Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Miksi joku hurahtaa aina johonkin uuteen – meditaatioon, miehiin, matkoihin, maailmankatsomuksiin – kun taas toinen epäilee kaikkea? Parhaimmillaan hurahtanut on nähnyt valon eikä peittele sitä. Mutta miksi se ärsyttää meitä muita?

Ystäväni ilmoitti taas aloittavansa uuden harrastuksen. Tällä kertaa hot joogan.

”Luulen, että tätä tulen tekemään loppuelämäni. Tämä on just mun juttu”, hän mesoi. Hohhoijaa, kuinka monta kertaa olinkaan kuullut tuon saman aikaisemmin…

Hymyilin sisäänpäin ja annoin hänen jatkaa hössötystään, hän oli niin suloisen huvittava. Jos hän olisi minulle vieraampi, minua ehkä ärsyttäisi. Että se jaksaa, eikö se koskaan opi. Kuinka monta melkein valaistusta, melkein elämänmittaista rakkautta, melkein Finlandia-palkintoa voi mahtua jonkun elämään? Ja aina saan kuulla, että juuri tämä juttu on nyt se hänen elämänsä kluu.

Aivoissa asuu myös seikkaileva boheemi

Aivotutkimukseen erikoistunut psykologi Ville Ojanen painottaa, että hurahtaminen tuottaa aina myös mielihyvää. Innostuminen tuntuu yksinkertaisesti hyvältä, sillä se on niin intensiivistä. Siihen voi jäädä koukkuun. 

Hurahtanut ihminen on elämän valokeilassa: hän kuin rakastunut, hän on joku, hänellä on jotakin…

Kun on tottunut hurahtelemaan, tasapaksu elämä tuntuu vain tylsältä.

Aivojen toimintaa tukee kohtuullisuus. Säännöllinen uni, ruokailu, liikunta ja päivärytmi tekevät aivoille hyvää. Toisaalta aivot tarvitsevat myös yllätyksellisyyttä. Aivoissa asuu uudistumishaluinen boheemi, joka kaipaa seikkailua.

— Hurahtaminen jos mikä tarjoaa tähän mahdollisuuden, Ojanen sanoo.

Hitaan kalenteriin ei mahdu yllätyksiä

Ihmisen temperamentti määrää paljolti hänen käyttäytymistään. Hitaasti lämpiävät ja nopeasti syttyvät reagoivat eri tavoin. Hidastemperamenttinen harkitsee tarkkaan, mihin kannattaa lähteä ja mihin ei, kiihkeä luonne taas ampaisee liikkeelle ennen kuin on ehtinyt edes harkita, mihin on menossa.

Nopeasti syttyvä hurahtaa helposti, hän innostuu, hän myös uskoo itseensä, sillä uuteen ryhtyminen vaatii itseluottamusta. Tuntematon ei pelota vaan kiehtoo häntä. Hurahtaja on usein optimisti. Hänen mottonsa on: Kyllä siinä hyvin käy!

— Hitaasti lämpiävän kalenteri on buukattu pitkälle ensi vuoteen, niin ettei sinne yksinkertaisesti mahdu uusia irtiottoja. Jos hitaasti lämpiävä joskus hurahtaa, hän tekee siitä elämänkestoisen projektin, Ville Ojanen pohtii.

Hitaasti lämpiävä jäsentää maailmaa tavoitteiden kautta. Niinpä asioista, joita tekee, pitää olla jotain hyötyä joko itselle tai maailmalle.

Ojasen mielestä optimismia voi aina myös kehittää.

— Hitaasti lämpiävä ja varovainen voi tietoisesti etsiä uusia asioita ja kokeilla jotain, jota tehdään vain ilon, ei hyödyn vuoksi.

Hyytyykö vanha vai rohkaistuu?

Siinä missä temperamentti on pysyvä ominaisuus, persoonallisuus muuttuu ajan kuluessa elämänkokemusten myötä. Nuori minä on erilainen kuin keski-ikäinen tai vanha. Iän karttuessa meistä tulee yleensä hitaampia, joten vanheneminen vaikuttaa alttiuteen hurahtaa. Emme enää syty niin helposti uuteen.

Toisinkin voi käydä ja käykin monille: ikä voi tuoda rohkeutta. Taju oman ajan vääjäämättömästä päättymisestä saattaa lisätä halua ottaa riskejä. ”Jospa nyt tekisin sen kauan haaveillun maailmaympärysmatkan tai pitäisin sapattivuoden ja lähtisin vapaaehtoiseksi auttajaksi”.

Ihmiset hurahtavat kovin erilaisiin asioihin. Yksi koukuttuu harrastuksiin, toinen elämänkatsomuksiin, kolmas miehiin. Tieto tekee immuuniksi hurahtamiselle: vankan lääketieteellisen pohjakoulutuksen saanut harvemmin hurahtaa vaihtoehtohoitoihin, mutta hän voi hyvinkin hurahtaa vaikka autoihin.

Taiteilijalle hyvä, johtajalle huono

Hurahtamisen huono puoli on se, että siitä voi tulla riippuvaiseksi. Mainokset luottavat paljolti juuri tähän: ihminen on saatava tuntemaan, että hän on elossa ja mukana menossa, kun hän innostuu jostain ja ostaa sen.

On kiellettyjä ja sallittuja hurahtamisen kohteita. Jos innostuu kovasti alkoholista, voi tulla alkoholistiksi. Myös rakastumisen tunteen jano voi viedä niin, että perhe-elämä menee sekaisin.

— Taiteellinen inspiraatio on sukua hurahtamiselle, ja siinä on parhaimmillaan mukana voimakas mielihyvän elämys. Ilman hurahdusta tuskin syntyy taidetta.

— Sen sijaan johtajat, jotka jatkuvasti hurahtelevat uuteen, ovat usein huonoja johtajia. He aloittavat uusia projekteja ennen kuin alaiset ovat selvinneet vanhoista, pohtii yritysjohtajia kouluttava Ojanen.

Vakavaa, jos ei mikään innosta

Hurahtaminen on merkki elämänvoimasta ja Ville Ojasen mielestä terve ihminen hurahtaa aina toisinaan

— toki itselleen tyypillisellä tavalla. Jos ihminen menettää aikaisemman kykynsä innostua, se voi olla merkki masennuksesta.

Entä mitä täysin hurahduksia ymmärtämätön tekeekään lähiympäristölleen? Herra tai rouva kaikkitietävä kylvää ympärilleen lannistusta.

Hurahdukseen kuuluu tietynlainen lyhytjänteisyys. Se ei kestä pitkään vaan loppuu ja laantuu niin, että ympäristö, joka uskoi hurahtelijaan, tuntee itsensä petetyksi: ”Mitä, eikös sun pitänyt juuri nyt tehdä sitä suurremonttia, oletko sä jo luopunut siitä?”

Mutta hurahtelija ei tunne häpeää. Vaikkei hän sinulle siitä kerrokaan, näköpiirissä on jo uusi aivan ihana juttu…

 

Asiantuntija: Ville Ojanen, psykologi, työhyvinvointipalvelu Aivokunto