Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Anteeksi antaminen voi olla pitkä ja henkisesti vaativa prosessi, johon tarvitaan ammattilaisen apua. Toisaalta hyötyjä saa jo kuiskaamalla itsekseen ”annan sinulle anteeksi” ennen nukahtamista.

Kaunan kantamista on verrattu siihen, että joisi myrkkyä ja toivoisi että toinen kuolisi. Vertaus on osuva, onhan tapauksia, joissa itsemurhan tehnyt on kirjoittanut itsemurhaviestiinsä riistäneensä henkensä kostoksi jollekulle. Tietysti kaunan kohteillekin syntyy suurta surua, mutta he jäävät kuitenkin eloon.

Eniten kärsi siis kaunan kantaja itse. Se, jolle kaunaa kannetaan, ei aina edes ole siitä tietoinen. Kaunan kantajan mielessä asia taas voi olla päivittäin, jopa elämää häiritsevässä määrin.

Ihmissuhteesi paranevat

Pidätkö kirjaa kohtaamistasi vääryyksistä? Ei kannattaisi. Kun ikäviin asioihin ei takerru, on helpompaa säilyttää hyvät suhteet toisiin. Riidan sopiminenkin on paljon helpompaa, jos pysyy asiassa, eikä ala kaivella esiin vanhoja juttuja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Anteeksi antaminen ei kuitenkaan tarkoita sovintoa siinä mielessä, että suhde toiseen palautuisi entiselleen tai ettei ikävillä sanoilla tai teoilla olisi seuraamuksia. Vaikka antaisi anteeksi jalan yli ajaneelle autoilijalle, jalka on edelleen murtunut. Samoin petetyksi tuleminen jättää jälkensä suhteeseen. Anteeksi antaminen ja saaminen ovat kuitenkin edellytyksiä suhteen jatkumiselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tunnet voimakkaammin

Eikö mikään tunnu miltään? Olet todennäköisesti tunneloukussa. Jos kauna tai muunlainen katkeruus hallitsee tunne-elämääsi, se estää sinua tuntemasta muuta. Ongelma ratkeaa tunne-elämän rentouttamisella. Se voi onnistua yksin, hyvän elämäntapaoppaan tai ammattilaisen avulla. Monet psykoterapiassa käyneet ovatkin kokeneet tunne-elämänsä vapautuneen ja jopa voimistuneen, kun he ovat saaneet oikeat eväät päästää irti hautomastaan vihasta ja kaunasta. Tunne-elämän rentouttaminen, johon anteeksi antaminenkin tähtää, auttaa tuntemaan entistä vapaammin ja jopa voimakkaammin. Tunteisiin ei kuitenkaan enää tarvitse takertua, vaan ne saavat tulla ja mennä kuin meren aallot.

Asiantuntija: lääkäri ja psykoterapeutti Tuulikki Saaristo

 

Harjoittele

Anteeksi antaminen on taito, jonka voi opetella.

Apua ja harjoitteita löytyy kirjoista ja internetistä. Kokeile vaikka psykologi Frederic Luskin learningtoforgive.com -sivustolta löytyviä anteeksiantamisen yhdeksää askelta tai lääkäri ja psykoterapeutti Tuulikki Saariston kirjoista Taikasanat eli miksi antaisin anteeksi ja Tosissaan vaikkei tosikkona löytyvää itsesuggestioharjoitusta.

Tasapainossa

Tehokas tuki anteeksiantoon on esim. EMOTION FREEDOM TEKNIIKKA eli EFT. Tämä tunteiden vapautus menetelmä puhdistaa nopeasti mielen ja kehomuistin. Tarkkaan valitut naputtelupisteet ja lauseet vapauttavat elämään läsnäolevasti tätä päivää eli menneisyyden ei enää tarvitse määrittää tulevaisuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla