Alle 40-vuotiaiden naisten rintasyöpä on yleistynyt viime vuosikymmeninä, ja yhtenä syynä tähän on pidetty syntyvyyden laskemista. Tuoreen tutkimuksen perusteella rintasyövät alkoivat kuitenkin yleistyä jo kauan ennen syntyvyyden vähentymistä. Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä. Tutkijat selvittivät rintasyövän ja syntyvyyden yhteyksiä Connecticutin osavaltion terveysrekistereistä, joista saatiin tiedot kaikista 25–39-vuotiaiden naisten rintasyövistä ja synnytyksistä vuosilta 1935–2015.
Vuodesta 1935 alkaen alle 40-vuotiaiden naisten rintasyövät yleistyivät 0,65 prosenttia joka vuosi, rekisterit osoittivat. Vuonna 1935 sadastatuhannesta naisesta keskimäärin 16 sairastui vuodessa, kun vuonna 2015 sairastui jo 39 sadastatuhannesta.
Syntyvyys alkoi laskea Yhdysvalloissa ja monissa muissa länsimaissa vasta 1970-luvulle tultaessa, joten se ei voi selittää jo vuosikymmeniä aikaisemmin alkanutta rintasyöpäkehitystä. Samasta syystä mammografiaseulonnat eivät voi selittää rintasyöpädiagnoosien kasvua. Mammografiat aloitettiin Yhdysvalloissa vasta 1970-luvulla.
Tutkijat pitävät tuloksiaan osoituksena siitä, että syntyvyyden lasku ja lapsiluvun pienentyminen eivät ole aiheuttaneet alle 40-vuotiaiden rintasyövän yleistymistä. Niillä on tosin jonkinlainen vaikutus osassa ikäluokista, mutta vaikutus on vähäinen.Rintasyöpä on Suomessa naisten yleisin syöpä ja siihen sairastuu noin 5 000 naista joka vuosi. Rintasyöpä yleistyy 45. ikävuoden jälkeen. Nuoremmilla se on harvinainen.
Uutispalvelu Duodecim(JAMA Network Open 2020;3:e200929)https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2020.0929
(000.000) 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.