
Rakkaan lemmikin kanssa maailman murheet hetkeksi unohtuvat. Tunnekokemus tuottaa tutkitusti iloa ja lievittää stressiä.
1. Lemmikki tuo onnea
Kun rapsutat rakasta karvakuonoa, verenpaineesi laskee ja aivoissasi erittyy onnellisuushormonia. Stressaat vähemmän.
Kuvan katsominenkin auttaa. Tutkimusten mukaan oman lemmikin kuvan näkeminen aktivoi aivoissa samoja alueita kuin oman lapsen kuvan näkeminen. Eläin ei toki korvaa läheistä ihmistä, mutta kiintymyksen kokemus on samankaltainen.
2. Edistää toipumista
Eläimen pehmeä turkki ja ihmistä korkeampi ruumiinlämpö tuntuvat mukavilta. Eläimen läheisyys edistää toipumista leikkauksen jälkeen tai piristää vanhainkodin asukkaan mieltä. Erityisesti tällaisia tuloksia on saatu koirilla ja kissoilla, mutta muutkin lemmikkieläimet voivat vaikuttaa samalla tavalla.
3. Katsoo kauniisti
Koirat osaavat katsoa ihmistä varsin vetoavasti silmiin, mikä voi osaltaan lisätä kiintymystä ihmisen ja hänen lemmikkinsä välillä. Tämä ominaisuus on kehittynyt koirille vähitellen, kun ihmiset ovat valinneet suvunjatkajiksi eläimiä, jotka ovat miellyttäneet heitä.
Koiran ilme muuttuu, kun se huomaa, että ihminen katsoo sitä. Koirat ottavat anelevamman, vauvamaisen katseen. Koirat oppivat hyvin luontaisesti, miltä pitää näyttää, jotta ne saavat tahtonsa läpi.
4. Toimii vastavuoroisesti
Koira on eläinten joukossa erityinen: se haluaa luonnostaan miellyttää ihmistä. Myös koira kokee oksitosiinitulvahduksen, kun se saa omistajaltaan hellyyttä ja huomiota. Tutkimusten mukaan ihmisen läheisyys ja taputtelu on koiralle jopa suurempi palkinto kuin ruoka.
Nykyisen tiedon mukaan kissat tai koirat voivat tuntea yksinkertaisia perustunteita, kuten iloa, surua ja vihaa. Esimerkiksi kosto tai kateus edellyttävät monimutkaisempaa ajattelua, johon eläimet eivät kykene.
Toki tutkimus voi tuoda tästäkin tulevaisuudessa uutta tietoa. Moni kissan- tai koiranomistaja ainakin uskoo, että oma lemmikki osaa tuntea myös kostonhimoa tai mustasukkaisuutta.
5. Lohduttaa suruissa
Helsingin yliopiston Animal mind -hankkeessa on tutkittu erityisesti koirien aivotoimintaa, tunteita ja käyttäytymistä. Ryhmä on osoittanut, että koirat tunnistavat kuvista sekä ihmisten että toisten koirien perustunteita, kuten iloa ja vihaa.
Koira osaa tunnistaa myös omistajansa surun tämän kasvoista ja olemuksesta. Eläin voi hakeutua viereen ja lohduttaa surevaa.
6. Paljastaa sairauden
Koiralla on valtavan tarkka hajuaisti. Ihminen ei ole onnistunut rakentamaan mitään sellaista, joka pärjäisi koiran nenälle. Lemmikkikoira voi oppia haistamaan esimerkiksi liian matalan verensokerin, homevaurion ja jopa syövän.
7. Vie lenkille ja auttaa luomaan sosiaalisia kontakteja
Koira on vietävä ulos tarpeilleen, satoi tai paistoi. Samalla myös koiran omistaja saa hyödyllistä liikuntaa.
Koiran ulkoiluttaja solmii myös muita helpommin sosiaalisia kontakteja: ventovieraankin kanssa voi pysähtyä juttelemaan, kun aiheena ovat hihnan päässä hyörivät nelijalkaiset.
8. Suojaa allergioilta
Jo melko pitkään on tiedetty, että eläinten kanssa kasvavilla lapsilla on vähemmän allergioita kuin muilla. Vähiten allergioita on maatiloilla asuvilla. Tietyt maabakteerit koulivat lasten immuunijärjestelmää niin, että se ei suuntaudu väärin. Koira tai kissa voi tuoda näitä hyödyllisiä bakteereja sisälle kuraisissa tassuissaan.
Robotti ei korvaa aitoa lemmikkiä
Japanilaiset ovat kehittäneet pehmoisia robottihylkeitä, joita esimerkiksi vanhainkodin asukkaat saavat paijata. Tämän uskotaan virkistävän mieltä ja lisäävän hyvinvointia kuten oikeankin lemmikin rapsuttelu.
Monet eivät kuitenkaan usko, että robotit voisivat korvata lemmikkieläimiä. Ainakin länsimaissa kissat ja koirat koetaan perheenjäseniksi – roboteista tuskin koskaan tulee sellaisia.
Asiantuntija eläinlääketieteellisen farmakologian professori Outi Vainio, Helsingin yliopisto
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.