Alle 35-vuotiaana todettu korkea verenpaine voi tuoreen tutkimuksen mukaan aiheuttaa monenlaisia haitallisia muutoksia jo keski-ikään mennessä. Yhdessä nämä muutokset altistavat muun muassa sydän- ja verisuonitaudeille ja niistä aiheutuville kuolemille.Hypertension-lehden julkaisemat tulokset perustuvat 2 700 keskimäärin 50-vuotiaan seurantaan, joka aloitettiin osallistujien ollessa 18–30-vuotiaita. Verenpainemittauksia tehtiin toistuvasti seurannan ajan.Verrattuna normaaliverenpaineisiin kohonnutta verenpainetta jo alle 35-vuotiaana poteneilla oli noin kaksi kertaa todennäköisemmin sydämen vasemman kammion hypertrofiaa sekä diastolista vajaatoimintaa. Lisäksi sepelvaltimokalkkeumat olivat heillä noin kolme kertaa yleisempiä. Yhteydet havaittiin riippumatta monista taustamuuttujista, jotka olisivat voineet vaikuttaa tuloksiin.Vastaavia muutoksia ei havaittu potilailla, joiden verenpaine oli kohonnut vasta yli 45-vuotiaana, mikä viittaa haittojen kehittyvän pitkän ajan kuluessa. Havainto korostaa verenpaineen varhaisen hoitamisen merkitystä sairauksien ehkäisyssä.Suomessa kohonnutta verenpainetta potee puolet miehistä ja kolmannes naisista. Verenpainetta voi alentaa vähentämällä suolaa, laihduttamalla, lisäämällä liikuntaa, vähentämällä alkoholin käyttöä, lopettamalla tupakoinnin ja syömällä kasviksia ja täysjyvätuotteita. Verenpainelääkityksellä on noin miljoona suomalaista, mutta heistä vain noin 40 %:lla verenpaine on hoitotavoitteessa.Uutispalvelu Duodecim(Hypertension 2019;DOI:10.1161/HYPERTENSIONAHA.119.13069)https://doi.org/10.1161/HYPERTENSIONAHA.119.13069

(2019729) 2019 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla