Äidin ruokavalion terveellisyys raskauden aikaan ei näyttäisi vaikuttavan siihen, miten todennäköisesti hänen lapsensa lihoo. Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio silti ehkäisee monia sairauksia.Tiedot käyvät ilmi tutkimuksesta, jossa seurattiin 2 700 äitiä ja heidän lapsiaan. Lapset olivat 12–14-vuotiaita tutkimuksen alussa ja 21–23 seurannan päättyessä.Ensimmäisen analyysin perusteella terveellistä ruokavaliota noudattaneiden jälkeläiset olivat epätodennäköisemmin lihavia lapsena ja aikuisena, mutta yhteys katosi, kun analyysissa huomioitiin raskautta edeltävät elintavat ja sosioekonominen asema. Näin ollen äidin ruokavalio ei selittänyt lapsen myöhempää painonkehitystä.Tulokset eivät tarkoita sitä, ettei äidin ruokavaliolla raskauden aikoihin olisi merkitystä äidin terveydelle ja raskauden kululle. Tutkimuksessa ei myöskään tarkasteltu epäterveellisiksi ja lihomista edistäviksi tiedettyjen ruokavalioiden vaikutuksia. Näyttää kuitenkin siltä, että lasten lihomisessa äidin terveellinen ruokavalio raskauden aikoihin ei ole kovinkaan merkittävä tekijä.Lasten ja nuorten lihavuus on lisääntynyt viime vuosikymmenten aikana. Joka neljäs 2–16-vuotias suomalaispoika ja joka kuudes tyttö on ylipainoisia.Uutispalvelu Duodecim(European Journal of Epidemiology 2020;35:283–293)https://doi.org/10.1007/s10654-020-00621-8

(000.000) 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla