Atooppisen ihottuman kehittymistä on yritetty estää rasvaamalla lapsen ihoa säännöllisesti ensimmäisen elinvuoden ajan, mutta tuoreiden tutkimustulosten valossa tällä ei näyttäisi olevan toivottua vaikutusta. Rasvaaminen ei estänyt atooppista ihottumaa lapsilla, jotka ovat suurentuneessa ihottuman vaarassa perinnöllisen alttiuden takia.Lancet-lehdessä julkaistiin samanaikaisesti kaksi tutkimusta, joissa ihon rasvaamisen vaikutuksia tutkittiin yhteensä 3 800 lapsen kokeissa. Tulosten perusteella päivittäinenkään rasvaaminen ensimmäisen elinvuoden ajan ei ehkäissyt atooppisen ihottuman kehittymistä, kun vertailukohtana olivat lapset, joita ei rasvattu. Kaikki lapset olivat alttiita atooppiselle ihottumalle vanhempiensa atopian, allergioiden tai astman takia. Tutkimuksissa lapsia seurattiin 1–2 vuotta.Toisessa tutkimuksessa selvitettiin myös varhain aloitetun kiinteiden ruokien syömisen vaikutuksia atopian kehittymiseen. Tässäkään analyysissa ei havaittu eroja verrokkeihin. Lapsia tosin seurataan vielä kolmivuotiaaksi, jotta selviää, vaikuttiko varhainen maapähkinöiden, maidon, vehnän ja kananmunan syöminen ruoka-aineallergioiden kehittymiseen.Yhdessä havainnot viittaavat vahvasti siihen, että atooppiselle ihottumalle alttiiden pikkulasten rasvaaminen ei todennäköisesti vähennä ihottumia. Rasvaamisesta on tosin apua atooppisen ihottuman hoidossa.Atooppinen ihottuma on krooninen, kutiseva, tulehduksellinen ihotauti, joka ilmaantuu yleensä 4–8 kuukauden iässä. Ihottumaa potee noin 10–20 prosenttia lapsista. Uutispalvelu Duodecim(Lancet 2020;395:962–972)https://doi.org/10.1016/S0140-6736(19)32984-8(Lancet 2020;395:951–961) https://doi.org/10.1016/S0140-6736(19)32983-6

(000.000) 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla