Miksi en osaa surra?

Sisarpuoleni pikkuveli kuoli viime vuonna ja veljeni viime kesänä, mutta en ole surrut heidän poismenoaan. Ei ole tullut kyyneleitä, ei tunnepurkauksia! Olenko jotenkin kylmä ihminen vai mikä minua vaivaa? Tunnen itseni oudoksi surevien joukossa, ja luulen, että tunteettomuuteni on huomattu. Vuosia on kuitenkin jo mittarissa ja elämässäni on ollut monenlaisia omakohtaisia traumoja. Onko tulevaisuudessani odotettavissa jokin suuri ”räjähdys”, kun tunnepadot aukeavat? 

Psykologi vastaa

KYSYMYKSESI SAA pohtimaan, onko olemassa oikeaa tapaa surra. Sitä taas voidaan tarkastella kahdesta näkökulmasta: miten päästä menetyksestä yli ja miten näyttäytyä moraalisesti oikeanlaisena ihmisenä.

Vallitseva kanta lienee se, ettei surussa ole vaiheita, jotka seuraisivat aina tietyssä järjestyksessä –eikä kaikille sopivia suremisen tapoja. Yhdelle on tärkeää puhua menetyksestään kun taas toinen käsittelee sitä hiljaa mielessään. Myös päämäärä voi olla erilainen. Joku haluaa aloittaa luopumisen läpikäytyään radikaalisti uuden elämän ja toinen toivoo menettämänsä ihmisen säilyvän elävänä mielessään vielä tulevaisuudessakin.

SAMOJAKIN PIIRTEITÄ surussa silti on. Saman kaltaisen menetyksen kokeneet tuntevat usein ymmärtävänsä syvästi toisiaan. Siksi vertaistuki on monille tärkeää.

SURU VAIHTELEE voimakkuudeltaan kiintymyksen mukaan. Mitä läheisempi menetetty ihminen on ollut, sitä tuskallisempaa luopuminen on. Jos kiintymys ei ole ollut syvää, ei menetys välttämättä saa aikaan suuria tunteita. Voi tosin olla niinkin, että henkinen kipu on niin mittavaa, että sen pystyy kohtaamaan vain vähitellen tai vasta myöhemmin. Niin voi käydä etenkin, jos joutuu luopumaan toisesta äkillisesti. Joskus mielen suojamekanismit toimivat niin, että aluksi menetyksen kieltää kokonaan.

TUNTEENA SURU on kiinnostavan irrationaalinen. Lähes kaikkien tunteiden, kielteistenkin, tarkoitus kun on helppo nähdä. Suuttumuksen energia auttaa puolustautumaan ja edistämään omien arvojen mukaisia tavoitteita, pelko välttämään vaaroja, syyllisyys korjaamaan omaa toimintaa. Jopa häpeälläkin on tarkoituksensa siinä, että se voi auttaa skarppaamaan erilaisissa asioissa.

Mutta mikä on surun tehtävä? Onko surun kipu vain hinta, jonka joutuu maksamaan siitä, että on saanut kiintyä toiseen?

MIETIT, MILTÄ tunteettomuutesi näyttää muille. Voisit pohtia, keille sinun mielestäsi tulisi surua näyttää ja miksi. Voisit myös vastata molempien edesmenneiden kohdalla kysymyksiin: Mitä hän merkitsi sinulle? Millainen suhteenne oli? Mikä hänen roolinsa elämässäsi oli? Mitä häneltä sait? Mitä hänelle annoit? Voi olla, että tämä herättää sinussa tunteita tai sitten ei. Sen avulla saat joka tapauksessa jäsenneltyä ajatuksiasi heistä.

Näin eteenpäin

1. Pue sanoiksi poismenneiden ihmisten merkitys sinulle.
2. Hyväksy tapasi kokea nämä menetykset.
3. Huomaa, että surun voimakkuus kertoo kiintymyksen määrästä – ei esimerkiksi siitä, kuinka paljon toista on arvostanut.

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.