Äidit perustivat oman reissuporukan – ”Pyykkivuoriin kadonneet vanhat hulluttelijat löytyivät uudelleen”

Marita, Laura ja Emilia tunnelmoivat matkoja ja yhdessäoloa jo etukäteen. Kuva: Heli Blåfield

Marita, Laura ja Emilia matkustavat vähintään kerran vuodessa omalle lomalle, jonne ei oteta mukaan puolisoita eikä lapsia.

Reissumummojen kevätmatka on Maritalle, 41, ja hänen yhdeksälle ystävälleen yksi vuoden kohokohdista. Whats-App-ryhmä nimeltä Reissumummot syntyi tyttöjenreissujen suunnittelua varten viisi vuotta sitten. Keskustelut kun tuppasivat katkeilemaan alinomaa kaverusten 0–9-vuotiaiden lasten touhuihin.

Naiset olivat tutustuneet jääkiekkoa pelaavien miestensä kautta ja huomanneet tulevansa loistavasti toimeen. Reissuharrastus aloitettiin kovaa ja korkealta: New Yorkista. Kaikilla oli sattumalta sama käsitys matkatoiveista: olla vaan ja juoda skumppaa.

Viiden naisen viiden päivän reissu oli ikimuistoinen erityisesti Emilialle, 35, joka oli ensimmäistä kertaa pidempään poissa silloin 3- ja 1-vuotiaiden tyttäriensä luota.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Pelkkä laukku käsipuolessa ja pikkutunneille höpöttämistä ilman aamuheräämispainetta. Vau! Havahduin vauvavuoden horroksestani, Emilia nauraa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muistakin tuntui mahtavalta keskittyä vain itseensä, olla konkreettisesti tavoittamattomissa. Välimatkan vuoksi nyt ei tarvinnut miettiä, pitäisikö antaa nenäsuihketta tai etsiä uninallea.

– Analysoimme, kuinka vastuuta täytyy osata jakaa, jotta äitiys ei ole vain suorittamista, Marita kertoo.

– Ja toki shoppailimme ja bailasimme – löysimme ne pyykkivuoriin kadonneet vanhat hulluttelijat.

”Havahduin vauvavuoden horroksestani.”

New Yorkia ovat seuranneet Pariisi, Berliini, Praha ja Tallinna. Kahviloissa pidetään rentoja fiilistelykokouksia, ja pikkujouluissa muistellaan matkoja. Pienemmillä kokoonpanoilla on järjestetty varjoreissujakin pahimman matkakuumeen taittamiseksi.

Viime keväänä matkakohde oli jälleen New York. Yksi Reissumummoista oli raskaana, toinen juuri synnyttänyt, kolmannella oli jokin muu este. Ketään ei painostettu mukaan, vaan matkalta päivitettiin kotiin jääneille kuvia ja kuulumisia.

Lentoemäntänä työskentelevä Laura, 39, on matkojen vakiokasvo, sillä hän on tottunut antamaan vastuun perheen 9-, 5- ja 1-vuotiaiden lapsen arjen pyörittämisestä miehelleen työmatkojensa ajaksi.

– Kyllä ne kurahousut löytyvät, vaikka minulla on lennolla 12 tuntia puhelin kiinni.

”Kun saan olla muutaman päivän ensisijaisesti nainen ja ystävä, olen taas jaksavampi ja läsnä olevampi äiti.”

Emilia on puolestaan uudessa tilanteessa erottuaan reilu vuosi sitten. Tukiverkostoa löytyy kotikaupungista nihkeästi, joten hän joutuu tekemään muita matkalle lähtijöitä enemmän järjestelyjä.

– Käytän kekseliäisyyttä ja turvaudun lastenhoidossa vaikka naapuriapuun. Halu matkailla on minulle valintakysymys. Kun saan olla muutaman päivän ensisijaisesti nainen ja ystävä, olen taas jaksavampi ja läsnä olevampi äiti.

Maritan kuopus on 1,5-vuoden ikäinen, ja viime vuonna Marita tekikin vain yhden yön reissun Tallinnaan. Nyt hän jo raaskii jättää pojan pidemmäksi aikaa, sillä kaipaa kiireetöntä aikaa ystävien kanssa.

– Opettelen irtipäästämistä, sillä tiedän sen olevan hyväksi koko perheelle. Seuraavaksi aion vähentää kodin etukäteisvarustelua ja luottaa siihen, että siellä pärjätään ilman valmiiksi tekemiäni makaronilaatikoita ja tarhavarustelistoja.

Reissumummojen matkoilla mennään helpoimman kautta: yövytään Airbnb-majoituksissa ja maksetaan ravintolalaskut ja taksit yhteisestä puuhakassasta. Jätetään tilaa pelkälle olemiselle.

Emilian, Lauran ja Maritan mieleen tulee sama huippuhetki Pariisissa Montmartren kirkon portailta. Siellä joukko äitejä istui iltahämyssä tiiviissä rivissä.

– Pälätyksen vastapainoksi osaamme olla yhdessä hiljaa. Hampaiden harjaaminen samassa kylppärissä ja tuntien croissantaamiaiset ovat hioneet ystävyytemme tosi läheiseksi. Sama ei olisi onnistunut hiekkalaatikon melskeessä.

Vertaistuen saaminen ja jakaminen on reissuilla parasta, ja myös lapsista puhutaan paljon. Ystävyys ei jää ruuhkavuosien jalkoihin, vaan yhdessä puidaan myös haasteita ja haaveita. Ja tietysti synnytyksiä.

– Tyttöjenreissuilla keskusteluissa pääsee syvälle ja saa konkreettisia neuvoja ja tsemppiä äitiyteen, Marita summaa.

3 x parasta matkoilla

  • Lähtöskumpat. Matka alkaa lasien kilistelyllä lentokentällä. Mikä vapaus! Reissuilla keskitytään hyvään ruokaan ja juomaan, sillä kerrankin astiat eivät kaatuile eikä kellään ole kiire pois pöydästä.
  • Hitaat aamiaiset. Jos mahdollista, sämpylät haetaan suoraan leipomosta ja aamiainen katetaan parvekkeelle tai terassille. Pöydässä saatetaan viihtyä kolmekin tuntia ideoiden päivän kulkua.
  • Huoleton haahuilu. Jokaiselle päivälle otetaan vain muutama pieni tavoite, jotta ehditään nautiskella rauhassa pienillä kujilla ja kuppiloissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla