Kuva: <span class="photographer">Anna Huovinen. Oikeilla pyörälenkeillä Pirkon päähän kuuluu kypärä.</span>
Kuva: Anna Huovinen. Oikeilla pyörälenkeillä Pirkon päähän kuuluu kypärä.

Näyttelijä Pirkko Hämäläinen, 61, nauttii täysillä kesästä ja jopa keittiöpuuhien tuoksuista, väreistä ja tuntemuksista.

– Aistien avulla arjesta tulee nautittavaa. Saan paljon irti siitä, että teen ympäristöstäni miellyttävän: ihastelen kukkia maljakossa ja keittiössä en kiirehdi vaan keskityn esimerkiksi vihannesten pilkkomiseen — kaikkiin niihin tuoksuihin, väreihin ja makuihin.

Kesällä riittää, että Pirkko menee ulos.

– On auringon ihana lämpö, luonnon tuoksut ja äänet. Kun olen uimassa, rakastan sitä miltä vesi tuntuu iholla.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Pirkko on menettänyt useita läheisiään, viimeksi puolisonsa Kirsti Simonsuuren noin vuosi sitten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 – Ilon löytäminen tekee elämästä mielekästä, menetyksistä huolimatta. Jatkan elämääni, hän sanoo.

"Nostelen painoja pihalla"

Pirkko pitää huolta kunnostaan, on aina liikkunut paljon. Uimisen ohella hän pyöräilee ja on vuoden alusta keskittynyt erityisesti lihaskunnon kasvattamiseen.

 – Olen tehnyt lihaskuntotreeniä personal trainerin ohjauksessa. Kun kuntosalit olivat kiinni, jatkoin treenejä kahdesti viikossa kotipihallani ja nostelin painoja ohjelmani mukaan. Tämän ikäisenä pitää satsata lihaskuntoon! On ihanaa, kun treeni tuottaa tulosta, rasvaprosentti pienenee ja lihakset kasvavat.

Lue lisää Pirkko Hämäläisen hyvän olon oivalluksista Hyvä terveys -lehden numerosta 7/2020!

Tilaajana voit lukea kaikki Hyvän terveyden numerot maksutta digilehdet.fi -palvelusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla