Lihavuus voi haitata seksielämää varsinkin, jos liikakiloja on kertynyt paljon. Tuoreen tutkimuksen perusteella monilla tilanne kuitenkin paranee lihavuusleikkauksen jälkeen. Tutkimukseen osallistui runsaat 2 000 lihavuusleikkaukseen ohjattua sairaalloisen lihavaa miestä ja naista.Ennen leikkausta valtaosa osallistujista oli tyytymättömiä seksielämäänsä, mutta leikkauksen jälkeen heistä noin puolet koki merkittävän muutoksen vuoden sisällä ja suuri osa koki seksielämänsä paremmaksi vielä viisi vuotta myöhemmin. Lihavuusleikkaus vähensi fyysisiä rajoitteita ja lisäsi haluja ja seksuaalista aktiivisuutta.Suotuisia muutoksia nähtiin varsinkin potilailla, joiden masennusoireet vähenivät leikkauksen jälkeen. Tutkimus julkaistiin JAMA Surgery -lehdessä.Lihavuusleikkauksen on aiemmin havaittu myös vaikuttavan ihmissuhteisiin. Varsinkin sinkkujen asema parisuhdemarkkinoilla paranee lihavuusleikkauksen jälkeen ja muutos on tutkimustulosten valossa sitä suurempi mitä enemmän potilas laihtuu. Leikkauksen jälkeen potilaat solmivat myös enemmän uusia suhteita ja avioliittoja, mutta monien suhteet myös päättyvät ja avioerot yleistyvät. Suomessa lihavuusleikkauksia tehdään pääasiassa sairaalloisen lihaville potilaille, joiden lihavuus on jatkunut vähintään viisi vuotta ja joiden painoindeksi on yli 40. Tämä tarkoittaa 170-senttimetriselle henkilölle vähintään 116 kilon painoa ja 180-senttiselle yli 130 kiloa. Vaikeahoitoista diabetesta tai useita lihavuuteen liittyviä sairauksia potevia leikataan kuitenkin jo, kun painoindeksi ylittää 35.Uutispalvelu Duodecim(JAMA Surgery 2019;DOI:10.1001/jamasurg.2018.1162)https://doi.org/10.1001/jamasurg.2018.1162

(201935) 2019 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla