Kuvat
Jaakko Lukumaa

Voisiko valvomisessa nähdä jotain kaunista tai ainakin todellista, kolumnistimme Petri Tamminen pohtii. Ainakin Matti Nykänen näki.

OLEN KUULLUT, että on paljon ihmisiä, jotka havahtuvat hereille keskellä yötä ja valvovat sitten hiljaisuuden hitaita tunteja. Olen kuullut, että tuollaiset unettomat ovat niin uupuneita, etteivät he jaksaisi ryhtyä mihinkään, mutta samalla niin virkeitä, etteivät he millään saa unta.

Mutta kumma juttu: Kun herään ensi yönä kello nollakaksi ja tuo tapahtuu minulle, se tapahtuu vain minulle.

Jokainen valvoja on ainoa valvoja maailmassa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Mitään maailmaa ei ylipäätään ole, kun kello on nollakaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja vielä kummempi juttu: Ihan tässä viime aikoina se on alkanut tuntua oikeastaan armolliselta.

MUTTA ANNETAANPA filosofin ensin määritellä unen ja valveen ero: ”Kun ihminen nukkuu, sille ei tapahdu mitään, mutta kun se on hereillä, se voi saada vaikka kalan.”

Määritelmä on tietenkin Matti Nykäsen. (Jonakin päivänä Nykäsen aforismeista vielä haihtuu kaikki tuo huvittavuus, ja jäljelle jää pelkkä ajattelun hämmästyttävä kirkkaus.)

Pintapuolisesti Nykäsen aforismi ylistää hereilläoloa. Mutta pinta hämää. Kun elää kyllin pitkään – tai kun on pandemia – huomaa aforismin

alun autuuden: ”Kun ihminen nukkuu, sille ei tapahdu mitään”.

”Ei tapahdu mitään.” Mikä onnen kiteytys.

PARASTA TAPAHTUMATTOMUUTTA olisi tietenkin levollinen uni. Ja toiseksi parasta kenties meditaatio.

Mutta jos meditaatio (no hyvä on: sudokun ratkominen) hajoaa pulpahteleviin kiihtymystiloihin ja jos uni loppuu aina kesken, saattaa valvominen tarjota tapahtumattomuuden kelvollisen korvikkeen.

Sillä aamuyön hiljaisuudesta avautuu analogisen maailman viimeinen linnake.

Poissa ovat klikkiotsikot ja joutavat konfliktit (sama asia).

Poissa ovat ministeriön tiedotustilaisuudet ja Netflixin psykologiset trillerit (sama asia).

On vain oma hengitys ja keittiöstä kantautuva pakastimen vaimea korahtelu (sama asia).

TOTTA KAI valvominen on raastavan tuskallista. Valvominen kuluttaa päätä ja kaikkia muitakin ruumiinosia. Tutkimusten mukaan valvominen vähentää jopa karismaa.

En tiedä, kuinka asiaa on tutkittu enkä osaa kantaa karismastani huolta, aamuyön ihmisrauniona.

Mutta jos ajattelee vain sitä hiljaisuuden kohtaa, jonne valvomalla pääsee, niin jotain kaunistakin siinä on.

Siinä että tuijottaa huonekaluja yksin yössä. Ja tuntee, että huonekalut ovat tosia ja merkityksellisiä ja melkeinpä toverillisia.

Tuollaisina hetkinä saattaa nimittäin tulla viehättävä ajatus: Mitä jos myös tämä mitä minulla on, tämä oma elämäni, tässä ja nyt, on totta ja merkityksellistä? ◆

Ilmestynyt Hyvä terveys 5/2021. Petri Tammisen aiemmin ilmestyneitä kolumneja voi lukea osoitteessa hyvaterveys.fi/avainsana/tamminen

 

Petri Tamminen on vääksyläinen kirjailija,joka tekee taidetta nolostelustaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla