Ole rohkea ja unelmoi niin että huimaa. Kun löydät sateenkaaren pään, se tuntuu sydämessä, aivoissa ja varpaissa.

– Unelmat kannustavat meitä luomaan uutta ja kehittävät meitä ihmisenä. Elämä säästöliekillä, jos kiellämme itseltämme unelmat, sanoo kouluttaja ja konsultti Kristiina Harju, joka on ohjannut tuhansia ihmisiä muutoksen tielle, löytämään unelmansa ja toteuttamaan ne. – Unelmointi on kykyä kuvitella, millaista elämä on parhaimmillaan.

Jokaista unelmaa siivittää tarve onneen. Ihminen unelmoi olevansa onnellinen uudessa kodissa, lomalla, hoikistuneena tai raittiina. Tarpeet, toiveet ja unelmat muuttuvat iän ja elämämme olosuhteiden myötä. Kun yksi unelma on toteutunut, herää uusia. Jos alle kolmekymppinen unelmoi perheestä, urasta, taloista ja tavaroista, niin viisi–kuusikymppinen unelmoi jo tietoisemmin ei-materiaalisesta onnesta. Unelmoida voi myös siitä, että se hyvä, mikä on, pysyisi.

Irti järjen vankilasta

Suuret ikäluokat ja nuoremmatkin on kasvatettu pitämään matalaa profiilia. Monen haaveet on lyöty lyttyyn heti alkuunsa: ”Älä kuvittele itsellesi mahdottomia.”

Se joka uskaltautuu unelmoimaan, vapautuu järjen vankilasta. Unelmissa jokaisella on lupa onneen, voi vapaasti luoda asioita ja kuvitella tilanteita ja tapahtumia.

Unelman ei tarvitse toteutua kirjaimellisesti. Ihminen voi olla allerginen ja silti unelmoida kissanpennusta. Hän voi hankkia pehmolelun tai käydä paijaamassa naapurin kissaa tai ruveta kutsumaan läheistä ihmistä kisuksi – ja saa elämäänsä kaipaamaansa pehmeää, suloista ja hellää.

Unelmoidessa ei pidä sensuroida ajatuksiaan, ei arvostella itseään, ei hävetä eikä pelätä. On syytä unohtaa arjen olosuhteet, asuntolaina, pienet lapset, sairas äiti, pieni palkka, tympeä puoliso, pettymykset ja muut ”niin niin mutta kun” -asiat, jotka voisivat jarruttaa unelmointia.

Hyvä elämä pitää jokaisen hahmottaa itse ja ottaa siitä myös itse vastuu. Toisen tekemisille tai tekemättä jättämisille syytä ei saa sysätä, tai saa olla hapan koko ikänsä.

Aikaa unelmoinnille

Otollisin aika unelmille on silloin, kun ihminen haluaa muuttaa elämänsä. Jos on matkakuume, on vaikea matkustaa, ellei mielessä ole mieluisaa kohdetta. Kun sydän alkaa sykkiä Pariisille, on kaikki selvää. Sinne! Sama pätee unelmiin. Täytyy olla suunta, jota kohti mennä.

– Omaan unelmaan pääsee kiinni, kun rauhoittuu miettimään, millaista on hyvä elämä: millaisessa työssä, ihmissuhteissa ja oloissa olisi onnellinen, Harju neuvoo.

Unelmat pulpahtavat mieleen, kun rauhoitumme ja annamme aivojen eri osien tehdä yhteistyötä ja tuottaa tietoisuuteen erilaisia oivalluksia tai näkymiä.

Unelman tajuaminen voi kuitenkin viedä aikaa. Kun Kristiina Harjua aikoinaan alkoi askarruttaa, millaisessa elämässä hän olisi onnellinen, häneltä kesti kahdeksan kuukautta, ennen kuin vastauksia alkoi pulpahdella. Hän kysyi itseltään joka päivä saman kysymyksen. Kun vastauksia ei kuulunut, hän ajatteli rennosti ottavansa seuraavana päivänä uuden sisäpuhelun.

Arjen hyörinnässä tärkeimmätkin oivallukset usein unohtuvat. Siksi unelmat voi kirjoittaa itselleen näkyviin. Näin on olemassa osoite, jota kohti pyrkiä. Loppujen lopuksi unelmia kohti pääsee pienin askelin ja asettamalla konkreettisia välitavoitteita. Kannattaa muistaa, ettei mikään unelma toteudu itsestään. Siitä huolimatta ei kannata luopua unelmista, ei pettyä eikä lyödä hanskoja tiskiin.

Kun unelman siemen on kylvetty, on unelmaansa tavoitteleva ihminen avoin kaikille mahdollisille vihjeille, jotka auttavat häntä pääsemään perille unelman viitoittamaan osoitteeseen. Elämässä alkaa tapahtua jännittäviä asioita, koska mieli valikoi sen, mille kannattaa herkistyä.

Unelmat antavat energiaa kohentaa elämää. Ne voivat kuitenkin myös pelottaa ja paljastaa jotain sellaista, mikä on pielessä. Unelmoinnin myötä elämästä kannattaa etsiä jo vallitsevia hyviä ja mukavia asioita, jotka yleistyytymättömyys on peittänyt alleen. Niin muutoksen prosessi tuntuu turvalliselta.

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Jokaisesta kerran tupakkaa maistaneesta ei tule nikotiiniriippuvaista eikä yksi rulettikierros tee peliriippuvaiseksi. Miksi sama puuha kuitenkin kehittyy jollakin sairaudeksi, toisella ei?

– Masennus ja ahdistuneisuus saattavat lisätä riskiä riippuvuuksiin. Ihminen helpottaa syystä tai toisesta hankalaa oloaan keskittymällä intohimoonsa, ja ajan myötä tekeminen muuttuu pakkomielteeksi, sanoo psykiatrian ja päihdelääketieteen professori Solja Niemelä.

– Se, mikä aiemmin toi mielihyvää, muuttuukin keinoksi poistaa ahdistuneisuutta.

RIIPPUVUUSSAIRAUKSIEN, kuten alkoholismin, tiedetään olevan 50–70-prosenttisesti periytyviä. Alttius on geeneissä. On pitkälti perinnöllistä, millä tavoin kukin kokee päihteiden vaikutuksen.

Kenestäkään ei kuitenkaan tule automaattisesti alkoholistia, vaan sairaus puhkeaa altistavassa ympäristössä. Tämä tarkoittaa ympäristöä, missä juomista saa jatkaa ilman vakavampia seurauksia.

– Lähipiirin arvot ja asenteet vaikuttavat valintoihin. Jos kaverit ja vanhemmat ovat tissutellet, juomista voi pitää myös opittuna.

Sekin tiedetään, että mitä miellyttävämmältä ensimmäinen kokeilu on tuntunut, sitä todennäköisemmin aineeseen syntyy riippuvuus. Näin ainakin kannabiksen polttajien keskuudessa.

TEMPERAMENTILLAKIN on vaikutuksensa. Kokeilunhaluisten riskinottajien uskotaan olevan alttiimpia addiktoitumaan, koska he hakevat vahvempia elämyksiä. Teorian mukaan varovaisemmat, turvallisuushakuiset eivät samaan tapaan innostu kiksien etsinnästä.

– Riippuvuudet ovat yleisimpiä niillä, joilla on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Säännöistä piittaamaton, väkivaltainen käyttäytyminen on alkanut jo nuorena. Se altistaa muillekin vakaville ongelmien elämän aikana, Solja Niemelä kertoo.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Mikään ei riitä narsistille
Mieli
Mikään ei riitä narsistille

 

Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Tulinen rakastuminen pian eron jälkeen tuntuu hyvältä, mutta onko se järkevää?

Moni on kokenut sen itse. Tai tuntee jonkun, joka tietää, millaista on, kun rakastuu järjettömästi pian edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Sivustaseuraajat eivät välttämättä usko, että siitä tulee mitään.

Psykologi Hannele Törrönen ei oikein pidä laastarirakkauden käsitteestä. Lohturakkaus kuvaa hänestä paremmin sitä, mistä on kysymys.

– Silloinhan petetty, tai vaikka leskeksi jäänyt, hakee yksinäisyyden järkyttämänä lohtua.

Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan, Törrönen sanoo.

Fantasia vie

Lohturakastumiselle altis on ihminen, jonka tapana on reagoida vastoinkäymisiin ennemminkin toimimalla kuin lamaantumalla.

Rakkauden kohteeksi taas saattaa osua lähes kuka tahansa. Hän voi olla tavallisen hyväntahtoinen, ehkä itsekin yksinäinen ihminen, jota toisen osoittama kiinnostus imartelee. Kenties hän on hetkessä eläjä, joka ei suunnittele koskaan sitoutuvansa. Tai pahimmillaan toisen kaipausta hyväkseen käyttävä nais- tai miespuolinen Auervaara.

Oli kohde ihmisenä minkälainen tahansa, lohturakkautta etsivä tuskin pystyy näkemään hänen todellisia ominaisuuksiaan.

Hän sijoittaa uuteen rakastettuunsa piirteet, joita haluaisi tässä olevan, ja on sokea omiin haavekuviinsa sopimattomille piirteille.

– Lohturakkauteen syöksytään fantasia edellä, valtavalla intensiteetillä ja epätoivolla, vielä täydellisemmin kuin rakastumisessa yleensä, Hannele Törrönen tiivistää.

Ja koska alkuasetelma on tällainen, on suuri vaara, ettei uudesta suhteesta tule pysyvää.

Fantasiasta myös pidetään kaikin keinoin kiinni. Tarrautuminen voi saada groteskejakin piirteitä. Yhteen osuminen voi näyttäytyä rakastuneen silmissä suorastaan tähtiin kirjoitetulta:

”Onhan se johdatusta, että meidän mummot olivat kotoisin samalta paikkakunnalta! Eikö se ole merkki siitä, että me kuulutaan yhteen?”

Kahden kauppa

Joskus vain suhteen toinen osapuoli etsii lohturakkautta. Mutta myös kaksi, yhtä rankasti yksinäisyyden yllättämää saattaa löytää toisensa. Jos kumpikin näkee toisen vain omien haaveittensa summana, siinä on riskinsä.

Alun huumassa, kun oikeasti ei vielä lainkaan tunneta, saatetaan tehdä koko elämää ravisuttavia ratkaisuja.

Irtisanoudutaan töistä, että voidaan muuttaa yhteen uudelle paikkakunnalle, myydään omaisuus ja lähdetään reppureissulle maapallon toiselle puolelle…

Seurauksia on hankala korjata, jos arki onkin ihan mahdotonta.

Jos toistensa löytäneiden yksin jääneiden silmät eivät avaudu, valheellisesta unelmista kiinnipitämisestä voi tulla elämänmittainen tarina. Kumppanit eivät koskaan pysty näkemään toisiaan ihmisinä, joita he oikeasti ovat. He taistelevat saadakseen kumppanin mahtumaan itse keksimäänsä muottiin.

Haalistuva haave

Lohtua kaipaavan silmitön rakastuminen voi näyttää käsittämättömältä. Ehkä jopa koko tuttavapiiri epäilee alusta asti, ettei tuosta mitään tule. Siitä huolimatta, että rakastunut hehkuu onnea. Mutta epävarmuus on ehkä sittenkin kaiken aikaa muhinut sielun pohjalla.

– Ei ole harvinaista, että uutta rakasta ei silloin mielellään tuoda muille näytille.

”Kyllähän minä sen alusta asti tiesin, ettei se voi kestää”, on aika tavallinen kommentti sitten, kun mieli alkaa palautua tasapainoon ja realiteetit tunkevat mieleen. Silloin alkaa itsekin ymmärtää, miksi halusi pitää rakastetun näkymättömissä muilta. Se jokin, mitä ei halunnut ajatella, jota ei oikeasti voinut hyväksyä tai sietääkään, kenties nolotti ja hävetti. Tai ehkä vähitellen on alkanut tuntua siltä, että toinen on tahallaan antanut itsestään valheellisen kuvan. Esiintynyt jonain muuna kuin itsenään.

– Näin käy, kun esimerkiksi on kertynyt silkkaa faktaa siitä, että toinen onkin naimisissa toisaalla, tai taloudellisen hyödyn tavoittelija, tai ettei hänen alkoholinkäyttönsä olekaan se kaksi lasillista viiniä, kuten hän vakuuttaa, Törrönen luettelee.

Illuusioiden haihduttua edessä ovat todennäköisesti uudella tavalla vaikeat ajat. Nolottaa suunnattomasti, miten on kaikkialla ylistänyt löytämäänsä ihanaa rakkautta. Millään ei kehtaisi muille myöntää, että kaikki on ollut erehdystä ja petkutusta.

Ihminen vain

– Totta kai saa olla vihainen, jos tuntee tulleensa petetyksi, tai jos vaikka addiktiot ovat vieneet voiton ihmissuhteesta. Mutta ei sitä toista saisi silti demonisoida ihmisenä yleensä, Hannele Törrönen sanoo.

Vihaan ja katkeruuteen ei pitäisi jäädä. Eikä kannattaisi juuttua ajatukseen, että sekin minua huijasi ja taas kaikki meni pieleen. Ei ole häpeä tajuta olleensa niin palasina, että on kiihkeästi tarvinnut toista ihmistä.

– Eteenpäin elämässä vie sureminen, vaikka se vaikeaa onkin. Sen myöntäminen, että samalla kun on vapautunut jostain, mitä ei ole elämäänsä halunnut, on joutunut luopumaan myös yhdessä koetusta hyvästä.

Tässä vaikeassa paikassa olisi hyvä yrittää ymmärtää, että toinenkin osapuoli on todennäköisesti ryhtynyt suhteeseen omista syistään.

– Onhan aivan todennäköistä, että hänenkin mieltään painavat koetut menetykset, joiden vaikutukset hänessä elävät. Aikuismaisesti pitäisi yrittää hyväksyä sekin, että toisella on oikeus omiin valintoihin ja ominaisuuksiin.

Miten se menikään?

Kun lohturakastumisesta alkaa olla aikaa, pystyy taas omienkin mielentilojensa erittelyyn, hyväksyy sen, ettei juttu onnistunut. Tajuaa, että omat tarpeet ja kaipaukset muokkasivat rakkauden kohteen joksikin, mitä hän ei ollut.

Itsetutkiskelu voi myös johtaa siihen epämukavaan havaintoon, että olikin itse halpamainen. Silloin joutuu myöntämään vaikkapa, että on käyttänyt toista hyväkseen, kuten näyttääkseen eksälleen, että kelpaa kyllä muillekin.

Olisi inhimillistä tunnustaa motiivinsa myös hyväksikäytetylle ja pyytää anteeksi.

Myrskyisinkin, motiiveiltaan kummallinen rakkaustarina pitäisi saattaa päätökseensä toista tai itseään rikkomatta.

– Tilanteen tasaannuttua, kenties vasta vuosien päästä, voisi käydä vastapuolen kanssa taannoista romanssia läpi. Ei pahitteeksi, vaikka hyväntahtoisesti hymyillen ja huumorilla.

Suoraankin voi viimeistään siinä vaiheessa sanoa, miksi suhde oli omasta näkökulmasta mahdoton:

”Olet kuule ihana ihminen, mutta minulle ihan liian nuori” tai ”eihän siitä mitään tullut, koska eletään kokonaan eri maailmoissa.”

Rauhanomaisesta loppuratkaisusta seuraa yleensä pelkkää hyvää. Sen myötä koettu asettuu muistoksi muistojen joukkoon, osaksi elämäntarinaa.

– Entiset lohturakastuneet voivat ehkä sitten jatkaa hyvinä kavereina. ●