Kaipaatko sinäkin rentoa Ellun kanat -elämää, kuten Tuntemattoman sotilaan vänrikki Koskela? Kolumnistimme Petri Tamminen uskoo, että senkin aika tulee vielä, kunhan nyt jaksetaan olla asiallisesti.
PIDIN TARKASTI huolta turvaväleistä niin kuin olin pitänyt koko kauppareissuni ajan. Kassajonossa edelläni seisoi seniori-ikäinen mies. Hänellä oli suojanaan maski ja kertakäyttöhanskat, maski tosin roikkui nyt kaulalla. Mies maksoi käteisellä. Juuri ennen seteliin tarttumista hän nuolaisi nopeasti etusormeaan.
Tai siis sen hansikkaan etusormea.
Ele oli aivan vaistomainen. Minusta näytti, että mies ei edes noteerannut sitä.
No hyvä – minä olin siis pitänyt huolta turvaväleistä. Pidätin jopa hengitystä aina kun ohitin ihmisiä läheltä. Kunnes ulko-ovilla tuli pari tuttua vastaan. Joiden kanssa jäin juttelemaan. Oikein hyväntuulisesti ja vuolaasti.
Ja puolen metrin päässä toisistamme.
Ihminen on hyvin epäjohdonmukainen olento.
TARTUNTATAUTIEN asiantuntija kertoi, että äärimmäisen harva terveydenhoidon ammattilainen on saanut tartunnan koronapotilaita hoitaessaan. Ammattilaiset todella osaavat suojautua.
– Mutta sitten kun he menevät kahvihuoneeseen, kaikki tavallisetkin varotoimet unohtuvat.
Kuulostaa oikein uskottavalta. Kahvihuoneet ovat sitä varten olemassa, että pääsee tauolle. "Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat", sanoi Koskelakin Tuntemattomassa sotilaassa.
Vai onko korona-ajan julmuus juuri siinä, että mitään Ellun kanat -aluetta ei enää lainkaan ole?
Onko meillä nyt jäljellä pelkästään niitä asiallisia hommia?
OSA SUOMALAISISTA haluaisi lisää selviä suojautumismääräyksiä. Osa taas on halunnut niitä nimenomaan vähemmän.
Erimielisyyden täytyy liittyä koettuun hallinnan määrään.
Oma hallinnan tunteeni on niin vähissä, että kaikki määräykset tuntuvat rauhoittavilta. Kaipaan siis asiantuntijoita kertomaan, mitä pitää tehdä, ja kaipaan hallitusta julistamaan nämä määräykset.
MUTTA KOSKA olen hyvin epäjohdonmukainen olento, aivan erityisesti kaipaan sitä, että joku auttaa minua noudattamaan määräyksiä myös käytännössä.
Toisin sanoen kaipaan jotakuta juuri vänrikki Koskelan kaltaista tyyppiä. Jolla on kyky houkutella meidät jaksamaan.
Vai voisiko jokainen olla nyt oma Koskelansa? Voisinko minä olla oma Koskelani?
Voisinko sanoa itse itselleni, koskelamaisen rauhallisesti, että eiköhän nyt vain tehdä se mikä pitää. Ja että kun jaksetaan nyt suorittaa, niin voidaan sitten joskus toiste taas olla kuin Ellun kanat.
Ja että soittopelit on kyllä mukavia ja että eiköhän nekin saada tässä mukana kulkemaan.
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
