Jokaisella ihmisellä on oikeus turvalliseen elämään. Vaikka perheväkivalta on yleistä, se on mahdollista myös kitkeä. Tässä neuvot uhrille, uhkaajalle ja sivullisille.

Onko vain puolison lyöminen perheväkivaltaa?

Lyöminen on väkivaltaa mutta niin ovat töniminen, repiminen, läpsiminen, tavaroiden heitteleminen ja uhkailukin. Nöyryyttäminen, mitätöinti, eristäminen, kontrolli ja aiheeton, korostunut mustasukkaisuus ovat henkistä väkivaltaa. Samoin vähättely, välinpitämättömyys ja toisen sivuuttaminen.

Väkivalta ei ole vain tekoja, vaan myös tekemättä jättämistä, laiminlyöntiä ja kaltoinkohtelua, joka saa toisen tuntemaan olonsa turvattomaksi. Ihminen osaa käyttää monenlaisia asioita hyväkseen, jos hän haluaa tehdä toiselle pahaa.

Mitä seurauksia perheväkivallasta on uhrille?

Perheväkivalta voi tuhota ihmisen sekä henkisesti että fyysisesti. Väkivalta herättää pelkoa, häpeää, epävarmuutta, hämmennystä ja voimattomuutta. Se syö luottamusta ja murentaa itsetuntoa. Pahimmassa tapauksessa väkivallan uhri luopuu kokonaan omista tavoitteistaan ja tavallaan omasta elämästäänkin.

Mitä se tekee käyttäjälle?

Myös väkivaltaa käyttävä tuntee syyllisyyttä ja halveksii itseään. Häneltä menee maine. Hän myös menettää läheisensä, sillä parisuhde voi huonosti. Sitä sävyttää epäluottamus. Pari etääntyy toisistaan ja erouhka leijuu yllä.

Miten väkivalta kotona vaikuttaa lapsiin?

Lapset ovat lähes aina tietoisia perheväkivallasta. Sen näkeminen vahingoittaa lasta. Lapsi saattaa myös syyttää itseään tapahtuneesta. Osa lapsista toistaa kokemaansa myöhemmin. Vaarana on, että lapsi oppii itsekin lyömään tai alistumaan.

Perheväkivaltaan liittyy usein myös lasten pahoinpitelyä. Lapsia kuritetaan fyysisesti esimerkiksi tukistamalla, läpsimällä ja lyömällä kasvatuksen nimissä. Heihin kohdistuu myös henkistä väkivaltaa, kuten selkäsaunalla tai hylkäämisellä uhkailua, mitätöintiä ja laiminlyömistä.

Miten perheväkivallasta pääsee eroon?

Väkivaltaisesta tilanteesta voi olla vaikea selvitä yksin kuiville. Yleensä väkivalta kovenee vähitellen. Väkivallan uhan alla eläminen voi alkaa tuntua jopa normaalilta: sekä uhri että tekijä vähättelevät pahoinpitelyä tai pitävät sitä oikeutettuna käytöksenä. Uhri saattaa tuntea olevansa ainoa, jolle tapahtuu tällaista. Hän syyttää herkästi itseään ja pitää tapahtuneen omana tietonaan.

Pitkään jatkuessaan perheväkivalta murentaa uhrin voimavaroja ja toimintakykyä. Siksi kannattaa puhua ongelmasta mahdollisimman pian läheisille ja muille perheen ulkopuolisille ihmisille sekä kääntyä ammattiauttajan puoleen. Apua saa esimerkiksi terveyskeskuksista, poliisilta, kriisikeskuksista, turvakodeista ja perheneuvottelukeskuksista.

Moni perheväkivaltaan apua hakenut on katunut sitä, ettei tehnyt sitä aikaisemmin. Häpeä ja syyllisyys rajoittavat avun hakemista. Samoin se, ettei parisuhdeväkivaltaa mielletä vakavaksi rikokseksi.

Mitä jos pelkää omaa väkivaltaisuuttaan?

Kuka tahansa voi suuttua ja menettää malttinsa, mutta jokainen valitsee itse, käyttääkö väkivaltaa. Vaikka olisi miten vihainen, ihminen käyttää väkivaltaa vain silloin, kun hän ei ymmärrä, miten vahingollista se on eikä ole opetellut hillitsemään raivoaan ja reagoimaan väkivallattomalla tavalla.

Jokainen ihminen voi myös lopettaa väkivaltaisen käyttäytymisensä, jos hän suostuu näkemään asian toisen silmin sekä ottamaan vastaan apua. Ensimmäinen askel on myöntää oma väkivaltaisuutensa. Pitää myös ymmärtää, miten syvästi väkivalta vahingoittaa toista.

Kun tiedostaa vaarallisimmat tilanteet, voi ryhtyä toimiin väkivallan ehkäisemiksi. Pariskunnan kannattaa myös tehdä turvasuunnitelma, jossa yhdessä sovitaan, mitä tapahtuu, jos toinen käyttää väkivaltaa.

Väkivaltaisesta käytöksestä ei voi syyttää esimerkiksi alkoholia. Jos tietää, että viina tekee aggressiiviseksi, pitää miettiä kannattaako juoda ja ottaa riski.

Entä jos pahoinpitelijä on nainen?

Parisuhteessa pahoinpitelijä on useammin mies kuin nainen, mutta myös naiset käyttävät väkivaltaa. Miehen voi olla naista vaikeampi puhua asiasta ulkopuolisille ja hakea apua.

Naisten väkivalta kohdistuu myös lapsiin. Fyysisen väkivallan käyttö ei ole kasvatuskeino. Silti on vanhempia, jotka kuvittelevat, että lapsi oppii ja kehittyy, kun suurempi ja vahvempi satuttaa häntä. Näin siitä huolimatta, että lapsen kurittaminen on kielletty lailla.

Olipa lapsi sitten väkivallan kohde tai sivusta seuraaja, vanhempien kannattaa puhua lapsen kanssa suoraan ja avoimesti asiasta, jottei siitä tule hänelle ylivoimaisen suurta, ahdistavaa salaisuutta.

Onko anteeksianto mahdollista?

Oman väkivaltaisen käytöksensä myöntäminen ei ole mikään kertasuoritus. Muuttuminen edellyttää rehellisyyttä ja avoimuutta itseään kohtaan. Vastuun ottaminen omasta käytöksestä sisältää myös anteeksi pyytämisen ja sovittamisen.

Väkivaltaa käyttäneen kannattaa kysyä puolisoltaan, miten voi sovittaa tekemänsä vääryydet. Tämä saattaa tuntua ensin hämmentävältä ajatukselta, mutta hyvittäminen on molemmille osapuolille tärkeää.

Kyse ei ole kaupankäynnistä vaan aidosta halusta sovittaa paha tekonsa. Anteeksi pyytäminen ja antaminen hoitaa koko perhettä.

Miten toimia, jos epäilee perheväkivaltaa naapurissa?

Kynnys puuttua toisen perheen asioihin on korkea, mutta se kannattaa ylittää. Perheväkivallalla on taipumus uusiutua ja raaistua, jos siihen ei puututa. Naapurit tai sukulaiset voivat yhdessä miettiä, kuka on paras luottohenkilö tarttumaan asiaan ja puhumaan parille. Asiaa kannattaa kysyä suoraan ja kertoa, ettei hyväksy väkivallan käyttöä. Uhattuna olevan kanssa pitää tehdä heti turvasuunnitelma: hänen elämäänsä helpottaa jo tieto siitä, että naapurissa on turvapaikka hätätilanteen varalta.

Asiantuntijana lahtelainen Jussi-työntekijä Jukka Ihalainen.

Lue lisää mustasukkaisuudesta.

Neuvoja uhrille

  1. Väkivaltaa ei tarvitse sietää. Se ei ole sinun syytäsi.
  2. Kenelläkään ei ole missään tilanteessa oikeutta käyttäytyä väkivaltaisesti toista kohtaan.
  3. Puhu asiasta ulkopuolisille.
  4. Hae apua. Joka paikkakunnalla on ihmisiä, jotka voivat auttaa sinua.
  5. Vaadi puolisoltasi toimia väkivallan lopettamiseksi.
  6. Tee turvasuunnitelma: varaudu ennalta väkivaltaiseen tilanteeseen.
  7. Puhu asiasta lapsen kanssa. Lohduta häntä ja kerro, mitä aiot tehdä tilanteen estämiseksi.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
Kuva Shutterstock. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Olen 15-vuotias tyttö, jolle alkoi tulla outoja oireita reilu kuukausi sitten. Ymmärsin heti, että tämä ei ole normaalia. En pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, kun minun pitää sulkea kaappeja, harjata hiuksia, lukea samaa, katsoa tiettyyn paikkaan ja paljon muuta. En haluaisi kertoa vanhemmilleni, häpeän ja haluaisin yrittää päästä näistä irti omin voimin. Tuntuu, että oireet hallitsevat elämääni ja että kohta räjähdän. Mitä voin tehdä?

Kuvaamiesi oireiden perusteella kärsit pakko-oireisesta häiriölle tyypillisistä oireista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakonomaisina ajatusmalleina tai toimintoina, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta.

Monilla nuorilla ilmenee ajoittain tällaisia pakonomaisia ajatuksia tai toimintoja, mutta häiriöksi ne muodostuvat, kun niihin menee runsaasti aikaa tai ne häiritsevät elämää. Pakko-oireinen häiriö on yleinen, sillä ainakin 2-3 % ihmisistä kärsii siitä. Oireilun alku liittyy usein ahdistavaan tai stressaavaan elämäntilanteeseen.

Etenkin lieväasteisina pakkoajatuksia tai -toimintoja voidaan vähentää itsehoito-ohjelmilla. Esimerkiksi HUSin ylläpitämiltä nettisivuilta mielenterveystalo.fi löytyy pakko-oireiden omahoito-ohjelma. Voit tutustua mielenterveystalon tarjontaan tästä.

Myös Edna Foan ja Reid Wilsonin opas Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista voi auttaa.

Itsehoito-ohjelmissa hyödynnetään samoja periaatteita kuin pakko-oireisen häiriön käyttäytymisterapiassa tai kognitiivisessa terapiassa. Jos itsehoito-ohjelma ei auta, on viisasta kääntyä joko pakko-oireiden psykoterapiaan perehtyneen psykologin tai psykiatrin puoleen. Hankalampia pakko-oireita voidaan lievittää myös serotoninergisillä masennuslääkkeillä.
 

Matti Huttunen
psykiatri, psykoterapeutti

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Näetkö itsessäsi paljon hyvää – vai paljon virheitä? Itsetunto vahvistuu, kun kääntää katseen tietoisesti omiin vahvuuksiin ja heittäytyy epämukavuusalueelle.

1. Listaa hyvät ja huonot puolesi – ja lue ääneen

Terve itsetunto on kuin vaaka, jossa omat hyvät ja huonot puolet ovat tasapainossa. Onnistumisia ei tarvitse ylikorostaa, mutta myös vähemmän mairittelevat piirteet kestävät päivänvaloa.

Psykoterapeutti Maarit Lassander neuvoo listaamaan omat vahvuudet ja heikkoudet paperille: yhtä paljon molempia. Aina, kun mieleen nousee uusi kielteinen piirre, vastapainoksi pitää kirjata yksi hyvä puoli: Jätän projektit usein puolitiehen enkä jaksa keskittyä, mutta toisaalta olen helposti innostuva ja osaan innostaa muita.

Jos ei ole tottunut ajattelemaan itsestään hyvää, voi kysyä mielipidettä läheiseltä: mitkä kolme asiaa minussa ovat rakastettavimpia? Myös vanhoja kohteliaisuuksia kannattaa kirjata.

– Huomion kääntäminen vahvuuksiin tietoisesti auttaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, mihin kiinnittää huomiota, Maarit Lassander sanoo.

Valmista listaa hän neuvoo lukemaan ääneen, mielellään joka päivä.

2. Selvitä arvosi

Onnellisimmat eivät yritä taipua muiden muottiin vaan rakentavat itse oman elämänsä tärkeysjärjestyksen. Jos minäkuva on hatara, omat ja muiden tarpeet sotkeentuvat herkästi toisiinsa. Ydinarvojensa pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa. Mistä haaveilen tai inspiroidun?

Millaiset ihmiset, ajanvietteet ja paikat tekevät minut onnelliseksi?

Avuksi voi ottaa paperin, jossa on kolme saraketta. Ensimmäiseen kirjataan erilaisia arvoja, kuten perhe, ystävyys ja terveys. Toiseen sarakkeeseen merkitään jokaisen arvon tärkeys itselle asteikolla yhdestä kymmeneen. Kolmanteen sarakkeeseen tulee samalla asteikolla oma arvio siitä, kuinka tyytyväinen tällä hetkellä on tuohon osa-alueeseen omassa elämässään. Jos kakkos- ja kolmossarakkeen välillä on ristiriitoja, niihin on hyvä kiinnittää erityishuomiota.

– Seuraava askel on pohtia, miten oma toiminta edistää arvojen toteutumista. Jos esimerkiksi todella perhekeskeinen ihminen viettää kaiken aikansa töissä, siinä on ristiriita, Maarit Lassander toteaa.

Arvojen pohtimisen kautta vertailun ja suorittamisen tarve vähenee, kun päämäärät kirkastuvat.

3. Lepää hetki

Vaaditko itseltäsi aina kymppiä vai riittääkö välillä seiska? Suorituskeskeinen itsetunto uuvuttaa, sillä se kaipaa loputtomasti pönkittämistä. Jos itsearvostus on kokonaan kiinni onnistumisista, pienikin moka kasvaa mielessä suhteettomaksi.

Jokaiseen päivään kannattaa mahduttaa ainakin yksi lepohetki suorittamisesta. Se voi olla mitä tahansa rentouttavaa tekemistä, kuten meditointia tai kahvihetki ystävän kanssa. Oleellista on pyrkiä tietoisesti eroon itsekritiikistä. Silloin mieli saa tilaa pohtia, millaisista asioista oikeasti nauttii.

– Vaativa persoona asettaa itselleen usein mittareita, jotka tulevat ulkopuolelta. Silloin voi menettää kosketuksen siihen, mikä juuri minulle tekee elämästä hyvän, Maarit Lassander sanoo.

Hän muistuttaa, että suorittaminen ei itsessään ole pahasta. Muutoksen paikka on silloin, kun suorittaminen estää elämästä täydesti.

4. Hyppää uuteen

Olemme ahkeria liimailemaan otsaamme nimilappuja: olen harkitsematon, temperamenttinen, tuppisuu. Usein määritelmät tulevat ulkopuolelta. Herkkä saattaa painaa yhden kommentin mieleensä vuosikymmeniksi.

Toisinaan omia uskomuksia on hyvä koetella tekemällä jotain täysin niiden vastaisesti. Varaa siis laulutunti, vaikka uskot laulavasi nuotin vierestä tai ota puheenvuoro, vaikka olet yleensä se hiljaisin. Epämukavuusalueelle heittäytyminen on parhaita keinoja itsearvostuksen rakentamiseen. Kun löytää itsestään uusia puolia ja taitoja, minäkuva vahvistuu vähä vähältä.

Isoimman pelon kimppuun ei kannata hypätä lämmittelemättä. Siirry helposta vaikeampaan aina sitä mukaa, kun rohkeus kasvaa.

– Heittäytyminen vaatii uteliasta asennetta. Ole avoin uudelle, jotta voit muodostaa myönteisiä kokemuksia itsestäsi, Lassander sanoo.

5. Uskalla pyytää muilta apua

Kun liukastut talvikeleillä ja tuntematon tarjoaa kättään, tukeudutko apuun vai kieltäydytkö lähes loukkaantuneena? Häpeilyllä on kulttuurinen perusta.

– Suomalainen mieluummin puree hampaat yhteen ja kärsii kuin kertoo omasta hädästään. Tämä on onneksi muuttumassa. Meillä kasvaa uusi sukupolvi, joka jakaa enemmän ja avoimemmin.

Pyynnön pukeminen kysymykseksi voi auttaa: Osaatko neuvoa, miten minun pitäisi edetä? Avun pyytäminen ei tarkoita uhriksi heittäytymistä, heikkoutta tai epäonnistumista.

– Pikemminkin päinvastoin. Vaatii hyvää itsetuntoa pyytää apua ja tunnustaa, ettei osaa tai jaksa

yksin. Mitä enemmän kontaktia uskallamme ottaa toisiin, sitä helpommaksi elämämme muuttuu, Lassander sanoo.

6. Ymmärrä tunteitasi – ja päästä niistä irti

Millaisissa tilanteissa riittämättömyyden tunne pulpahtaa esiin? Töissä, ystävien kanssa, harrastuksissa? Päiväkirjan pitäminen omista tunteista auttaa ymmärtämään, mistä vaativuus on peräisin.

–Jos kokee, ettei saa ystäväpiirissä hyväksyntää, voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Myös yksinäisyyden tunteet vaikuttavat, samoin lapsuudessa hylkäämiskokemukset tai toisaalta ylisuojelu. Herkille ja temperamenttisille voi kehittyä heikko itsetunto ilman vaikeita kokemuksiakin, sillä he reagoivat ympäristön vaatimuksiin muita voimakkaammin, Maarit Lassander sanoo.

Menneisyyden ymmärtäminen auttaa, mutta tarkoitus ei ole jäädä vellomaan vanhaan. Ennemminkin tavoitteena on vapauttava oivallus: Olen nyt aikuinen ja uudessa elämäntilanteessa. Miksen siis luopuisi vanhoista ajatusmalleista?

–Jos sivuuttaa vaikeat tunteet vuodesta toiseen, alkaa helposti vain vaatia itseltään enemmän ja enemmän. Tunteiden kohtaaminen auttaa hyväksymään ne ja päästämään niistä irti.

Asiantuntija: Maarit Lassander, psykoterapeutti, psykologi, Suomen Mielenterveysseura.