Saako työporukan suorasuu laukoa mitä tahansa? Entä saako siitä pahoittaa mielensä? Älä ohita ilkeää puhetta, jotta kierre ei syvene.

Nykytrendi on vääristynyttä: pokan täytyy pitää, vaikka mitä tapahtuisi.
Missä menee raja kiusoittelun ja suoranaisen ilkeyden välillä? Mistä saa suuttua ja mistä ei?

Raja kulkee ehkä ihmisessä itsessään: toinen on herkempi toista.

– Jos mikään ei tunnu missään, ihminen on kuollut, psykiatrian erikoislääkäri Juhani Mattila kuittaa.

Nykyään varsinkin työyhteisöissä tuntuu olevan lupa sanoa työkaverille mitä vain, ja jos toinen siitä loukkaantuu, loukkaantuja saa syyt niskoilleen.

”Etkö leikkiä ymmärrä” on lyttäävä kommentti. Ujo ja herkkä syyllistyy ja vaikenee lopulta kokonaan.

Vaikenemisesta on monia seurauksia. Yksi niistä on yksinäisyys, josta Mattila käyttää myös sanaparia sielullinen yksinäisyys.

Kun ihminen ei uskalla kertoa tunteistaan, hän kasvattaa panssarin, jotta mikään ei satuttaisi. Samalla hän jää yksin. Mitä enemmän sattuu, sitä paksumpi panssari on tarpeen.

Paha mieli piiloon

Monelle on vaikeaa ilmaista pahaa mieltään. Joku taas vaikenee, koska loukkaus tuntuisi uudestaan ääneen lausuttuna pieneltä ja mitättömältä ja oma reaktio samalla lapselliselta.

Pettyä tai loukkaantua voi myös siitä, että työkaveri ei pyydä mukaan lounaalle.

– Mikään tunne ei ole lapsellinen. Pettymys on myös aikuisen tunne, sanoo Mattila.

Jos tarpeeksi kauan muuraa muuria ympärilleen, ettei tulisi loukatuksi, saattaa menettää kokonaan kosketuksensa tunteisiinsa.

– Omassa itsessä jokin osa jää erilliseksi saarekkeeksi. On kokonaan yksin, kun ei saa henkilökohtaista kontaktia toiseen, Mattila kertoo.

Kun säilöö paljon pettymyksiä sisälleen, altistuu masennukselle, joka taas lisää yksinäisyyden tunnetta.

Kierre on valmis.  

Piikittely on suojakuori

Keitä sitten ovat ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen sanoa sensuroimatta mitä mieleen juolahtaa? Tuskin kai kukaan on syntymäilkeä?

– Piiloilkeistä puheista rakentuu piikikäs suojamuuri, jonka taakse voi kätkeä oman ujoutensa ja herkkyytensä, Mattila kertoo.

Oman arkuuden piilottamiseen on monenlaisia opittuja rooleja.
Työpaikalla voi olla suurisuu, joka ei välttämättä tarkoituksella loukkaa. Hän voi olla hyvin impulsiivinen ja ajattelematon. Hän rakastaa omaa verbaalista nokkeluuttaan ja on yllättynyt, kun muut eivät nauti yhtä paljon hänen kielenkäytöstään.

Yksi ryhmä on provosoijat. He katsovat, kuinka pitkälle voivat mennä, ennen kuin toinen suuttuu. Provosoijat voivat purkaa esimerkiksi omaa turhautuneisuuttaan työpaikan heikoimpiin lenkkeihin ja saavat tyydytystä, kun toinen polttaa vihdoin hihansa.

Paremmintietäjät ovat varmoja omasta oikeassa olemisestaan ja jakelevat armollisesti neuvoja jokaiselle, varsinkin niille, jotka eivät ole älynneet itse kysyä neuvoa.

Kyse on yrityksestä hallita toisia ihmisiä, hakeutua vallan turvaan.

Työoloja kannattaa parantaa helpoimmasta päästä, siitä mihin voi eniten vaikuttaa: suhtautumisesta toiseen.

Älä ohita ilkeilyä

Mattilan mielestä ilkeä puhe ohitetaan liian usein, vaikka se jäisi vaivaamaan pitkäksi aikaa.

– Ei pitäisi passivoitua ja alkaa aina syyttää itseä. Malka olisi nähtävä joskus toisen ihmisen silmässä. On tärkeää uskaltaa kertoa pettymyksistään.

Jos ei uskalla kertoa, ainakin pitäisi silloin tällöin pysähtyä minuutiksi pariksi miettimään, mitä on tapahtunut ja miltä se tuntuu.

– Tavoitteena on säilyttää tunneherkkyys. 

Hyvä on myös pitää mielessä, että toiset eivät ole ajatustenlukijoita. Mököttäminen kostautuu vain itselle, toiset eivät sitä edes välttämättä huomaa.

Täydellinen vaikeneminenkaan ei ole reilua toisia kohtaan. Ilmipiiri käy ahdistavaksi, jos joudutaan arvailemaan, mitä hiljaisuuden takana on piilossa.

Inhimillisyyttä myös töissä

Työpaikan ihmissuhteita kannattaa pitää yhtä arvokkaina kuin työn ulkopuolisia. Moni viettää enemmän aikaa työssä kuin kotona. Työ on mielekkäämpää ja jaksaa paremmin, kun suhteet työpaikalla toimivat.

Vaikka paljon viljellään sanontaa, ettei työpaikalla olla tykkäämässä, inhimillisyyttä ei voi jättää kotiin työpäivän ajaksi.

Emme ole koneita eikä meistä sellaisia tule, vaikka tuottavuus sitä kuinka vaatisi. – tai suosisi niitä, jotka toimivat ujostelematta eivätkä hämmenny mistään.

Asiantuntijana psykiatri Juhani Mattila.

Lue lisää työpaikan erilaisista temperamenteista.