Harva pelkää synnytyksessä ainoastaan kipua. Pelottavalta voi tuntua myös ajatus oman kontrollin menettämisestä. Sitä pelkäsi myös syyskuussa syntyneen Benjaminin äiti Piia.

Pitkin viime kevättä ja kesää pelko otti vallan. Se tuli aina iltaisin. Päivisin lähihoitajan työ vei ajatukset muualle, mutta nukkumaan mennessä oli pakko pysähtyä. Piia, 25, sammutti makuuhuoneen valot kotonaan Klaukkalassa, asettui omalle puolelleen parisänkyä ja sulki silmänsä.

Silloin hän muisti: Syksyn alussa syntyisi hänen ja Henri-puolison ensimmäinen lapsi. Piian olisi pakko synnyttää, vaikka ajatuskin pelotti.

En varmaan koskaan pysty synnyttämään vauvaa alateitse, hän oli miettinyt jo vuosia ennen raskaaksi tuloaan. Nyt huolet valvottivat pitkälle yöhön. Kipu pelotti, totta kai, mutta eniten huolestutti synnytyksen yllätyksellisyys. Piiaa ahdisti se, ettei ennalta voisi tietää, mitä synnytyksessä tapahtuisi, miten hän itse sen aikana käyttäytyisi ja kuinka kaikki lopulta sujuisi.

Monen muun synnytystä pelkäävän odottajan tavoin Piia, pelkäsi kontrollin menetystä synnytyksen aikana. Aluksi hänkään ei tajunnut sitä itse.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun ohjista pitääkin irrottaa

Usein ajatellaan, että erityisesti ensisynnyttäjiä pelottaa synnytyksen aikainen kipu. Tosiasiassa harva synnytyspelkoinen pelkää ”pelkkää” kipua, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Hanna Rouhe.

Kipukammon taustalla häilyy usein pelko siitä, että menettää synnytyksessä kontrollin kovien kipujen tai muun syyn takia. Monet pelkäävät myös, että samalla tapahtuu jotakin pahaa itselle tai lapselle.

– Pelkoa kokeva odottaja saattaa ajatella, ettei kovin kipeänä pysty pitämään asioita omassa hallinnassaan ja silloin sattuu jotakin ikävää.

Rouheen mukaan pelko kontrollin eli hallinnan tunteen menettämisestä on yleisimpiä synnytyspelon aiheita. 12 vuoden ajan Rouhe on tutkinut synnytyspelkoa, kouluttanut aiheesta sairaaloiden henkilökuntaa ja hoitanut pelkääviä odottajia vastaanotollaan. Läheskään kaikki eivät oivalla itse pelkonsa luonnetta.

Vastaanotolla yksi vakuuttaa kammoavansa ”vain” kipua, toinen pyytää suorilta sektiota, ja moni ei osaa edes kertoa, mikä pelottaa. Keskustelun myötä pelon taustat ja aiheet usein selkenevät, Rouhe kertoo. Lopulta odottaja saattaa huoahtaa, että olo helpottuisi, jos synnytyksen kulun voisi tietää.

Rouheelle se on merkki siitä, että odottajalle olisi tärkeää hallita tapahtumien kulkua. Koska niin ei voi tehdä, kuvaan astuu synnytyspelko, joka näkyy kontrollin menetyksen pelkona. Vaikkei synnytystään voi täysin hallita, siihen voi kuitenkin valmistautua ja sen etenemiseen usein vaikuttaa. Sen Piiakin sai huomata – mutta ensin hänen piti ymmärtää, mistä omissa peloissa oli kyse.

Pelon taustat kannattaa avata

Apua, minunhan täytyy synnyttää!

Tämä oli Piian ensimmäinen ajatus positiivisen raskaustestin jälkeen.

– Minulla oli tiettyjä kipuun liittyviä mielikuvia, joita pelkäsin. Niitä oli tullut, kun olin lukenut erilaisia kauhutarinoita netistä, Piia kertoo.

Piialla on identtinen kaksossisko, eikä siskosten syntymä 25 vuotta sitten sujunut täysin ilman pulmia.

– Siskoni oli syntymän jälkeen viisi päivää happikaapissa. Pelkoni johtui osaksi myös tiedosta, että minunkin synnytyksessäni oli aikanaan ollut ongelmia.

Pelko vei välillä ilon koko odotuksesta, mutta Piia ei uskaltanut kertoa ajatuksistaan kenellekään moneen kuukauteen. Ei hän itsekään tarkalleen tiennyt, mitä ja miksi pelkäsi. Mitä siitä olisi osannut sanoa jollekin toiselle?

Millaisia ajatuksia sinulla on synnytyksestä, kysyi neuvolan terveydenhoitaja Piialta suoraan. Raskaus oli silloin puolivälissä.

– Vieläkin oli hirveän iso kynnys kertoa, että synnytys pelottaa.

Piia kuitenkin avasi suunsa. Hän tunnusti pelkäävänsä ja melkein samaan hengenvetoon kertoi toivonsa sektiota.

– Haaveilin, että sektion voisi tehdä nukutuksessa. Silloin en joutuisi miettimään kipua enkä kohtaamaan yllätyksiä.

Terveydenhoitaja kirjoitti Piialle lähetteen synnytyssairaalan pelkopoliklinikalle. Siellä pelon taustat alkoivat keriytyä auki.

Tottunut kontrolloimaan

– Minulle on tärkeää tuntea hallitsevani asioita, mikä varmasti osaltaan johti synnytyspelkoon, Piia kertoo nyt.

Syyskuun alussa syntynyt vauva on lähtenyt isänsä kanssa autoajelulle. Piia saa hörpätä rauhassa kahvia ja keskittyä miettimään, millaisissa asioissa hallinnan tarve on hänen elämässään näkynyt.

Mahdollisesti ainakin harrastusvalinnassa. Piia treenasi pitkään kouluratsastusta. Lajia, jossa kehitytään vähitellen paremmaksi ja paremmaksi niin oman mielen, kehon kuin ison eläimenkin hallinnassa. Tunteiden hallintaa hän on tietoisesti treenannut muutenkin, koska on sanojensa mukaan ”nollasta sataan -tyyppi”.

– Jos hermostun tai innostun, tunne nousee ja kiihtyy hetkessä. Esimerkiksi parisuhderiidoissa on ollut tärkeää oppia hallitsemaan tunteitaan ja sanoja, joita suustaan päästään.

Raskausaikana tuntui ristiriitaiselta, että synnytyksen kulkuun itsellä ei olisi viimeistä sanaa.

– Synnytyksessä oli vieläpä tosi paljon kaikkea sellaista, mitä olisin halunnut kontrolloida. Kipua, omaa mielentilaani ja minulle tehtäviä toimenpiteitä.

Monet muutkin jännittävät ennalta, joudutaanko omassa synnytyksessä turvautumaan esimerkiksi supistuksia vauhdittavaan oksitosiinitippaan tai ponnistusvaiheessa välilihan leikkaukseen eli episiotomiaan.

Netissä puhutaan jopa rajulta kuulostavasta synnytysväkivallasta, synnyttäjän henkisestä tai fyysisestä satuttamisesta erilaisilla toimenpiteillä vastoin tämän toiveita.

Kuuntelisiko henkilökunta hänen toiveitaan, Piiakin mietti huolestuneena. Hän halusi pitää ohjat omissa käsissään esimerkiksi kivunlievityksen suhteen.

 

– Eniten minua huoletti se, miten oma mieleni pysyisi kontrollissani. Mietin, pystynkö synnytyksen aikana hallitsemaan pelkoani, vai menenkö jopa hallitsemattomaan sokkiin kivun takia.

Mielen kontrolli, hallinnan tarve, hallitsemattoman kivun pelko. Pikkuhiljaa Piia alkoi ymmärtää pelkonsa luonnetta. Hän kävi kahdesti synnytyspelkopolilla pelon hoitoon erikoistuneen kätilön juttusilla.

Käyntien myötä Piia tajusi pelkäävänsä eniten sitä, että synnytyksen aikana katoasi oma valta vaikuttaa asioiden kulkuun.

Suorittaminen lietsoo synnytyspelkoa

Miksi ja keitä pelottaa kontrollin menetys synnytyksessä?

Pelon taustalla voi ensinnäkin olla mielenterveyden häiriöitä, kuten yleistä ahdistuneisuutta, erikoislääkäri Hanna Rouhe kertoo. Lievienkin mielenterveyden häiriöiden tiedetään kasvattavan synnytyspelon riskiä.

Suorituspaineita synnytyksen suhteen voivat lisätä tietyt piirteet persoonassa, kuten esimerkiksi täydellisyyden tavoittelu. Kontrollointiin taipuvainen tuntee tyypillisesti olevansa turvassa vasta, kun ohjat ovat tiukasti ja varmasti omissa käsissä.

Tänä päivänä oman kohtalon kontrollointiin on paremmat mahdollisuudet kuin aiemmin. Pitkään jo sukutausta vaikutti suuresti ammatin valintaan ja sosiaalisiin ympyröihin. Nykyisin moni nuori aikuinen saa valita lähes vapaasti mitä opiskelee, missä asuu ja milloin alkaa yrittää lasta.

Sitten tulee eteen synnytys.

Ahdistuneisuuteen tai kontrollointiin taipuvainen reagoi ennakoimattomuuteen usein pelolla, Rouhe selittää.

Hänen mukaansa kontrollipelon taustalla voi häilyä myös elämän yleinen suorittaminen. Työelämän vaatimusten kasvusta puhutaan paljon juuri nyt, mutta arki voi joillakin olla yhtä suorittamista sekä töissä että vapaalla.

– Moni on hurjan tietoinen niin sanotusti oikeista tavoista esimerkiksi syödä, liikkuja ja säästää luontoa. Elämässä on paljon osa-alueita, jotka kannustavat täydellisyyteen pyrkivää kympin tyttöä suorittamaan.

Myyttiä ”oikeanlaisesta” synnytyksestä ylläpidetään blogeissa ja asiaan vihkiytyneissä someryhmissä. Pelolle alttiissa odottajassa keskusteluiden seuraaminen voi aiheuttaa paineita: Pitäisikö minun pystyä hallitsemaan synnytystäni? Mitä, jos en osaa synnyttää, tai en käyttäydy niin kuin kuuluu?

Tutustumiskäynti keventäisi mieltä

Näiden ajatusten kanssa moni kokee jäävänsä yksin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuoreessa vauvaperhetutkimuksessa valtaosa vanhemmista oli tyytyväisiä moniin raskaudenaikaisiin palveluihin.

Vähiten tyytyväisiä vastaajat olivat saamaansa tukeen synnytykseen valmistautuessa. Synnytyspelkodiagnoosin määrä on kasvanut tasaisesti vuodesta 2011 vuoteen 2017, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n Syntyneiden lasten rekisteristä.

Vuonna 2011 pelkodiagnoosin sai kolme prosenttia odottajista. Vuoden 2017 ennakkotietojen mukaan diagnoosi annettiin jo lähes kahdeksalle prosentille.

Määrää selittänee avoimuuden lisääntyminen. Nykyisin aiempaa useampi odottaja todennäköisesti uskaltaa ottaa pelkonsa puheeksi, ja hyvä niin. Samaan aikaan on silti tapahtunut muutakin: monessa isossa sairaalassa on luovuttu synnyttäjien tutustumiskäynneistä.

– Kun tutustumiskäynnit loppuivat Helsingissä, käynnit synnytyspelkopolilla lisääntyivät selvästi, Hanna Rouhe kertoo.

Yhteys selittyy hänen mukaansa sillä, että konkreettinen tieto parantaa hallinnan tunnetta ja siten vähentää pelkoa. Vaikkei tutustumiskäynnillä saakaan tietää, miten juuri oma synnytys sujuu, paljon muuta tärkeää kuitenkin selviää.

– Odottajat ovat joskus antaneet kiitosta jo siitä, että valmennuksessa käytyään tietää, mihin auto sairaalan pihassa parkkeerataan. Faktojen kautta tunne hallinnasta lisääntyy, ja syntyy mielikuvia pystymisestä.

Tieto voi auttaa rentoutumaan

Samasta syystä synnytykseen kannattaa valmistautua etsimällä tietoa, erikoislääkäri Hanna Rouhe kannustaa.

Tietoa kannattaa hankkia ainakin synnytyksen vaiheista sekä synnytyskivun tarkoituksesta ja luonteesta. Niistä, kuten myös tärkeästä rentoutumisesta, löytyy tietoa esimerkiksi sairaanhoitopiirien ylläpitämästä Naistalo.fistä.

– Monelle tulee yllätyksenä esimerkiksi se, ettei synnytys satu koko ajan. Supistusten välissä on aina tauko, joka on pidempi kuin itse supistus. Synnytyksen aikana on siis ajallisesti enemmän taukoja kuin kipua.

Piiaa auttoivat käynnit pelkopolilla sekä pelosta puhuminen äidille, isälle, ystäville ja puolisolle.

Alatiesynnytystä voisi harkita, Piia ryhtyi ajattelemaan pelkopolikäyntien jälkeen. Hän tahtoi pitää sektion varasuunnitelmana mutta ryhtyi valmistautumaan alatiesynnytykseen etsimällä tietoa kivunlievityksestä.

– Jotta voi päättää asioista, niistä pitää olla tietoa, hän pohtii.

– Valmistautumisessa tärkeää on myös se, ettei tee liian tarkkoja suunnitelmia, Hanna Rouhe sanoo.

Hyvä toive on esimerkiksi, ettei synnytykseen puututa, jollei ole pakko. Liian tarkka toive on nimetä ja kieltää toimenpiteitä.

Jos on esimerkiksi vakaasti päättänyt, ettei halua selkäpuudutusta, saattaa puudutuksen saatuaan pettyä, vaikka synnytys menisikin hyvin. Joskus toimenpiteisiin on pakko ryhtyä synnyttäjän tai vauvan voinnin takia.

Mitä erikoislääkäri Rouhe ajattelee ”synnytysväkivallasta” kertovista nettijutuista?

– Luulen, että sanalla tarkoitetaan ennemmin henkistä kohtaamattomuutta henkilökunnan ja synnyttäjän välillä kuin pelkkiä fyysisiä toimenpiteitä.

Olo itselle väkisin tehdyistä asioista voi jäädä esimerkiksi tilanteessa, jossa toimenpiteistä päätetään ilman synnyttäjän kuulemista – tai ilman, että varmistetaan hänen ymmärtäneen, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Toivelista jäi kassiin

Syyskuisena maanantaina Piian raskaus oli mennyt melkein kahdella viikolla yli lasketun päivän. Nyt supistukset alkoivat viimein napakoitua.

Varhain seuraavana aamuna Piia ja Henri kirjautuivat sairaalaan. Illalla kahdeksan jälkeen sairaalan loisteputkivalot näki alatiesynnytyksellä maailmaan saapunut poikavauva.

– Ajattelin heti, että synnytys oli ihan mieletön kokemus, Piia sanoo.Etukäteen hän oli laatinut monen kohdan listan omista toiveistaan. Tositilanteessa lista jäi kassiin.

– Minulle tuli henkilökunnasta heti niin luottavainen fiilis, että ajattelin sen riittävän, kun kerron heille toiveistani suullisesti.

Ei opiskelijoita, Piia oli kirjoittanut listaansa. Hän ei ryhtyisi koekaniiniksi näin tärkeällä hetkellä. Synnytykseen kuitenkin osallistui kätilöopiskelija – onneksi.

– Hän oli salissa luonamme koko pitkän päivän. Kävi välillä syömässä ja tuli takaisin. Tuli turvallinen olo, kun lähellä oli jatkuvasti ammattilainen.

Valitettavasti synnytyksessä toteutui kaksi Piian pyörittelemää pelkoa: kivut ehtivät yltyä, kun puudutuksen saamisessa kesti lääkärin kiireen vuoksi. Viimein spinaalipuudutus toi helpotuksen. Sitten huolta oli vauvan voinnista.

”Napanuora kaulan ympärillä” olivat ensimmäiset sanat, jotka Piia kuuli vauvan saavuttua maailmaan.

– Ehdin jo säikähtää, että nyt pahin pelkoni toteutui.

Sekunneissa tilanne oli ohi, eikä toimenpiteitä tarvittu. Pieni Benjamin nostettiin äidin syliin.

Lähteenä myös: Synnytyspelon hoito -artikkeli, Potilaan Lääkärilehti 4/2014.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Teksti
Kuvat
Milka Alanen ja iStockphoto