Synnyttäminen altistaa virtsankarkailulle – keisarileikattujen riski pienempi

Virtsankarkailu on yleisempää synnyttäneillä ja varsinkin alateitse synnyttäneillä naisilla, ruotsalaistutkimus vahvistaa. Vaikutus on vähäisempi, jos synnytys tapahtuu keisarileikkauksella.Tutkimus julkaistiin American Journal of Obstetrics & Gynecology -lehdessä, ja siinä tarkasteltiin runsasta 14 000 ruotsalaisnaista. Naisista 9 100 ei ollut synnyttänyt, 3 800 oli synnyttänyt yhden lapsen alateitse ja loput 1 400 oli synnyttänyt keisarileikkauksella.Synnytystä seuraavien kahden vuosikymmenen aikana virtsankarkailua ilmaantui 30 prosentille synnyttäneistä ja vain 20 prosentille naisista, jotka eivät olleet synnyttäneet. Alateitse synnyttäneiden luku oli vielä suurempi, sillä heistä 43 prosentille kehittyi virtsankarkailua. Verrattuna alateitse synnyttäneisiin keisarileikkauksella synnyttäneiden riski oli noin kolmanneksen pienempi.Virtsankarkailu oli myös runsaampaa synnyttäneillä kuin synnyttämättömillä, mutta keisarileikkauksella synnyttäneiden oireet olivat harvemmin pahoja.Naisen virtsankarkailu eli virtsainkontinenssi on varsin tavallinen oire, ja se koskee arviolta puolta kaikista naisista. Säännöllinen haittaava virtsankarkailu lisääntyy iän myötä ja erityisesti vaihdevuosien jälkeen. 25–60-vuotiaista suomalaisnaisista siitä kärsii 20 prosenttia ja yli 70-vuotiaista jo 60 prosenttia.Uutispalvelu Duodecim(American Journal of Obstetrics & Gynecology 2019:DOI:10.1016/j.ajog.2019.05.022)https://doi.org/10.1016/j.ajog.2019.05.022

(000.000) 2019 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla