Anna-Stina Nykänen

Lahjojen antaminen on tärkeä osa ihmisen elämää. Antropologit selvittävät aina toisista kulttuureista, miten siellä annetaan lahjoja. Kun Aku Ankassa kohdataan vieraita heimoja, annetaan lahjoja – ja joskus kaikki menee ihan pieleen.

Ei se ole kotonakaan helppoa.

Viime joulusta jäi niin isot traumat, että ne varjostavat joulun odotusta vielä tänäkin vuonna.

Miten siinä niin kävi? Voisiko tästä jotain oppia?

 

Oli jouluaatto. Lahjojen jako. Perhe hiljeni ympärillä. Mies odotti silmät säteillen, kun avasin paketin. Se oli iso ja ylellinen.

Siellä oli vaate. Takki. Annikki Karvisen poppanatakki. Oikeasti. Sellainen puna-musta, pystykauluksinen, jossa on poppanan päällä kanttinauhasta ommeltuja kuvioita. En tykännyt.

Mitä siinä voi sanoa? Mitä voi tehdä? Kiittelin. Mutta välttelin katsetta. Hymy ei ulottunut silmiin. Nousin ja sovitin vaatetta peilin edessä. Takaa kuulin hiljaisen ääneen: nyt ei tainnut mennä ihan nappiin.

Niin. Minkä sille voi. En ole Annikki Karvisen poppanavaate naisia.

En tiedä, kumpi oli enemmän pahoillaan ja kumpi loukkaantui enemmän, minä vai mies. Kumpikin.

Tiesin, että lahjan antaja oli sydämestään halunnut parasta. Rahaakin oli satsattu paljon. Tärkein oli tunne. Avoin rakkauden osoitus ja palvova katse. Pidin katseen peilissä ja ajattelin, että nyt miehen sydän särkyy.

Jos teeskentelisin? Mies huomaisi kuitenkin, että en käyttäisi vaatetta.

Olisi siis pakko myös käyttää sitä. Ja siihen en venyisi. En kerta kaikkiaan mene ovesta ulos Karvisen poppana-takissa, siinä kulkee raja. Sitä mies ei voinut ymmärtää.

 

Minua loukkasi, ettei mies tunnista, millainen ihminen olen, kun voi ostaa niin väärän lahjan. Tällaisenako hän minut näkee ja haluaa? Itketti.

Okei, Hampurissa olin ihastellut Karvisen ikkunaa. Edellisenä vuonna sainkin lahjaksi Karvisen ihanan krimijäljitelmähuivin. Mutta poppana on eri asia.

Ilta meni vakavin ilmein ja vaitonaisena. Mies sanoi, että voisin toki vaihtaa takin. Trauma oli silti jo syntynyt.

 

Vein takin vaihtamista varten mukanani töihin. Näytin muille naisille. He ulvoivat naurusta, kiemurtelivat.

Kaikille naisille oli selvää, millainen nainen käyttää Annikki Karvisen poppanatakkia. ”Kotitalousopettaja Karvialta.” ”Keskustalainen lausuntataiteilija.” ”Ussanmaikka.” ”Riitta Uosukainen.”

Kaikilla naisilla tuntui olevan kyky erotella naistyyppejä ja halu välttää osaa niistä. Annikki Karvisen poppanatakki on tyyli-ikoni, symboli, todellinen merkkivaate. Pirttitalonpoikaisporvaristyyliä. Minussa on enemmän rokkia – eikö?

Vaihdoin vaatteen Karvisella kivoihin rimpsuihin ja pörhöneuleisiin. Olin iloinen. Kun tulin kotiin, mies huusi. Hänestä valintani olivat ihan hirveitä ja mauttomia.

 

Vuosi on kohta kulunut tästä. Mutta kipeää tekee vieläkin. Pahalta tuntuu sekin, että Karvinen on nyt konkurssissa. Tunnen syyllisyyttä.

Olemme sopineet miehen kanssa, että emme anna toisillemme enää joululahjoja. Mutta olemme jouluihmisiä. Rakastamme lahjojen antamista ja nimenomaan yllätyksiä. Mistään ei voi sopia etukäteen.

Jos emme anna lahjoja, tuntuu kuin trauma voittaisi. Tästä pitäisi jo päästä yli. Mutta miten?

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Ope

Anna-Stina Nykänen: Kun lahjasta tuli tragedia

Kun olin opettajana, sain vuosien aikana kymmeniä ja taas kymmeniä pikkulahjoja oppilailta. Sellaisia, kuin he itse olisivat halunneet. Pieniä posliinieläimiä, kummallisia kynttilöitä, hurjan tuoksuisia saippuoita. Mieheltäni sain kerran 90-luvun alussa radio-kasettinauhurin, juuri sellaisen, mistä hän oli haaveillut. Mutta tämä poppanatakki on yli kaiken. Mitenkähän avioliitto kestää vielä tämän kolumninkin...
Lue kommentti
Alli67

Anna-Stina Nykänen: Kun lahjasta tuli tragedia

Olin parikymppinen, kun sain avopuolisolta joululahjaksi keittiöveitsen. En mitään überhienoa japanilaista, vaan kolmen markan halpisveitsen konkurssimyymälästä. Hän ihmetteli kamalasti kun kysyin irvistellen, että kumpaan keuhkoon hän sen haluaa. Sama avokki pohti ääneen, että ostaa mummolleen 70-vuotislahjaksi pyykinkuivaustelineen. Siinä kerkesin sentään hätiin - vaikka nainen olisi 70-vuotias, hänelle EI osteta pyykinkuivaustelinettä synttärilahjaksi.
Lue kommentti
"Olen nyt muotooni tyytyväinen, kropassa on hyvä fiilis", Mikko sanoo.

Jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä, stressi on taattu. Liikunta, hyvä ruoka ja lasi viiniä auttavat rentoutumaan.

Stressistä pitää pyrkiä pois ja sitä pitää yrittää välttää, sanoo näyttelijä Mikko Kivinen, 59. Se on kuitenkin osa elämää. Yleensä Kivinen ei edes huomaa päälle hiipinyttä stressitilaa, ennen kuin se lomalla helpottaa.

– Aina kun on paljon töitä, on myös stressiä. Pahinta siinä on, että väsyttää, mutta ei kuitenkaan saa nukuttua. Se estää luovuuden, joka on omassa duunissa kuitenkin suht tärkeää.

Stressi myös lyhentää pinnaa. Parasta vastapainoa on liikunta ja liikunnan seuraaminen. Myös ruoka ja hyvä lasi viiniä sekä oman ajan ottaminen ja perheen kanssa yhdessä oleminen auttavat rentoutumaan.

Murheet pitää saada raameihinsa

Stressi pääsee pahaksi, jos työprojekti alkaa mennä päin seiniä.

– Mahdollisuuksia on useita: käsikirjoitus voi olla kehno tai kanssanäyttelijöiden kanssa ei löydy yhteistä säveltä. Yleisestikin jos huomaan, että proggis alkaa mennä omasta mielestäni ei-toivottavaan suuntaan, se on aika paha tilanne.

Ikä ja elämänkokemus auttavat onneksi vähentämään stressin määrää ja kestoa, vaikka kierrokset välillä nousisivatkin.

– Tärkeintä on, ettei kanna huolta koko maailman asioista, vaan löytää ne olennaiset polttopisteet.

Ammattitaidon kehittyminen niin näyttelijän kuin ohjaajankin työssä on antanut lisää työkaluja asioiden ratkaisemiseen.

– Se tietysti stressaa, jos asiat menevät väärään suuntaan. Mutta vielä enemmän stressaa se, jos en tiedä, miten tilanne ratkaistaan. Joskus vain aika auttaa.

Miten Mikko huoltaa kehoaan ja mitä hän on mieltä laihduttamisesta?  Lue koko juttu Hyvä terveys 11/17 -lehdestä. Muistathan, että tilaajana voit lukea lehteä maksutta osoitteessa digilehdet.fi/hyva-terveys

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko:
Anna-Maija Tuokko

Listoja rakastava näyttelijä kirjoittaa ylös ne ihmiset, joita uran varrella kannattaa kuunnella. Näytelmäarvioita hän ei enää lue.

Kun jotain tulee valmiiksi, näyttelijä Anna-Maija Tuokko, 36, vetää asian yli listaltaan. Siitä hän saa onnistumisen ja aikaansaamisen tunteita. Listoissa asiat pysyvät järjestyksessä, mutta niistä on muutakin hyötyä.

– Kirjoitan joka päivälle to do -listan tehtävistä asioista. Kuvauksissa vedän tehdyt kohtaukset yli kässäristä. Jos herään yöllä siihen, että jokin asia vaivaa minua, kirjoitan sen paperille. Se auttaa saamaan asian pois mielestä.

Kritiikin suhteen Anna-Maija pitää listaa henkilöistä, joita hänen kannattaa kuunnella. Enää hän ei lue arvioita netistä tai lehdistä.

– Joitakin vuosia sitten yhdestä isosta musikaaliroolistani tuli hyvin satuttava arvio. Olin ensi-illassa tosi kipeänä ja lauloin kortisonin avulla. Kriitikot eivät tietysti tienneet sitä, enkä ehkä omasta mielestänikään onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Arvioissa koko produktio laitettiin vessanpöntöstä alas.

Tyly arvostelu oli vaikea paikka. Seuraavat neljä päivää hän käveli itkien Oulunkylän metsissä.

– Ryvin häpeässä, itseinhossa ja riittämättömyyden tunteessa. Halusin lopettaa kokonaan. Sitten kyllästyin ja totesin, että en voi antaa kriitikoiden näkemysten vaikuttaa itseeni tai en voi tehdä tätä työtä.

Kiitollisuuskin on taito

Anna-Maija kertoo osaavansa nauttia, kun hän saavuttaa jonkin virstanpylvään. Monesti ne liittyvät omaan uraan, vaikkapa rooleihin, joita hän on toivonut pääsevänsä tekemään jossakin vaiheessa: jotain Shakespearea, Wickedin Glinda, Kukkaistytön Eliza...

– Osaan myös olla kiitollinen. Näen ja tiedostan koko ajan, miten onnellinen voin olla saamistani mahdollisuuksista ja siitä, että voin nauttia työstäni.

Tavoitelistalta on jo vedetty aika monta asiaa ja roolia yli. Tilalle on tullut uusia tavoitteita.

– Minulla on sellainen pieni kytevä haave, että alkaisin jossakin vaiheessa ohjata itse musikaaleja. Huomaan, että katson asioita jo vähän sillä silmällä.

Millainen liikkuja Anna-Maija on ja mitä hän kokkaa mieluiten lautaselleen? Lue koko haastattelu Hyvän terveyden numerosta 11/17! Muistathan, että tilaajana voit lukea koko lehden maksutta osoitteessa: digilehdet.fi/hyva-terveys