Auttaisiko vyöhyketerapia, homeopatia tai vaikkapa kuusenhavu-uute - lupaavatko ne jo liikaa? Jos niin sanotut luontaishoidot ja vaihtoehtohoidot kiinnostavat, neuvottele ensin lääkärisi kanssa. Kaikki luonnolliseksi mainostettu ei ole vaaratonta.

Luontaistuotekauppojen ovet käyvät. Myös apteekit myyvät roppakaupalla luontaistuotteita ja ravintolisiä. Ihmiset etsivät vaivoihinsa helpotusta, joka olisi mahdollisimman luonnonmukaista. Tavallisesti ostaja on terve aikuinen nainen, joka kaipaa elämäänsä lisää puhtia tai toivoo valmisteiden käytön ehkäisevän vanhenemiseen liittyviä vaivoja.

Useimmista vaihtoehtohoidoista ei ole haittaa, joskaan ei hyötyäkään. Niiden tehoa ei ole pystytty tutkimuksissa todistamaan, siksi niitä ei ole otettu lääketieteen piiriin.

Mutta riskejäkin on: Luontaistuotteet voivat sisältää sellaisia aineita, jotka huonontavat lääkärin määräämän lääkkeen imeytymistä suolistossa tai muuttavat sen aineenvaihduntaa maksassa. Tällöin lääkkeen vaikutus joko heikentyy tai voimistuu.

Tuoretta näyttöä on esimerkiksi masennukseen hoitoon käytetyn mäkikuisman vaarallisuudesta. Se estää muiden lääkkeiden, kuten verenohennukseen käytetyn varfariinin ja ehkäisypillereiden, vaikutusta. Muita rohdoksia, joiden on todettu haittaavan lääkehoitoja, ovat muun muassa ginseng, neidonhiuspuu ja ubikinoni.

Lääkkeiden lisänä

Yleensä luontaistuotteita ja vaihtoehtoisia hoitoja käytetään lääketieteen tarjoamien hoitojen ja lääkkeiden lisänä – ei niiden korvaajana. Jopa puolet luontaistuotekaupan asiakkaista käyttää luontaistuotteita ja lääkkeitä yhtä aikaa. Hyvin harva käyttää vain vaihtoehtolääkkeitä.

Vaihtoehtohoidoista etsitään apua lieviin vaivoihin ennen kuin tarvitaan ”oikeita lääkkeitä”. Niistä hakevat helpotusta myös pitkäaikaisista sairauksista kärsivät. Jotkut kokeilevat niitä viimeisenä oljenkortenaan tai varmistaakseen, että kaikkea on kokeiltu.

– Ihmisillä on sammumaton halu etsiä jotain, joka vielä voisi auttaa. Tällaisessa tilanteessa esimerkiksi jotkut syöpäpotilaat turvautuvat vaihtoehtolääkintään, Suomen Syöpäyhdistyksen pääsihteeri lääkäri Harri Vertio tietää.

Usein aktiivisimpia vaihtoehtojen etsijöitä ovat sairaiden omaiset, jotka suosittelevat tuttavapiirissä kokeiltuja tuotteita. Kanssaihmiset kokemuksineen ovatkin luontaistuotteiden parhaita mainosmiehiä. Sen tietävät myös markkinoijat, jotka perustavat mainonnan yksittäisen käyttäjän kiittäviin lausuntoihin, kun tutkimustuloksiin ei voi vedota.

Intuition varassa

Vaihtoehtohoitojen vetovoima ei selity järjellä. Tutkimuksen mukaan luontaishoitoihin uskovat erityisesti ne, jotka hyödyntävät muussakin päätöksenteossa intuitiota eli tiedostamatonta ajattelua.

– Kaikesta ajattelustamme jopa 80–90 prosenttia perustuu intuitioon. Toiset vain nojautuvat siihen enemmän kuin toiset, sanoo dosentti Marjaana Lindeman Helsingin yliopiston psykologian laitoksesta.

Intuitio toimii apunamme arkipäiväisissä tilanteissa: kun arvioimme ihmisen miellyttävyyttä tai tien ylittämisen turvallisuutta. Ratkaisut ovat automaattisia, niiden perusteita emme kovin tietoisesti harkitse.

Vaikka intuitio voi auttaa joissain kysymyksissä, sen perusteella ei löydä vastausta siihen, mikä väite on totta tai auttaako joku lääke vai ei.

– Intuition varassa toimiva valitsee terveyden horjuessa vaihtoehtohoidon, koska pitää mahdollisena, että se toimii. Hän ei vaadi aukotonta, järjellistä selitystä vaikutusmekanismeista vaan antautuu kokeilemaan, Lindeman toteaa.

Hän muistuttaa, että monet vaihtoehtolääkintään uskovat pitävät myös virallista lääketiedettä toimivana. Samasta asiasta voi olla monta totuutta, jotka elävät rinnakkain riitelemättä keskenään.

– Onhan vaihtoehtohoidoissakin monenlaisia. Toisessa ääripäässä on käsittämättömiä hoitomuotoja, jotka perustuvat energian ja voiman siirtämiseen. Toisessa päässä on lääketiedettä lähellä olevia valmisteita, esimerkiksi vitamiinilisät.

Ei aivan vaarattomia

Syöpäpotilaille markkinoidaan mitä moninaisimpia valmisteita, joiden kerrotaan pysäyttävän syövän etenemisen tai suorastaan parantavan taudin. Kestosuosikkeja ovat koivuntuhkalipeä ja kuusenhavu-uute, joista kummastakaan ei ole todistettu olevan minkäänlaista hyötyä syövän hoidossa. Silti niiden tehosta kulkee huhuja, jotka tavoittavat aina uusia syöpäpotilaita.

Harri Vertio ei halua tuomita niitä, jotka kokeilevat vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Usein taustalla on ajatus, että haluaa itse tehdä jotain sairautensa voittamiseksi. Lääketieteen tarjoamat syöpähoidot ovat kovin teknisiä ja monimutkaisia, eikä potilaan ole helppo osallistua tasavertaisena hoitonsa suunnitteluun lääkäreiden kanssa.

– Surullista on, kun syöpää sairastavaa kehotetaan syömään kourakaupalla vitamiineja ja hivenaineita. Määrät ovat niin suuria, ettei hän kenties pysty kaikkia edes nielemään. Silloin iskee epätoivo, kun tämäkään hoito ei auta.

Lääkäri ei hylkää

Harri Vertio neuvoo potilaita kertomaan lääkärilleen, jos he käyttävät jotain vaihtoehtohoitoja lääkärin määräämien lisäksi.

– Vaikka osa lääkäreistä suhtautuu kielteisesti muihin kuin lääketieteen menetelmiin, he eivät hylkää vaihtoehtohoitoja kokeillutta potilastaan. Sitä on turha pelätä.

Vertio luennoi vaihtoehtohoidoista lääkäriopiskelijoille Tampereen yliopistossa. Suuri osa lääkäreistä hyväksyy ainakin osan vaihtoehtohoidoista vaikka ei suosittelekaan niitä potilailleen. Asiallinen keskustelu, jossa punnitaan mahdolliset hyödyt ja haitat on aina paikallaan.

Vakavasti sairailla haitat näkyvät selvästi: vaihtoehtolääkintä voi lykätä varsinaisen hoidon aloitusta. Sovittuja leikkauksia saatetaan joutua siirtämään, jos ei ole lopettanut vaihtoehtolääkkeiden ottamista paria viikkoa ennen leikkauspäivää. Syöpäpotilaan erittäin runsas C-vitamiinin käyttö voi haitata lääke- ja sädehoitoa.

Luonnosta vain hyvää?

Monet pitävät vaihtoehtolääkkeitä turvallisina siksi, että ne tuntuvat luonnollisemmilta kuin lääketieteen käyttämät lääkkeet. Todellisuudessa monet lääkeaineetkin ovat lähtöisin luonnosta ja myös luontaistuotteet saattavat sisältää teollisesti tuotettuja kemiallisia aineita, jopa lääkeaineita. Sitä ei aina kerrota tuoteselosteessa – ihmetellään vain, kuinka luonnon oma tuote voi olla niin tehokas.

– Monessa istuu luja usko siihen, että kaikki luonnosta lähtöisin oleva on hyvää. Ja kuitenkin ympäristössämme kasvaa myös hyvin myrkyllisiä kasveja, dosentti Marjaana Lindeman sanoo.

Hän arvelee, että intuitio saa monet luottamaan samoihin asioihin kuin muinaiset kansat ja entisaikojen tiedemiehet. Tarkemmin ajateltuna tuskin kukaan toivoisi, että hänen sairauksiaan hoidetaan keskiaikaisilla menetelmillä, mutta se, että hoitoa on käytetty satoja vuosia, voi vedota.

– Minä en ainakaan haluaisi, että minua hoidettaisiin niin vanhoin menetelmin. Sen jälkeen tiede on löytänyt paljon parempia lääkkeitä, Lindeman toteaa.

Tarkkana lasten kanssa

Heikoilla jäillä ollaan silloin, jos vaihtoehtohoidon saaja on lapsi, vanhus tai mielenterveyspotilas. Suomessakin on tiedossa kuolemantapauksia, joissa vaihtoehtohoitoihin uskoneet vanhemmat ovat kieltäneet lapseltaan lääketieteellisen hoidon.

– Jos lapsen epäillään olevan hengenvaarassa, hänet voidaan ottaa huostaan vaikka sairaalassa. Tällöin vanhemmat eivät enää voi vaikuttaa lapsensa hoitoon. Yleensä kuitenkin selvitään keskustelemalla, lääkäri Harri Vertio kertoo.

Erityisen tärkeää vaihtoehtolääkkeiden ja lääkkeiden yhteisvaikutusten selvittäminen on, jos sairastaa jotain pitkäaikaista sairautta, käyttää verenohennuslääkkeitä tai on saanut siirtoelimen. Myös raskaana olevien ja imettävien äitien tulisi olla varovaisia.

Akupunktio hyväksytty

Luonnonlääketieteen Keskusliiton nettisivuilla esitellään noin 80 vaihtoehtoista hoitoa. Mukana on tutumpia hoitoja, kuten akupunktio, homeopatia tai kuppaus mutta myös vähemmän tunnettuja, kuten biokinesiologia, tuina-hieronta tai trager-hoito.

– Vaihtoehtohoitojen kirjo ulottuu vaarattomiksi katsotuista kiviterapiasta ja vyöhyketerapiasta sellaisiin vaarallisempiin hoitoihin kuin oksennuttaminen ja kahviperäruiskeet, Harri Vertio listaa.

Virallisen aseman lääketieteessä on saanut akupunktio, jota antavat monet lääkärit, yleensä fysiatrit. Akupunktion on tutkimuksissa todettu auttavan erilaisiin kipuihin, kuten päänsärkyyn, migreeniin tai polven nivelrikon aiheuttamiin särkyihin.

Vielä on osin selvittämättä, miksi neulahoito auttaa kipuihin. Länsimainen lääketiede olettaa sen perustuvan välittäjäaineisiin, jotka vapautuvat, kun tiettyjä hermopisteitä ärsytetään ohuen ohuella neulalla. Kiinalainen lääketiede taas selittää, että akupunktioneulat avaavat ihmisen kehossa olevat energian ja veren kulkureitit, jos niiden virtaus on jostain syystä häiriintynyt.

Samanlaiseen tasapainon tavoitteluun nojaa moni muukin itämaisen lääketieteen hoito. Niissä uskotaan, että ihmisissä olevaa huonoa energiaa voi pyyhkiä pois ja tuoda tilalle hyvää energiaa. Toisissa hoitomuodoissa taas pyritään puhdistamaan elimistöstä siellä oleva paha. Tällaisia ajattelutapoja länsimainen lääketiede ei tunnusta.

Lymfan hyödyt kyseenalaistettu

Lymfahieronnalla on lääketieteessä oma paikkansa: sitä käytetään leikkausten jälkeisten turvotusongelmien hoidossa. Lymfaan turvaudutaan muun muassa silloin, kun rintasyöpäpotilaalta on leikkauksessa jouduttu tyhjentämään kainalon imusolmukkeet. Myös plastiikkakirurgisten leikkausten jälkeen lymfalla voidaan kiihdyttää ja ohjata nestekiertoa oikeaan suuntaan.

Vertio kertoo, että monet kokevat hyötyneensä lymfahoidosta, mutta vuosi sitten tehty tutkimuskatsaus ei löytänyt riittävää näyttöä hoidon tehokkuudesta. Saattaakin olla, että lymfan lääketieteellinen käyttö vähenee tulevina vuosina.

Kauneudenhoidossa lymfan asema turvotuksen poistajana tuskin on uhattuna. Lymfahieronta kuuluukin monen kylpylän ja kauneussalongin tarjoamiin palveluihin.

Kuka tahansa voi hoitaa

Vaihtoehtoterapeuttien koulutusta ja toimintaa ei valvo yksikään viranomainen. Suomessa kuka tahansa voi väittää olevansa homeopaatti tai aromaterapeutti. Poikkeuksen tekevät ne manipulaatiohoitojen antajat, jotka on ilmoitettu Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO) rekisteriin. Vuoden 2009 alusta rekisteriä hoitaa Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira.

Rekisteröidyt ammattilaiset ovat saaneet asianmukaisen koulutuksen ja vain he saavat käyttää itsestään nimikettä koulutettu kiropraktikko, koulutettu naprapaatti tai koulutettu osteopaatti.

– Oman itsensä takia kannattaa aina tarkistaa hoitajansa ammattipätevyys. Sen voi tehdä pyytämällä nähtäväkseen koulutustodistuksen, Vertio neuvoo.

Vertio on itse kokeillut monia vaihtoehtohoitoja mutta ei ole saanut niistä enempää kuin hetkellisen rentouden tunteen. Hän ei kuitenkaan halua kyseenalaistaa kaikkien hoitojen hyödyllisyyttä.

– Jokainen voi mielessään punnita, onko hoidosta saatu hyöty suhteessa siitä maksettuun hintaan. Jos kokee saaneensa hyötyä koko rahan edestä, hoitoja kannattaa ehkä jatkaa.

Kaihda liian hyvää

Harri Vertio varoittelee täysistä huijauksista. Sellaisiksi hän katsoo hoitomuodot, joiden markkinoija tietää tarjoavansa palveluita, jotka eivät paranna kenenkään olotilaa. Hän muistuttaa, että lääkäreissäkin on sellaisia, jotka määräävät esimerkiksi syövän hoidoksi jättiannoksia vitamiineja ja hivenaineita. Onneksi tällaisia lääkäreitä on tiedossa vain muutama.

Hälytyskellojen pitäisi soida silloin, jos hoitoa markkinoidaan yhden asiantuntijan nimissä. Jos valmiste olisi niin ihmeen hyvä, se olisi kaikkien lääkärien käytössä. Asiakkaita houkutellaan myös vetoamalla erilaisiin tutkimuksiin ja tutkimuslaitoksiin, joiden tieteellisyys ei kestä lähempää tarkastelua.

Jos hoidon luvataan ehkäisevän tai parantavan useita sairauksia, se on todennäköisesti huijausta. Sellaista ihmehoitoa ei ole keksittykään. Liian hyvältä kuulostava on takuulla humpuukia.

Erilaisia jo lähtökohdiltaan


Lääketiede

  1. hoidon teho pitää osoittaa tutkimuksin
  2. hoidon toimintamalli tunnetaan
  3. ammattilaisilla lupa hoitaa
  4. hoito pirstaloitunut erikoisaloihin
  5. tutkimustieto tärkeää
  6. tiedettä

Vaihtoehtoiset

  1. sokkotutkimuksia ei tehdä
  2. toimintamallia ei ole selvitetty
  3. hoidon antajia ei valvota
  4. hoidetaan koko ihmistä
  5. usko paranemiseen tärkeää
  6. hoitoa

Akupunktio

Akupunktion juuret ovat kiinalaisessa lääketieteessä, joka uskoo, että neulanpisto avaa hyvän energian ja veren virtauksen, jos ne jostain syystä ovat päässeet tukkiutumaan.

Akupunktiota on tutkittu paljon ja se on hyväksytty osaksi länsimaista lääketiedettä. Vaikutuksen arvioidaan perustuvan hermojen välittäjäaineiden sekä mielihyvähormoni endorfiinin vapautumiseen.

Akupunktio helpottaa erilaisia kiputiloja, kuten niska- ja hartiajännityksiä, päänsärkyä tai nivelrikon aiheuttamaa kipua.

Lymfahoito

Lymfaterapiassa tehostetaan elimistössä virtaavaa imunestekiertoa kevyin pumppaavin liikkein. Sitä käytetään turvotuksen poistoon, kivun lievitykseen ja rentoutukseen. Lääkärit voivat määrätä lymfahoitoa esimerkiksi rintasyöpäleikkauksen jälkeen, sillä se kiihdyttää vaurioitunutta imunestekiertoa ja vähentää näin turvotusta.

Uusin tutkimus on kyseenalaistanut lymfan hyödyt. Voikin olla, että sen lääketieteellinen käyttö vähenee, mutta toistaiseksi esimerkiksi rintasyöpäleikkauksessa olleet saavat lääkärin määräämästä lymfahoidosta Kela-korvausta.

Vyöhyketerapia

Vyöhyketerapian tarkoituksena on aktivoida kehoa parantamaan itse itsensä. Terapiassa hierotaan ja painellaan jalkapohjan, jalkaterän, käsien ja korvien alueella olevia heijastepisteitä.

Vyöhyketerapiaa käytetään muun muassa stressin, lihasjännityksen ja ruoansulatushäiriöiden hoitamisessa. Siitä haetaan apua myös vauvojen koliikki-itkuun. Lääketieteellisissä tutkimuksissa vyöhyketerapian ei ole todettu auttavan vaikka jalkapohjan hieronta saattaakin tuottaa hyvää oloa ja lievittää kipuja ainakin hetkellisesti.

Homeopatia

Homeopaattiset valmisteet tehdään laimentamalla ja ravistamalla luonnosta saatavia raaka-aineita. Menetelmää kutsutaan potensoinniksi, koska sen uskotaan tekevän aineesta entistä tehokkaampaa: mitä laimeampi liuos, sitä tehokkaammaksi sen sanotaan tulevan. Valmisteiden väitetään tukevan elimistön puolustusjärjestelmää ja paranemiskykyä.

Homeopaattisten valmisteiden vaikutusmekanismeja ei ole pystytty selittämään eikä niiden tehoa ole osoitettu lääketieteellisissä tutkimuksissa. Homeopatia luetaan vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin, mutta homeopaattiset valmisteet luokitellaan EU:ssa lääkkeiksi. Homeopatiaa voi opiskella esimerkiksi Saksassa osana lääkärikoulutusta.

Lue lisää akupunktiosta.

Muista

  • kertoa lääkärille käyttämistäsi luontaistuotteista tai ravintolisistä, sillä ne saattavat joko heikentää tai voimistaa lääkkeiden vaikutusta.
  • keskustella lääkärin kanssa, jos aiot lopettaa sinulle määrätyn lääkkeen käytön ja korvata sen luontaistuotteella.
  • välttää ostamasta luontaistuotteita tai lääkkeitä netistä tai ulkomailta. Niiden todellinen sisältö voi olla ihan muuta kuin mainoksessa luvattu.
  • noudattaa pakkauksen annosteluohjeita.
  • lopettaa tuotteen käyttö, jos epäilet sen aiheuttaneen haittaa.
  • Useimmista vaihtoehtohoidoista ei ole haittaa potilaille, tosin ei sitten hyötyäkään.
Vierailija

Vyöhyketerapia, homeopatia ja muut vaihtoehtohoidot - hyötyä vai haittaa?

Tämä eduskunnassa vaihtoehtohoitoja kannattavien kansanedustajien lääketieteen pätevyys epäilyttää. Siellä Perussuomalaisten tiloissa puoltavan kokouksen järjesti perushoitaja ja palomies. Jälkimmäinen kertoo oppineensa kaiken tietämänsä ambulanssikuskina.Ensimmäisellä on alin mahdollinen tutkinto. Toisin sanoen kummalakaan ei ole lääketieteestä pienintäkään käsitystä. En voi muuta kuin huokaista, kuinka pienellä asiantuntemuksella ja järjellä eduskunnassa toimitaan asiantuntijana.
Lue kommentti
Anna-Stina Nykänen:

Olen aina ollut taitava vinoilemaan. Olen matkinut opettajia ja pomoja takana päin. En ole tyytynyt helppoihin haukkumanimiin, kuten höhlä, pönttö tai pimee. Olen mennyt pidemmälle.

Se vaatii tarkkanäköisyyttä. Kuin karikatyyrin piirtäminen.

Nyt olen alkanut käyttää tätä taitoa kehumiseen.

Ihminen kaipaa kannustusta ja ihailua. Mutta kehujen pitää olla tosia. Silloin kehut menevät ihon alle.

Vetelät kehut valuvat pitkin pintaa. Surkeimmat kehut ärsyttävät. Jos elämäntyönä on lastenhoito, pitää kehua hoitotyöstä, eikä säästötavoitteiden saavuttamisesta.

Kaikki voivat kehua. Seniori kehuu kokemuksella, juniori nuoruuden innolla. Myös pomoa voi kehua! Kerran kehuin pomoa tavasta, jolla hän otti alaisten esittämän rankan kritiikin vastaan: ei jäänyt kantamaan kaunaa, miettimään salaliittoja tai kostamaan. Ei ihminen nopeasti muutu, mutta jo heikkouksien myöntäminen ja yrittäminen on hienoa.

 

Lasten kehuminen on usein löysää ja laiskaa, persoonatonta ja sukupuolittunutta. Reipas poika, kiltti tyttö – ylimalkaista ja tarkoitushakuista, aikuista hyödyttävää.

Kehun lapset huolella. Mutta joskus sattuu kommelluksia. Kerran kehuin mieheni pojanpojan pomppuja, tosi hyvät reisilihakset! Pojan naama meni mutruun. ”Etkö tiedä, että minä olen poika, eikä meillä pojilla ole sellaisia”, hän sanoi.

En nauranut yhtään, opetin anatomiaa.

Kehun hänelle myös hänen vanhempiaan. Äidin kauriinsilmiä ja ajotaitoa. Isän uskomatonta tietomäärää ja tennarikokoelmaa. Syntyy kivoja keskusteluja.

Viimeksi puhuttiin pojanpojan ammatinvalinnasta. Hänestä ei tulekaan arkeologia: ”Ei mun maltti riitä.” Kehuin, että on hyvä tunnistaa oma luonteensa.

 

Ulkonäön kehuminen on vaikeaa. Eihän vain arvoteta ihmistä pelkän ulkonäön kautta? Tai pidetä seksiobjektina?

Pitää tavoitella samaa otetta kuin Jorma Uotisella Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomaristossa. Että kehuu kuin ammattilaisen silmin toisen suoritusta. Aivan fantastinen asuvalinta, noi kengät hienona aksenttina tossa kokonaisuudessa. Silloin toinen on ulkonäkönsä subjekti. Huomioidaan hänen valintojaan, ei olemusta tai tyylin osoittamaa asemaa.

Varon silti. Kehuallergikot reagoivat ulkonäköä koskeviin kommenteihin rajusti.

 

Usein kehutaan vääristä asioista. Ylistämällä jopa alistetaan: miehiä kehutaan ruoanlaitosta kuin se olisi naisten hommaa.

Teinejä ei kehuta siitä, mikä heitä itseään kiinnostaa.

Entäs vanhukset! Äiti oli tyytyväinen, kun geriatrin lausunnossa luki, että hän on nuorekas ja virkeä. Sanoin, että sehän on selvä. Moni muu on hänen iässään ihan mölö, ilmeetön, passiivinen, epäluuloinen. En ole älynnyt, että äitiäkin pitäisi kehua.

Kehuminen liittyy ikään. Nuorempana tuli piruiltua, kun piti haastaa auktoriteetteja ja pitää show’ta yllä. Sitä jatkui ehkä – viisikymppiseksi.

Senioriteetti tuo tasa-arvoa. Voi kokea, että on annettavaa, sanoilla on merkitystä. Vaikka on nuortenkin sanomisilla iso arvo. Sitä ei vain silloin tajunnut.

 

Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta.

Kuva Shutterstock

Kun lähellä tapahtuu kauheita, selviytyjä voi tuntea syyllisyyttä. Reaktio on luonnollinen keino yrittää pysyä järjissään. Syyllisyydestä on kuitenkin osattava päästää irti.

Mieti alla olevia kysymyksiä. Jos vastaat myöntävästi useampaan, tämä artikkeli on sinulle ja läheisillesi.

  • Onko joku lähipiiristäsi sairastunut vakavasti?
  • Oletko menettänyt yllättäen puolisosi, lapsesi tai muun läheisen?
  • Oletko ollut osallisena tai todistanut pahassa kolarissa?
  • Oletko kohdannut luonnononnettomuuden?
  • Onko sinulla tapana ajatella, että muiden vastoinkäymiset ovat sinun syytäsi?
  • Tunnetko olevasi vastuussa asioista, joihin muut sanovat, ettet olisi voinut vaikuttaa?
  • Ajatteletko, että et ansaitse hyvää, kun olet itse niin paha?
  • Onko sinusta tuntunut siltä kuin olisit vaarassa liueta pois olemassaolosta? Tai että maailma on menossa sirpaleiksi?
  • Onko sinun vaikea luottaa enää asioihin, joita ennen pidit itsestäänselvyyksinä?

Tuntuu järjenvastaiselta, että joku syyttää itseään läheisen kuolemasta, koska jäi itse henkiin – tai potee syyllisyyttä siitä, että itse selvisi auto-onnettomuudesta, kun muut vammautuivat. Psykologi ja kriisi- ja traumapsykoterapeutti Eija Palosaari näkee tällaista itsensä syyllistämistä jatkuvasti. Sen voi laukaista melkein mikä tahansa kriisi työpaikan menettämisestä parisuhteen kariutumiseen tai talon palamisesta tsunamiin.

– Silloin ihminen tuntee menettäneensä elämänsä hallinnan. Asiat tapahtuvat niin nopeasti, että vaikka älyllisesti tietää mitä on tapahtunut, tunteet eivät ehdi mukaan, Palosaari kuvailee.

Kun kaikki ympärillä menee pirstaleiksi, elämän ennustamattomuus tulee näkyväksi. Jos se tuntuu mahdottomalta hyväksyä, syyllisyydentunne voi olla ainoa keino palauttaa hallinnan tunne.

– Tilanteen kääntäminen mielessä niin, että onkin itse subjekti eli tekijä eikä objekti, jolle mullistava asia tapahtuu, palvelee valtavan tärkeää tehtävää. Asioissa tuntuu olevan enemmän järkeä kuin löytää syyllisen.

Liukenemisen pelko saa syyllistymään

Onnettomuuden kohdattua jopa oma olemassaolo saattaa tuntua olevan vaarassa. Jos mihinkään ei voi luottaa, missään ei ole järkeä. Merkityksettömyyden ja mitättömyyden tunteet käyvät yli voimien.

– Uhrit kertovat usein liukenemisen tai katoamisen tunteesta, joka on valtavan uhkaava. Se saa päätymään syylliseksi, Palosaari sanoo.

Näin käy aivan terveille ja järkeville ihmisille. Trauman laukaisema syyllisyys kestää yleensä vain viikkoja tai kuukausia. Se helpottaa, kun tunne-elämän kaaos alkaa laantua ja järkiperustelut pikkuhiljaa yltävät tunteiden tasalle.

Jossakin vaiheessa itseään syyllistänyt ymmärtää, ettei hän voi olla oikeasti syypää tapahtuneeseen.

Koska itsensä syyllistämisen tehtävä on pitää ihminen järjissään, sen tilapäinen hyväksyminen tuottaa helpotusta. Vaihe päättyykin monesti helpottavaan nauruun, että minäkö tämän olen muka aiheuttanut.

– Se minkä on järjen tasolla tiennyt koko ajan, tulee myös tunteissa todeksi. Totuuden sisäistäminen voi tapahtua hyvin tarkkana, yksittäisenä hetkenäkin, Eija Palosaari sanoo.

Hyvästä voi tulla paha

Jokaisen suruprosessi on yksilöllinen, eikä hyödyllisen tuntemuksen muuttumista taakaksi voi päätellä pelkästään sen kestosta. Palosaari on havainnut, että syyllisyydentunne ei palvele oikeaa tarkoitustaan, jos se alkaa kaventaa elämänpiiriä tai supistaa maailmankuvaa.

Silloin surija ei huomioi sitä, miten maailma menee eteenpäin ympärillä – esimerkiksi hallituksen vaihtumista tai lapsien syntymistä lähipiirissä. Uudet ihmissuhteet eivät johda myönteisiin tunnesiteisiin, tai niistäkin syyllistytään herkästi.

– Kun jotain pahaa tapahtuu, tällainen ihminen ajattelee, että hän on aina syyllinen. Syyllisyys alkaa levitä elämässä muuallekin, Palosaari kertoo.

Syyllisyydentunne palvelee aina ensin hyvää, olipa sen laukaisija mikä vain. Siitä pitää kuitenkin osata päästää irti, kun se on tehnyt tehtävänsä.

Joskus syyllisyydestä kiinni pitäminen houkuttelee: menetyksen tuskaa ei tarvitse katsoa silmiin ja hyväksyä, jos kieltäytyy tunnustamasta tosiasioita. Syyllisyydessä roikkuvan täytyy kuitenkin rajoittaa elämänpiiriään ja kieltäytyä menemästä eteenpäin, jotta elämä pysyisi mahdollisimman samanlaisena kuin ennen kriisiä.

Joskus syyllisyys on myös keino pitää menehtynyttä rakasta ihmistä edelleen lähellä itseään.

– Syyllisyydentunne tulee joskus korvaamaan rakkautta, joka on muuttunut yksipuoliseksi toisen kuoltua. Eloon jäänyt kokee olevansa edelleen tiiviisti yhdessä menehtyneen kanssa, kun hän vaalii syyllisyyttään, Palosaari selittää.

Rutiinit ja muiden seura auttavat

Heti kriisin kohtaamisen jälkeen olisi hyvä pitää kiinni omista rutiineista, kuten ruoka-ajoista, nukkumaan menemisestä, hampaiden pesusta ja muista tottumuksista.

Se on kaikkein tärkein tapa edistää toipumista. Läheiset voivat olla tässä avuksi seuraamalla, pystyykö surija pitämään itsestään huolta vai pitäisikö peseytymisestä ja ulkoilemisesta muistuttaa. Rutiinit antavat ihmiselle kaaoksen keskellä jotakin, johon hän voi luottaa.

– Ne tuottavat tunteen, että koska sama asia tapahtui eilen ja tänään, se tapahtuu huomennakin. Vähitellen elämän jatkuvuuteen oppii taas luottamaan.

Lohtua ja turvaa voi hakea ja saada myös elämänkatsomuksellisista asioista, kuten uskonnosta tai meditaatiosta – mikä sitten itselle onkin se tärkeä.

Muiden seura, harrastaminen, ajankohtaisten asioiden seuraaminen ja työn tekeminen, jos sitä vain on, helpottavat oloa vähitellen.

Monia itselle tärkeän ihmisen menettäneitä on auttanut sen ajatteleminen, mitä menehtynyt neuvoisi tekemään, jos häntä voisi vielä kuulla.

–Vaikka olisi ollut menetyksen aikaan riidoissa toisen kanssa, mielikuva on aina se, että kyllä tämä käskisi itseä menemään eteenpäin ja nauttimaan elämästä, Palosaari toteaa.

Siitäkin on yleensä paljon apua, jos syyllisyyttä poteva tietää edes jonkin verran kriisireaktioista. Kun tiedostaa, että syyllisyys on väliaikaisena tunteena ihan luonnollista ja että tuska kuuluu asiaan, helpottaa. Se vapauttaa epäilyksestä, että omissa tuntemuksissa olisi jotakin vikaa.

Solmut auki traumaterapialla

Jos itseään syyllistävän elämä kapenee rajusti, hän eristäytyy eikä pysy todellisuuden tasalla, voi olla aiheellista mennä ammattiauttajan pakeille. Silloin taustalla voi olla asioita, joiden selvittämiseen tarvittaisiin traumaterapiatekniikoita. Niihin kuuluu muutakin kuin puhumista.

Jos avun tarvitsijalla ei ole omaa tahtoa hakeutua terapiaan, läheiset voivat auttaa.

Psykoterapeutille houkuttelu voi onnistua parhaiten rehellisellä ja suoralla keskustelulla. Samalla kannattaa esitellä traumaterapiassa käytettäviä erityisiä menetelmiä, kuten silmänliiketekniikka EMDR:ää ja sensorimotorisen psykoterapian muotoja. Trauman jälkeiseen hoitoon erityisesti tarkoitetuilla tekniikoilla aivoja voidaan ohjata käsittelemään uudelleen sitä, mikä mielessä on mennyt lukkoon.

– Meillä kaikilla on taito lukita kipeät tunteet sisällemme ja työntää ne taka-alalle. Jos tällaista tunnelastia on paljon, se vie psyykkistä energiaa. Se on sen hinta. Vaikka haudatut tunteet ovat kipeitäkin, ne on viisainta kohdata ja käydä läpi, Palosaari sanoo.

Keskeneräiseksi jäänyt henkinen toipuminen voi tuntua myös voimakkaana väsymyksenä, jolle ei löydy mitään selkeää syytä.

– Tietysti on tärkeää, että fyysisetkin syyt väsymykselle tutkitaan. Kun ne on suljettu pois, jäljelle jää se vaihtoehto, että väsymys voi johtua pidätellyistä tunteista.

Toipuminen alkaa hyväksymisestä

Toipumisprosessin vaikein osuus on hyväksyä muutosten lopullisuus. Aluksi psyyke voi kamppailla tapahtunutta vastaan ja jopa kieltää sen. Pohdinnat siitä, että tapahtunut ei voi olla totta tai että sitä ei saisi tapahtua tai ainakaan pitänyt voida tapahtua itselle, saattavat tulla mieleen hyökyinä yhä uudelleen.

– Toipuminen vaatii sen hyväksymisen, että näin kävi. Sitä ei tarvitse hyväksyä, että omainen menehtyi väkivallanteossa, onnettomuudessa tai tsunamissa, vaan se, että minunkin elämääni saattoi osua tällainen asia. Rakas ihminen on poissa tai vaurioitunut. Kun jaksaa hyväksyä tilanteen, toipumista tukeva suru pääsee alkamaan, Palosaari selittää.

Syyllisyysreaktio voi pulpahdella pintaan vielä vuosienkin päästä. Jos saavutettu mielenrauha järkkyy uudelleen, syyllisyys voi tulla hetkeksi takaisin voimakkaanakin. Reaktiota ei tarvitse pelätä, sillä tunne helpottaa aivan kuten se teki aikaisemminkin.

Traumasta selviäminen on hyvässä vaiheessa, kun uskaltaa päästää irti menetetystä, paneutua muihin asioihin ja iloita elämästä kuten ennen traumaattista kokemusta eikä vain pieninä hetkinä.

– Silloin tietää, että vaikka itse nauttisi elämästä, menetetyn läheisyyden, rakkauden tai vaikka terveyden arvo ei kärsi. Se on edelleen muistoissa arvokkaana ja voimia antavana asiana, Eija Palosaari sanoo.


Asiantuntija: Eija Palosaari, psykologian tohtori, kriisi- ja traumapsykoterapeutti, Helsinki.