Kylie Jenner sai tyttövauvan: ”En ole koskaan tuntenut tällaista rakkautta”
Kardashian-klaanin nuorimmainen sai esikoisensa torstaina.
Tosi-tv-tähti ja kosmetiikkayrittäjä Kylie Jenner, 20, on saanut tyttövauvan. Kardashian-klaanin uusin tulokas saapui maailmaan torstaina 1. helmikuuta ja painoi syntyessään 3,6 kiloa. Kylie kertoi onnellisen vauvauutisen Instagram-tilillään ja Youtube-kanavallaan myöhään sunnuntai-iltana.
Lapsen isä on räppäri Travis Scott. Pariskunta kertoi olevansa äärimmäisen onnellinen pienestä tyttärestään.
– En ole koskaan tuntenut tällaista räjähtävää onnea ja rakkautta, Kylie kirjoitti Instagramissa.
Kylien elämää on seurattu tiiviisti sekä somessa että televisiossa, mutta raskautensa hän piti piilossa julkisuudelta. Nyt hän perusteli valintaansa somessa seuraajilleen:
– Tiedän, että olette tottuneet siihen, että pidän teidät mukanani kaikilla matkoillani. Raskauteni oli kuitenkin jotakin sellaista, jota en halunnut kokea koko maailman edessä. Tiesin, että minun piti valmistautua elämäni rooliin mahdollisimman positiivisesti ja stressittömästä ja niin terveellisellä tavalla kuin mahdollista. Kiitos ymmärryksestä, hän kirjoitti.