Kun treenaat mieltä kiinnittämään huomiota myönteisiin asioihin, se virittyy havaitsemaan ne ihan itsestäänkin.

Toiveikkuuden avulla voi ponkaista helpommin eroon epätoivosta. Siksi optimistien on myös helpompi olla parisuhteessa, sillä riitatilanteissa he pyrkivät hanakammin löytämään kompromisseja. He myös toipuvat arjen vastoinkäymisistä ketterämmin. Nämä kaikki ominaisuudet helpottavat ihmissuhteita, jotka taas tekevät hyvää terveydelle.

Ajattelun muuttaminen on aikaa vievää, ajoittain vaikeaakin, muttei mahdotonta. Matka myönteisyyteen alkaa tunnistamalla omia ajatusmalleja ja pureksimalla niitä.

4 toiveikkuutta lisäävää harjoitusta

Rajoittamattoman haaveilun avulla huomaa, mikä itseä innostaa ja millaisia muutoksia on tehtävä, jotta voisi tavoittaa sen, mitä oma elämä voisi parhaimmillaan olla.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
  1.  Unelmoiminen virittää ajatuksia vauhdilla myönteiseksi. Samalla haaveilu kannustaa kehittymään ihmisenä, mikä usein vaatii riskinottoa epäonnistumisenkin uhalla.  Kannattaa kerätä rohkeutta unelmoida villisti ja maalailla mielenmaisemaansa jopa vähän överi-ihanaksi. Valoisien mielikuvien siivittämänä on helppo asettaa tavoitteita, joiden avulla unelmat ovat saavutettavissa.
  2. Mieti iltateellä päivän onnistumiset. Myönteistä ajattelua voi vauhdittaa miettimällä joka päivä pari kolme onnistumista. Näin itsevarmuus kasvaa ja tiukassa paikassa voi pessimismiin valahtamisen sijaan kannustaa itseään sanomalla ”selvisin hienosti viimeksikin”.  Onnistumiset voi miettiä vaikkapa iltateen aikaan mielessään läpi. Kertaa samalla, miksi onnistuit, jolloin voit kaivaa samat keinot käyttöön seuraavassa tiukassa paikassa.
  3. Rajaa huolihetki piehtaroimiseen. Jos saat itsesi kiinni asioiden jatkuvasta vatvomisesta, etkä uskalla epäonnistumisen pelossa yrittää mitään, kokeile viidestä minuutista varttiin kestävää päivittäistä huolihetkeä. Rajattu päivittäinen murehtimisaika auttaa käsittelemään huolet ja murheet tietyssä hetkessä, jolloin ne eivät väritä kaikkia valintoja tai estä nukahtamista illalla.
  4. Virittäydy päiväkirjaviikoilla. Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen on paljon puhuttu ja tehokas apu virittämään mieltä huomaamaan hyviä asioita, ja se todella on toimiva menetelmä. Tee päivittäin lyhyitä merkintöjä mukavista havainnoista, tapahtumista ja asioista parin viikon ajan. Jo lyhyessä ajassa mieli alkaa harjaantua valopilkahdusten näkemiseen ja hamuta niitä lisää. Uuden tulkinnan herättelyn myötä uskaltaa myös miettiä, mitkä kaikki asiat voisivat olla hyvin ja innostuu tekemään muutostöitä.

Asiantuntija Katariina Laurila psykologi, Terveystalo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla