasyöpiä, mikä viittaa hormonaalisiin mekanismeihin.Tutkijoiden havainnot pitää varmistaa lisätutkimuksissa, mutta ne viittaavat raskauden ja lapsiluvun välisen yhteyden olevan monimuotoisempi kuin tähän asti on ajateltu. Uutispalvelu Duodecim(Annals of Internal Medicine 2018;DOI:10.7326/M18-1323)http://annals.org/aim/article-abstract/2718682/breast-cancer-risk-after-...

(20181220) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.