Olen syönyt noin kourallisen pähkinöitä päivittäin, käytännössä lähinnä manteleita ja cashew-pähkinöitä. Nyt luin, että manteleiden rasva ehtii monesti härskiintyä ennen kuin mantelit ehtivät suomalaisiin kauppoihin. Onko tästä härskiintymisestä terveyshaittoja?

Pähkinöissä ja manteleissa on kuitua, vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita monipuolisesti. Lisäksi niiden rasva on pääosin pehmeää rasvaa. Vastoin yleistä käsitystä saksanpähkinää lukuun ottamatta pähkinöissä ei juurikaan ole omega-3-rasvahappoja, joten rasvakoostumusta on hyvä täydentää esim. käyttämällä rypsiöljyä ja rypsiöljypohjaisia tuotteita päivittäin ja syömällä kalaa 2 kertaa viikossa.

Koska pähkinät ovat varsin runsasrasvaisia, on niissä myös energiaa runsaasti. Tämän vuoksi pähkinöitä on hyvä syödä kohtuudella. Yhdysvaltojen sydänliitto on linjannut, että kahdeksaa mantelia vastaava määrä olisi sopiva päivittäinen käyttömäärä. Pähkinät ja mantelit tulisi syödä käsittelemättöminä eli suolaamattomina ja ilman suklaa- tai jogurttikuorrutuksia.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Härskiintymistä pitäisin varsin hypoteettisena ongelmana parasta ennen -päiväystä käytettyjen pähkinöiden ja manteleiden osalta. Härskiintynyt rasva maistuu sen verran voimakkaasti, että uskoisin syöjän huomaavan tämän. Tuoreita pähkinöitä on siis saa ja kannattaa syödä, mutta kohtuullinen annoskoko muistaen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ursula Schwab
ravitsemusterapian apulaisprofessori

Kysy asiantuntijalta

Onko sinulla kysyttävää Hyvän terveyden asiantuntijoilta? Lue lisää Kysy asiantuntijalta –sivulta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla