Luolamaalauksissakaan ei ollut pupuja ja perhosia vaan pelottavia ja voimakkaita eläimiä. Miksi ihmisaivot ovat on aina kaivanneet jännitystä? Mutta miksi kaikki eivät nauti kauhusta?

KUVITTELE, että kävelet yöllä pimeällä, syrjäisellä kujalla. Aistisi ovat valppaina ja pelkosi yltyy. Yhtäkkiä eteesi hyppää kissa. Säikähdät ja kirkaiset, vaikka tilanteessa ei olisi oikeasti mitään vaarallista.

Samaa pahaenteisyyden ja pelästymisen kaavaa hyödynnetään myös kauhuelokuvissa.

– Kun odotamme, että jotain pahaa tapahtuu, se valmistaa meitä reagoimaan, kun se oikeasti tapahtuu, kiteyttää Matthew Hudson, joka on tutkinut kauhuelokuvien aiheuttamia pelkoreaktioita Turun yliopistossa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tutkimuksessa koehenkilöt katsoivat kauhuelokuvaa. Samalla heidän aivojensa toimintaa seurattiin toiminnallisella magneettikuvauksella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun koehenkilöt aavistivat jotain pahaa pian tapahtuvan, aivoissa aktivoituivat erityisesti kuulo- ja näköaistiin liittyvät alueet. Mitä enemmän he kokivat pelkoa, sitä enemmän aktivoituivat myös muut aivoalueet, jotka ovat yhteydessä pelästymiseen ja pakenemiseen.

Kaipaamme kutkuttavaa jännitystä

Kyselyn mukaan yleisin tunne, jota kauhuelokuvat herättivät, oli jännitys. Vasta sen jälkeen tulivat pelko ja levottomuus.

– Jännitys on positiivinen tunnereaktio, joka voi liittyä minkä tahansa elokuvan katsomiseen. Se on tärkein syy, miksi kauhuelokuvia katsotaan, Hudson kertoo.

Pelottavimmiksi arvioitiin elokuvat, jotka sisälsivät psykologista kauhua tai todellisia tapahtumia.

Myös yliluonnolliset elokuvat pelottivat.

– Pelkäämme jotakin, jota meidän on mahdoton voittaa.

Kuka uskaltaa katsoa?

Toiset meistä rakastavat kauhua, toiset eivät katsoisi sitä mistään hinnasta. Samalla tavoin osa meistä nauttii laskuvarjohypyistä, osa sukan kutomisesta.

Kauhun katsominen saa kehossa erittymään opioideja, jotka luovat hyvää oloa ja vaimentavat ikäviä tunnereaktioita.

Matthew Hudsonin mukaan opioidit muodostavat eräänlaisen ”psykologisen puskurin”, jonka ansiosta kauhusta voi nauttia sepitettynä aikuisten satuna.

Toisilla meistä tämä puskuri jää kuitenkin ohueksi ja kauhun katsominen tuntuu pelkästään epämiellyttävältä.

Jos kauhuelokuvan aiheuttama positiivinen jännityksen tunne on suurempi kuin sen herättämä pelko ja levottomuus, voimme nauttia elokuvasta.

Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka jakavat traumaattisen kokemuksen, tuntevat lähes pakottavaa tarvetta jutella siitä jälkikäteen toistensa kanssa.

Myös kauhuelokuvan katsominen yhdessä voi vahvistaa sosiaalisia siteitä. Katsomiskokemuskin yhdistää, vaikka sitä ei voikaan verrata tosielämän katastrofiin.

Sama tehtävä kuin painajaisilla

Yhden teorian mukaan kauhuelokuvat toimivat simuloituina uhkina, joiden avulla voimme harjoitella, miten toimisimme vastaavassa tilanteessa todellisessa elämässä.

Sama teoria on esitetty myös painajaisunista: niiden avulla harjoittelemme uhkien havaitsemista ja niihin reagoimista.

Tämä on saattanut parantaa esi-isiemme mahdollisuuksia jäädä henkiin ja tuottaa jälkeläisiä.

Kauhua haettiin jo kivikaudella

Hudson tunnustautuu itse kauhuelokuvien faniksi. Hän uskoo, että kauhuelokuvat vastaavat perustarpeeseemme käsitellä erilaisia vaaroja ja uhkia.

– Jos katsomme muinaisia luolamaalauksia, ne ovat täynnä pelottavia ja voimakkaita eläimiä. Siinä mielessä kauhuelokuvat eivät ole mikään uusi ilmiö, vaan ilmenemä jostain, joka on ollut olemassa aina.

Asiantuntija: Matthew Hudson, psykologian lehtori, National College of Ireland.

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta

Sisältö jatkuu mainoksen alla