Kuvat
Juha Salminen

Jouluna on paineita olla onnellinen ja vaikka kuinka yrittäisi, se harvoin täydellisesti onnistuu, kirjoittaa kolumnistimme Anna-Stina Nykänen.

Kävin syksyn pimentyessä Kuopiossa tekemässä juttua päihde- ja mielenterveysongelmista. Istuin juttelemassa muun muassa Sirkkulanpuistossa, päihteet sallivassa asuntolassa, jossa on toimintakeskus. Sinne asunnottomatkin tulevat syömään aamiaista.

Kävi ilmi, että siellä ei vietetä joulua lainkaan. Syödään kyllä yhteinen ateria. Mutta ei puhuta joulusta mitään. Joulu ei näy eikä kuulu. Ja miksi? Koska siellä käyville ihmisille joulusta tulee huono olo. Joulu on heille traumaattinen asia. Joulu laukaisee pahoja muistoja. Joulu on kestämätön juhlittava.

Jotenkin järkytyin. Miten karmean surullista.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Mutta sitten tunnistin myös itseäni. Monta kertaa olen jouluyönä miettinyt, miksi mieli on alakuloinen, vaikka kaikki on hyvin. Ehkä tulee huokuja menneisyydestä eikä sille voi mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jouluna on paineita olla onnellinen ja vaikka kuinka yrittäisi, se harvoin täydellisesti onnistuu.

Siellä missä on valoa, on myös varjoa, sanoi edesmennyt mieheni. Ehkä se pitäisi hyväksyä myös osaksi joulua. Ja niinhän on ennen tehtykin!

Pahoille jouluille löytyy selitys saamelaisten perinteestä. Siihen ei ole kuulunut iloista joulupukkia. Sen sijaan on ollut juovlastállu eli joulu-staalo. Se on pelottava, iso hahmo, joka ajaa metsän eläinten vetämällä reellä. Pitää siistiä pihat eikä saa käyttäytyä häiritsevästi, ettei staalo pysähdy kohdalle.

Juovlastállu on kömpelö ja tyhmä. Se painii asukkaiden kanssa ja tappelee veitsien kanssa. Se imee ihmisestä veret ja aivot. Se syö etenkin lapsia.

Staaloa kuvataan groteskeissa tarinoissa, joissa on sadistisia yksityiskohtia. Ne eivät ole mitään kesyjä lasten satuja, vaan raakaa väkivaltaa ja seksuaalissävytteistä lihallisuutta sisältäviä kauhukertomuksia.

Ei ihme, että lapset siinä tuhoutuvat.

Juovlastállun kuvaukset muistuttavat sekoiluelämää, jossa on viinaa, huumeita, lääkkeitä, valvomista, kotiväkivaltaa, kaveriporukan tappeluita, hyväksikäyttöä, velanperinnässä irti vedettyjä hampaita ja kidutusta.

Joulustaalo ja joulupukki ovat molemmat fiktejä, hahmoja, joihin aikuiset eivät usko, mutta lapsia pelotellaan niiden avulla olemaan kilttinä. Joulupukki tuo risuja. Staalo syö sinut.

Parempi olisi pelotella aikuisia. Jos aikuiset eivät ole kunnolla, lapset tuhoutuvat. Eikä se ole satua, se on totta.

Saduista tekoihin. Miten pelastetaan joulu? Ettei sitä tarvitsisi paeta ja unohtaa.

Ehkä pitäisi avata joulun ovia. Joulu on usein pyhitetty perheelle, sulkeudutaan kotiin. Ei nyt kytätä tarvitse, mutta jospa kurkitaan vähän, miten muilla menee. Jouluna kynnys pyytää apua on korkea. Madalletaan sitä, kysytään, mitä kuuluu.

Annetaan lasten kavereiden tulla meille. Jätetään hyviä muistoja. Jotta kaikilla olisi joulussa jotain hyvää, jota odottaa.

Anna-Stina Nykänen on helsinkiläinen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Susi

Joulu on kaunista nimimerkki Tessun kaltaisille etuoikeutetuille, joiden ei ole koskaan tarvinnut pelätä sen enempää itsensä kuin läheistensäkään puolesta. Joiden ei ole tarvinnut pelätä tuhoavia ihmisuhteita, väkivaltaista, humalaista vanhempaa tai mielenterveysongelmaista, aikuista lastaan. Toimittaja toi viestin maailmasta, joka on useimmille vieras, mutta viestintuojan haukkumisen tai syrjäytyneiden toiseuttamisen sijaan voisi kenties suoda myötämielisen ajatuksen niille, joille kaikki ei ole ollut elämässä kaunista.

Vierailija

.. luin juttusi: syvältä riipaisi! Sattui niin, että toimitin edellisellä viikolla n.35 paria neulomiani villasukkia yhteen Sirkkulanpuiston toimipisteeseen.. ne otettiin vastaan melkein kyynelsilmin: on jotain "lahjaa" vakituisille kävijöille. Joku ehdotti rahallista tukea, mutta uskon että villasukat ovat enemmän kuin 5€ käteistä: ne ovat kirjaimellisesti Lämmin Ajatus Lähimmäiselle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla