
Muusikot Aija Puurtinen ja Esa Kuloniemi ovat olleet yhdessä 44 vuotta. Koko suhteensa ajan he ovat jakaneet myös työn. Välillä sitä on pitänyt selitellä.
Muusikot Aija Puurtinen, 65 ja Esa Kuloniemi, 68, ovat pariskunta, mutta monessa asiassa erilaiset.
Jos aletaan katsoa tv-sarjaa, Aija haluaa katsoa koko yön. Jos mennään yhdessä astangajoogaan, Aijasta se tehdään kunnolla eli niin monta kertaa viikossa kuin joogakoulu sallii ja omiin aikatauluihin sopii. Esalle riittää vähempikin. Spontaanit juhlat eivät sovi Esalle, mutta Aija kyllä innostuu. Hän on myös nopea lähtemään.
–Laukussani on aina ruuvimeisseli, passi, vähän rahaa, meikkivehkeet ja vaihtosukat. Voin tarvittaessa lähteä reissuun nopeastikin tai mennä saman tien esiintymään.
Aija on yrittänyt saada Esaa nopeammaksi lähtijäksi, mutta ei ole ihan onnistunut.
–Hänelle pitää edelleen antaa 15 minuuttia aikaisempi lähtöaika kuin muille.
Yhteistä työtä pitää selitellä
Koko 44 vuotta kestäneen suhteen ajan Aija ja Esa ovat jakaneet myös työn Honey B & T-Bones -yhtyeessä. Aija on bändin basisti-laulaja, Esa kitaristi.
Yhä edelleen Esalta kysytään, miten hän voi soittaa samassa bändissä vaimonsa kanssa. Moni ei ilmeisesti pystyisi.
– Tuntuu oudolta, että sitä pitää selitellä. Eihän siinä ole mitään ennenkuulumatonta, että pariskunta tekee yhdessä töitä. Esimerkiksi käyvät vaikka monet maanviljelijät, Esa sanoo.
Aijalta taas on kysytty, miten hän on saanut pidettyä Esan itsellään.
– Minusta se on aika loukkaavaa. Ihan kuin olisin jotenkin vähempiarvoinen.
Suhteen alussa pariskunta vietti aikaa yhteisen bändin parissa jatkuvasti. Nykyisin molemmilla on muitakin töitä. Alussa myös riitoja tuli enemmän.
– Nuorena on tietysti epävarma toisen sitoutumisesta ennen kuin oppii tuntemaan paremmin, Aija sanoo.
– Työpaikalla ei kyllä pitäisi riidellä, vaan jättää se kotioloihin. Siinä on ollut oppimista, Esa toteaa.
Lapsikin liittyi bändiin
Pitkään aikaan Aija ja Esa eivät suhteessan oikeastaan edes keskustelleet lapsesta.
– Ajattelimme, että uramme on niin dominoiva, ettei lapsille ole tilaa tai että emme pysty tarjoamaan lapselle otollisia olosuhteita. Sitten tuli mielenmuutos, ja jälkikasvun saaminen alkoikin tuntua olennaiselta, Esa sanoo.
Vuonna 2001 Esa ja Aija osallistuivat joogaretriittiin, jossa kehotettiin valitsemaan mielessään yksi ajatus tulevaisuudelle. Molemmat ajattelivat lasta.
– Onneksi kävi sellainen onni, että saimme vielä lapsen, Esa sanoo.
Mooses syntyi, kun Aija oli 42-vuotias ja Esa 45.
Lapsi tuli osaksi heidän elämäänsä. Bändin 20-vuotisjuhlakiertueelle lähtivät mukaan myös parikuinen Mooses ja lastenhoitaja. Kolmivuotiaana Mooses halusi leikkien välissä soittaa joka päivä rumpuja ja osallistua aina soundcheckiin. Rummuista tuli myöhemmin hänen soittimensa, ja nykyisin hän soittaa samassa bändissä vanhempiensa kanssa.
– Ennen elämä oli todella keskittynyt bändiin. Mooseksen myötä yhdessäoloon tuli muitakin tasoja. Se on varmasti yhdistänyt meitä, Aija pohtii.
Lue lisää Aijan ja Esan ajatuksia parisuhteesta Hyvä terveys -lehden tuoreesta numerosta. Tilaajana voit lukea kaikki Hyvä terveys -lehden numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.