Jenna pelasi perheensä rahat: ”Inhosin itseäni, mutta en pystynyt lopettamaan”

Kun Jenna Mäkelä kuuli, että saattaa saada kahden vuoden vankeustuomion, hän ajatteli ensimmäiseksi joulua. Kuinka hän voisi kertoa lapsilleen, ettei ehkä olisi jouluna kotona?

Vuosi sitten Jenna odotti hermostuneena oikeudenkäyntiä, jossa häntä, porilaista perheenäitiä, syytettiin kaikkiaan 72 petosrikoksesta. Niihin Jenna oli päätynyt usean vuoden aikana rahoittaessaan peliriippuvuuttaan.

– Lopulta päätin olla puhumatta lapsille asiasta. En halunnut aiheuttaa heille ylimääräistä murhetta.

Lakimies vakuutti, ettei Jennaa vietäisi oikeussalista suoraan vankilaan vaan hän ehtisi kertoa lapsilleen lähdöstään ja hyvästellä heidät kotona.

”Voiton laukaisema tunne oli uskomaton. Hallitsin peliä, tunsin olevani älykäs ja erikoislaatuinen.” 

KIINNOSTUS RAHAPELEIHIN alkoi salakavalasti. Jo nuorena Jenna työnsi kavereiden kanssa kolikkoja kioskien peliautomaatteihin.

Jennasta tuli äiti 21-vuotiaana, eikä menevään elämään tottunut nainen osannut nauttia kotonaolosta. Hänestä vauvan hoitaminen oli tylsää, mutta ei sellaista kehdannut sanoa kenellekään. Kerran vauvan ollessa päiväunilla Jenna klikkautui nettikasinolle. Hän latasi kokeeksi pienen rahasumman ja seurasi ohjeita.

Jenna ei tiennyt, että uudet pelaajat usein voittavat. Pelilaitteet on ohjelmoitu toimimaan sillä tavoin.

– Se voiton laukaisema tunne oli uskomaton. Hallitsin peliä, tunsin olevani älykäs ja erikoislaatuinen. Naureskelin mielessäni muille ihmisille, jotka eivät tajunneet, miten helppoa rahanteko pelikoneilla on.

Nuori äiti osti voittorahoillaan vauvanvaatteita. Itselleen hän hankki Marimekon Unikko-tarjottimen.

– Ilman pelivoittoa en olisi ikinä voinut ostaa sellaista. Kun vein tarjottimen kotiin, tunsin itseni vähän paremmaksi ihmiseksi.

ILTAPÄIVÄN PELIHETKISTÄ tuli Jennalle tapa. Aluksi hän kertoi voitoistaan puolisolleen ja vanhemmilleen. Välillä tuli 500 euroa, toisinaan tonnikin.

– Perheessäni rahapeleihin ei ole koskaan liittynyt mitään kielteistä. Vanhempani laittoivat aina kauppareissulla kolikot peliautomaattiin, isä osallistui pitkävetoon ja ylipäätään kaikesta oli tapana lyödä vetoa.

”Olen jättänyt kaksi hyvää miestä, koska en pystynyt tunnustamaan peliongelmaani.”

Siinä vaiheessa, kun Jenna huomasi pelaavansa perheen laskuihin tarkoitetut rahat, hän lopetti aiheesta puhumisen. Kerran rahapulassa Jenna tarttui miehensä verkkopankkitunnuksiin ja alkoi pelata tämän rahoilla. Hän jäi teostaan tietenkin kiinni.

– Jos olisin pyytänyt anteeksi ja muuttanut käytöstäni, kaikki olisi voinut korjaantua. Mutta en pystynyt tunnustamaan, että minussa oli jotakin vikaa, ja halusin eron.

Samalla tavalla Jenna käyttäytyi nelisen vuotta myöhemmin, toisen tyttärensä isän kanssa.

– Olen jättänyt kaksi hyvää miestä, koska en pystynyt tunnustamaan peliongelmaani.

JENNA PITÄÄ ITSEÄÄN kontrolliaddiktina, koska on aina pyrkinyt pitämään ratkaisunsa omassa hallinnassaan. Hänen on ollut helppo vaihtaa suuntaa, kun puoliso, asuinpaikka tai työnantaja on alkanut tuntua hankalalta. Sairaanhoitajan ja muusikon opinnot jäivät kesken. Työelämässä Jenna on tehnyt monenlaisia pätkäpestejä muun muassa hoiva-alalla sekä radiojuontajana.

– Vaikka olen ollut hyvin rauhaton ja tyytymätön elämääni, päihteistä en ole koskaan kiinnostunut, koska ne saavat hallinnan tunteen katoamaan.

Sen sijaan pelaamista Jenna tunsi hallitsevansa.

Jenna saattoi istua sohvalla kuusi tuntia pelaamassa. Hän pelasi myös käydessään vessassa ja lasten kanssa autoillessaan.

ESIKOISTYTÄR OLI VIISI ja nuorempi kaksi, kun Jennan pelaaminen alkoi karata käsistä. Hän työnsi kauppareissulla kolikot peliautomaattiin ja raaputti kotimatkalla arpoja, mutta erityisesti nettikasinoista tuli hänen juttunsa. Niitä pystyi pelaamaan kotona, kenenkään huomaamatta.

– Pidin aina huolen, että lapsilla oli puhtaat vaatteet ja raha riitti heidän ruokaansa. Jos vaippa piti vaihtaa tai jompikumpi alkoi itkeä, keskeytin toki pelin.

Käytännössä Jenna saattoi istua sohvalla kuusi tuntia pelaamassa. Hän pelasi myös käydessään vessassa ja lasten kanssa autoillessaan.

– Kun tytöt tulivat pyytämään minua leikkimään, vastasin, että kohta. Kun he tulivat kolmen tunnin kuluttua uudelleen, vastasin samalla tavalla.

Tunnelma kotona heitteli voittojen ja tappioiden tahdissa. Kun rahaa oli, aurinkoinen äiti vei lapset syömään pikaruokaravintoloihin, työnsi heidän säästölippaisiinsa kolikoita ja osteli yllätyslahjoja.

– Elämä oli kevyttä ja kuplivaa, ja tietenkin halusin sen jatkuvan eli pelasin lisää.

”Rahapulassa en sietänyt lasten kosketusta.”

Kun rahat sitten loppuivat, Jennasta tuli hermostunut. Hän ajatteli ainoastaan, mistä saisi rahaa pelaamiseen.

– Rahapulassa en sietänyt lasten kosketusta. Lapsen iho omaa ihoani vasten sai minut tajuamaan, miten ällöttävä olen, kun olin taas pelannut kaikki rahat.

Sellaisina hetkinä lapset huomasivat kolikoiden kadonneen säästölippaistaan.

– Välillä ostin lasten rahoilla ruokaa, välillä pelasin. Vaikka tytöt olivat pahoillaan, minusta rahojen ottaminen oli ihan oikeutettua, koska uskoin vilpittömästi voittavani niillä seuraavaksi 200 000 euron potin ja voisin sitten maksaa lainat takaisin moninkertaisina.

”Olen varmasti jättänyt lapsiin jälkiä, joita puramme vielä vuosien kuluttua.”

Jennalla kesti pitkään käsittää, miksi tytöt eivät enää halunneet säästää rahojaan vaan alkoivat laittaa kaiken heti askartelu- tai karkkikauppaan.

– He halusivat varmistaa, etten vie heidän rahojaan.

Kerran Jenna oli alkuviikon pelihuumassa luvannut lapsille, että perjantaina mennään lelukauppaan. Mutta perjantaina rahaa ei ollutkaan. Jenna muistaa tyttären syytöksen sanasta sanaan: Aina sinä lupaat ja lupaat, mutta koskaan me ei mennä minnekään.

– Olen varmasti jättänyt lapsiin jälkiä, joita puramme vielä vuosien kuluttua.