Ero tarjoaa usein ihan uuden ihmissuhteen – nimittäin omaan itseen
Parisuhteen päättymisen jälkeen olo voi olla aluksi eksynyt, mutta itsensä on mahdollista löytää ihan uudella tavalla.
Rakastuminen juuri häneen muutti elämäni. Näin kuulee kerrottavan parisuhteiden voimasta. Vastaavasti ero kumppanista voi tuntua täydeltä mullistukselta – arjen lisäksi omalle identiteetille.
Eron jälkeen ei oikein tiedä, kuka sitä onkaan ilman päättynyttä suhdetta. Miksi?
Jos suhde on merkinnyt paljon käsitykselle itsestä, on varsin ymmärrettävää tuntea olevansa eron jälkeen hieman hukassa, sanoo psykoterapeutti Elina Tanskanen.
– Mikäli toisen kanssa on vaikkapa kokenut paljon tai tehnyt yhdessä ison elämänmuutoksen, oma identiteetti on voinut muovautua tietynlaiseksi juuri näiden tapahtumien, eli osaltaan toisen ihmisen, vaikutuksesta.
Jos eron jälkeen ei esimerkiksi ole varaa entiseen elämäntapaan, itsensä on kirjaimellisesti keksittävä uudelleen.
Käsitys itsestä rakentuu aina suhteessa toisiin. Etenkin lähisuhteiden tärkeät roolit ratkaisevat: monelle on tärkeää olla esimerkiksi ystävä, sisko, kumppani tai kummitäti. Suhteen päättyessä yksi tai useampi rooli saattaa jäädä pois, ja olo voi tuntua eksyneeltä.
Uusi suhde minuun
Toisaalta yleinen kokemus on sekin, että vasta ero tarjosi mahdollisuuden olla oma, todellinen itsensä. Tästä kertoivat monet vastaajat, kun Hyvä terveys kysyi verkossa, miten ero parisuhteesta vaikutti heidän elämäänsä.
Mistä juontuu kokemus, että juuri eron kaltainen kriisi tarjoaa mahdollisuuden löytää todellinen minänsä?
– Se voi johtua esimerkiksi siitä, että suhde on ollut jotenkin ahdistava, rajoittava tai kuormittava. Silloin ero on tietenkin ollut hyvä ratkaisu, Elina Tanskanen sanoo.
Aina suhde ei ole ollut varsinaisesti pielessä. Etenkin pitkissä parisuhteissa kumppanit tyypillisesti kasvavat henkisesti eri tahtiin. Vaikkapa vuosikymmenessä tai parissa toisen arvot saattavat muuttua mutta toisella pysyä samoina. Erityisesti tällaisessa tilanteessa voi olla olo, ettei pysty olemaan parisuhteessa todellinen itsensä.
– Kyse voi olla esimerkiksi arvojen tai elämäntapojen ristiriidoista.
Joskus käy niin, ettei suhde enää tue sellaista elämää, joka tuntuu omalta ja oikealta.
Ero tuo monelle mukanaan uuden suhteen – nimittäin omaan itseen.
48-vuotias Johanna kertoo verkkokyselyssä, että ero toi elämään paljon uutta sekä konkreettisesti että henkisesti. Nyt hänellä on uusia harrastuksia mutta myös uudenlaista keveyttä ja vapautta. Muutokset eivät kuitenkaan tulleet helpolla.
Eron jälkeen minun täytyi opetella uudestaan, kuka olen. Koin aluksi häpeää ja epäonnistumisen tunnetta.
61-vuotias Selma kertoo, että hänen itseluottamuksensa kasvoi yksinjäämisen jälkeen.
Aloin nähdä taas itseni ihan hyvänä tyyppinä.
Siiri, 49, kokee, että ero oli ennen kaikkea suuri henkinen muutos ja siksi oiva mahdollisuus etsiä omia kadonneita puolia.
Elämääni tuli eron myötä rauha, ilo ja keveys. Pikkuhiljaa aloin löytää itseäni naisena uudestaan.
Valokeilassa omat tarpeet
Kumppanin seurassa on tavallista skannata väistämättä myös tämän toiveita ja tarpeita sekä mukauttaa olemistaan niihin. Hyvässä parisuhteessa tällaista tunnetyötä tekevät vuorollaan molemmat.
Kun arkea elääkin itsekseen, omat tarpeet ovat lähtökohtaisesti enemmän esillä. Niistä huolehtiminen lisää onnellisuutta, ja onnellisena itsensäkin näkee helposti myönteisessä valossa.
Käsitys itsestä voi muuttua myönteisemmäksi siitä yksinkertaisesta syystä, että itseään huomioi eri tavalla kuin ennen.
– Teoriassa kaikki tämä on tietenkin mahdollista myös suhteessa eläessä. Mutta monelle ero kuitenkin tarkoittaa uudenlaista mahdollisuutta päästä itsensä äärelle.
Suhteet ovat erilaisia, mutta ero on aina jonkinlainen muutos, Elina Tanskanen kokoaa.
– Sen myötä jotain muuttuu väistämättä, piste. Ja jokainen siirtymä elämässä voi potentiaalisesti olla uuden alku. Kun jokin muuttuu, mahdollisuuksia avautuu.
Mitä toivon seuraavaksi?
Lähes väistämättä ero on jonkinlainen kriisi, ja tunteiden käsittelylle tarvitaan aikaa. Vasta hylkäämis- tai syyllisyyskriisin jälkeen on usein mahdollista alkaa miettiä, mitä itse uudessa tilanteessa haluaa, toivoo ja tarvitsee.
– Nämä pohdinnat voivat tosin kulkea rinnakkain. Eronnut saattaa miettiä, mitä ihmettä päättyneessä parisuhteessa tapahtui. Tätä pohtiessa saattaa oivaltaa, ettei halua samanlaista dynamiikkaa elämäänsä enää koskaan.
Näin tapahtui eron jälkeen 34-vuotiaalle Karitalle.
Alussa olin hajalla ja yksinäinen, eikä minulla ollut kovin suurta luottoa, että pärjäämme lasten kanssa. Jouduin luopumaan omista menoistani voidakseni hoitaa lasten menot, kuluista puhumattakaan. Pikkuhiljaa aloin ymmärtää, miten paljon paremmin voin, kun entinen kumppani ei ole enää passattavana ja arvostelemassa minua ja lapsiamme. Jaksan taas hoitaa itseäni ja myös ajatella, että olen hyvä tällaisenaan.
Pohdinnassa ja palikoiden kasaamisessa terapia oli suureksi avuksi, Karita kertoo.
Eron jälkeen olin todella masentunut ja rikki. Haluan tutkiskella rauhassa, kuka olen ja mihin olen menossa.
Uusi suhde uusin ehdoin
Elina Tanskasen mukaan eron jälkeen oivaltaa usein, ettei halua elämäänsä uutta parisuhdetta vanhan, päättyneen suhteen ehdoilla. Jollekin se voi tarkoittaa esimerkiksi uudenlaista jakoa kotitöihin, toiselle koko suhdemuodon päivittämistä. Uudessa suhteessa molemmilla on kenties oma koti ja oma arki.
Ja tietenkin on mahdollista sekin, että erottuaan tajuaa, ettei enää halua parisuhdetta laisinkaan.
Kursivoidut sitaatit ovat otteita Hyvän terveyden verkkokyselystä. Vastaajat esiintyvät nimimerkillä.
Tämä artikkeli on julkaistu Hyvä terveys -lehdessä 12/25. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta.