JOISSAKIN AFRIKAN MAISSA ripulin hoito-ohjeista tehdään kuulemma lauluja. Radion kautta suola-sokerijuoman resepti pääsee perille sinnekin, missä ei ole lukutaitoa.
Meillä lauluilla tehdään  mielenterveystyötä. Viime vuosien radiohiteistä voisi helposti koota johdannon ahdistuksen kotihoitoon:
Särjetty ja satutettu sinua on monta kertaa, ja nyt kuvittelet, että se on sinä, jonka päässä viiraa.(1)
Niin katoavaa on voimat ihmisen.(2)
Älä luule, että ainut oisit, jota pelottaa.(3)
Muista että ne kaikki suurimmat kauhut on sun toiveittes peilikuvat, käännä ne ja kädestäs löydät niihin avaimet.(4)
Ei mitään hätää, jos ei omat voimat riittäneet. (5)
Sul on sisälläs valtameren kokoinen voima, jonka sä voit oppaaksesi valjastaa.(4)
Tänään on tullut sun päiväsi, nyt on sinun vuorosi loistaa.(3)
Paremmat  päivät alkaneet on. (6)

JO ARISTOTELES NEUVOI ,että huilusoitto auttaa mielenjärkytykseen. Yllättävän pitkään silti meni ennen kuin laulut ryhtyivät aivan suorasanaisesti
hoitamaan  meitä kuulijoita.
Nyt pop on silkkaa mielenterveystyötä: surkuttelusta on siirrytty lohduttamiseen, valttikorttien hukkaamisesta niiden  löytämiseen.
Muutos on tervetullut. On aivan mahdollista, että nämä lohdulliset kappaleet ovat pelastaneet ihmishenkiä, ja joka tapauksessa  ne ovat pelastaneet monia synkkiä hetkiä.


KUN  PARIISIN KEVÄT vuonna 2010 lauloi, että Heihei mutsi, mä en oo syönyt mun lääkkeitä, se pääsi vielä yllättämään. Lääkkeitähän kyllä syötiin, mutta puheenaiheena ne olivat uusi, ainakin lauluissa.
Sittemmin mielenterveysasiat ovat arkipäiväistyneet. Ahdistuksesta saa puhua  ja varsinkin laulaa. Pop on terapiaa, ja terapia on pop. Laulut ovat saattaneet
jopa nopeuttaa aiheen normalisointia. Asiat muuttuvat arkisiksi arjessa
.
Minkä muun me voisimme  normalisoida laulujen aiheeksi? Voisiko pop-musiikki tehdä muistakin sairauksista vähemmän pelottavia?

NIIN  JA HOIDETAANHAN sitä ripulia meillä kin. Terveyskirjasto neuvoo kotihoidoksi, että appelsiinimehua laimennetaan samalla määrällä vettä, ja litraan tätä juomaa sekoitetaan puoli teelusikallista ruokasuolaa. Mutta kuka tuota muistaa? Voisiko reseptin  säveltää? Saisiko siitä hitin, edes kesähitin?

(Lainatut laulut: 1. Janna: Sä et ole hullu, san. Janna, Saara Törmä, Aku Rannila. 2. Johanna Kurkela: Sun särkyä anna mä en, san. Heikki Kerkelä. 3. Juha Tapio:Sinun vuorosi loistaa, san. Juha Tapio. 4. Apulanta : Valot pimeyksien reunoilla, san. Toni Wirtanen. 5. Samuli Edelman: Ei mitään hätää, san. Hanna Pakarinen, Markus Koskinen.6. Juha Tapio: Paremmat päivät. san. Juha Tapio.)

 

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija, joka tekee taidetta nolostelustaan.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Amerikkalaista tautiluokitusta käytetään Suomessa vain harvoin, mutta se kuvaa hyvin narsismiin kuuluvia piirteitä. Vähintään viisi näistä vaaditaan:

  • Suuret käsitykset itsestä, saavutusten liioittelu.
  • Keskittyminen mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta.
  • Usko omasta ainutlaatuisuudesta, jota vain muut huomattavat henkilöt tai tahot voivat ymmärtää.
  • Jatkuva ihailun vaatiminen.
  • Koettu oikeus erityiskohteluun.
  • Muiden hyväksikäyttö.
  • Empatian puute.
  • Kateus tai uskomus muiden kateellisuudesta.
  • Ylimielisyys ja röyhkeys.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Narsisti - suuri ja hauras
Mieli
Narsisti - suuri ja hauras

 

Varo näitä!

1. NARSISTITARKASTUS

Jos työyhteisössä on ilmapiiriongelmia, paikalle saatetaan kutsua ”ammattilainen” tunnistamaan sen myrkyttäjä, joka sitten irtisanotaan. Näillä tarkastuksilla ei näytä olevan mitään tieteellistä pohjaa, joten periaatteessa kuka tahansa on vaarassa joutua leimatuiksi ja jäädä ilman työtä.

2. NARSISTILEIMA

Joskus oikeusprosessissa luodaan illuusio toisen osapuolen narsistisuudesta. Se voi heikentää tämän uskottavuutta oikeuden edessä. Narsistin tai psykopaatin leima voi ohjata oikeuden päätöksiä ja johtaa leimatun kannalta epäsuotuisaan ratkaisuun.

Asiantuntija: Hannu Lauerma, vastaava ylilääkäri, Psykiatrinen vankisairaala.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tunteet äitiä kohtaan saattavat piinata tytärtä pitkälle aikuisuuteen. Miten vapautua vihasta, syyllisyydestä ja häpeästä?

”Olen kuusivuotias ja seison jakkaralla keittiön peilin edessä. Äiti on nyrhinyt otsatukkani niin että se jököttää piikkisuorana ja liian lyhyenä. Äiti sanoi, että tukka meni pilalle. Mutta ei se ole mikään pillittämisen aihe, iso tyttö. Kampaan hiuksiani kylppärin peilin ääressä, olen 48. En osaa päättää, laittaisinko ne kiinni vai jättäisinkö auki. Äiti sanoi, ettei vanhalle naiselle sovi pitkät hiukset ainakaan valtoimenaan auki. Hän taitaa olla oikeassa. Ei minusta saa nättiä, olivatpa hiukseni millä mallilla tahansa.” Nainen, 48

Miksi äiti herättää niin voimakkaita tunteita tyttäressä? Syyllisyyttä, ahdistusta, häpeää, voimattomuutta?

Sekä rakkautta että vihaa?

– Äiti on ainutlaatuisin ihminen jokaisen elämässä: ensimmäinen hoitaja, ensimmäinen rakkauden ja halun kohde. Jo se luo pohjaa voimakkaille tunteille, psykoanalyytikko Elina Reenkola sanoo.

Lapsi odottaa äidiltä enemmän kuin keneltäkään muulta. Äidin pitäisi olla kaikkivoipa, suojella kaikelta pahalta ja auttaa kaikessa.

Nautinto vai pettymys?

Jokainen lapsi joutuu väistämättä pettymään odotuksissaan. Rakkauden ja vihan ristiriitaiset tunteet heräävät, koska äiti, josta lapsi on riippuvainen, tuottaa hänelle pettymyksiä.

Lisäksi äidin ja tyttären suhde on erityislaatuinen. Tyttärelle äiti on sekä psyykkinen että fyysinen samastumisen kohde. Reenkolan mukaan samuuden ja läheisyyden kokemus äidin ja tyttären välillä on parhaimmillaan nautinnollinen. Aikuisena nainen haluaa kokea saman paratiisin oman vauvansa kanssa.

Huonoimmillaan suhde äitiin voi olla kylmä, etäinen ja pettymysten täyttämä.

– Lapsena koettu tunteiden ketju (pettymys-viha-syyllisyys-häpeä) äitiä kohtaan saattaa herätä aikuisessa tyttäressä: miten voin sanoa omalle äidille noin rumasti, miten äiti kestää, Elina Reenkola kuvailee.

Enkö kelpaa tällaisena?

Pieninä annoksina pettymykset auttavat irtaantumaan äidistä terveellä tavalla.

– Ennen kaikkea lapsen pitäisi saada kokea, että hän kelpaa vanhemmilleen sellaisena kuin on. Kasvaakseen hän tarvitsee kannustusta ja ihailua.

Tyttären ruumiinkuvaa – käsitystä itsestä – muokkaa se, millä tavoin äiti suhtautuu tytön kehoon, sen hoitamiseen ja miten äiti opastaa tytärtään suojelemaan ruumistaan huonolta kohtelulta.

Äiti saattaa olla tyytymätön tyttärensä ulkonäköön – samoin kuin omaansa – jolloin tytär kokee, ettei hän kelpaa. Etenkin, jos äiti kohtelee tytärtään kylmästi ja pilkallisesti.

– Silloin lapsi häpeää itseään ja kokee syyllisyyttä tunteistaan. Hän syyttää mieluummin itseään ja on solidaarinen äidille, koska äiti on hänelle elintärkeä, Elina Reenkola sanoo.

– Ruoka, vaatteet, laukut, alkoholi, huumeet, shoppailu, vaihtuvat miessuhteet tai kauneusleikkaukset voivat olla aikuisen tyttären yrityksiä paikata tunnetta oman ruumiinsa kelpaamattomuudesta.

Elina Reenkolan mukaan motiivina silikonirintojen hankkimiselle on usein tarve saada täydellinen vartalo ja tukahduttaa sietämättömät epätäydellisyyden tunteet.

– Syvää psyykkistä huonommuuden tunnetta tällaiset ratkaisuyritykset eivät lievitä, vaan hauras ruumiinkuva palaa, Elina Reenkola sanoo.

Vihasta ja katkeruudesta eteenpäin?

– Ensin on saatava kosketus oman lapsuuden satuttaviin kokemuksiin ja omaan vihaan. Sen jälkeen helpottaa, jos voi itkeä ja surra. Omaa historiaa ei voi muuttaa, mutta sen voi suremalla jättää taakseen, Elina Reenkola sanoo.

Jos nainen onnistuu tässä, hän ei enää siirrä huomaamatta haavoittavia kokemuksia omille lapsilleen.

Korjaavia kokemuksia tarjoaa myös hyvä rakkaussuhde ja ystävyyssuhteet, joissa tulee kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi omana itsenään.