Tupakointi voi tuoreen tutkimuksen mukaan jäykistää jopa teini-ikäisten valtimoita. Samanlainen vaikutus on humalajuomisella, European Heart Journalissa julkaistut tulokset osoittavat. Valtimoiden jäykistyminen suurentaa vaaraa sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja aivoverenkiertohäiriöihin.Nyt julkaistut tulokset perustuvat 1 200:n 13–17-vuotiaan brittinuoren kyselyvastauksiin ja valtimotutkimuksiin. Tulokset olivat hyvin yksiselitteiset, sillä valtimot olivat mittausten perusteella jäykimmät nuorilla, jotka tupakoivat usein tai harrastivat humalajuomista. Suurimmat erot näkyivät verrattaessa savuttomia ja raittiita nuoria nuoriin, jotka sekä tupakoivat että joivat itsensä humalaan.Havaitut valtimomuutokset vähitellen katosivat, jos nuori lopetti tupakoinnin ja alkoholin käytön, joten nuoret eivät onneksi aiheuttaneet itselleen pysyviä haittoja. Nuorena aloitettu tupakointi ja alkoholin käyttö voivat kuitenkin vuosien varrella altistaa lukuisille sairauksille, jos käyttö jatkuu pitkään. Suomessa nuorten tupakointi on vähentynyt tasaisesti viime vuodet ja nykyään vain noin seitsemän prosenttia 14–18-vuotiaista tytöistä ja pojista tupakoi päivittäin. Myös suomalaisnuorten alkoholin käyttö on vähentynyt viime vuosina.Uutispalvelu Duodecim(European Heart Journal 2018;ehy524)https://academic.oup.com/eurheartj/advance-article/doi/10.1093/eurheartj...

Aihetta käsitellään myös Duodecimin terveysuutisissa YouTubessa
(000.000) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla