Jo viikon ajan Anna Sirkiä, 36, oli kärsinyt niskakivusta ja jäykkyydestä. Sitten räjähtävä päänsärky pudotti hänet polvilleen. Aivoverenvuoto yllätti kuntokuurin aloittaneen mutta verenpainelääkkeet unohtaneen Annan täydellisesti. Entiselle suorittajalle toipuminen on ollut pitkä ja opettavainen matka.
 

Vanne nousi otsalle, pää tuntui jalkapallolta ja korvissa vinkui. Särky oli polttavaa, aivan kuin joku olisi tuikannut aivot tuleen. Jokin on nyt pahasti vialla, vaikka kaiken piti olla hyvin.

– Olin aloittanut elämäntaparemontin ja juuri tullut lenkiltä, kun ennen kokematon päänsärky iski, Anna Sirkiä kertaa viiden vuoden takaista tapahtumaa.

Hän laski lautasen käsistään, lähti juoksemaan olohuoneeseen, nappasi kännykän käteensä ja soitti miehelleen. Mies hälytti Annan äidin ja isoveljen Annan luokse.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

–Rojahdin lattialle ja suljin silmäni kivusta. Puhelimen päässä hätäkeskuspäivystäjä yritti haastatella minua, mutta en pystynyt puhumaan. Toinen puoli kasvoistani oli valahtanut, mutta ambulanssin saapuessa halvausoireet katosivat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Anna huusi kivusta, kun häntä kärrättiin ambulanssiin. Kotipihan sepeli tärisytti päätä sietämättömästi. Perillä aluesairaalassa arveltiin, että kyseessä on migreeni, ja hänelle pistettiin migreenilääkettä injektiona reisiin.

–Pyysin päästä vessaan, koska olin treenin jälkeen juonut valtavasti vettä. Kun tulin sieltä takaisin, sain luvan lähteä kotiin. Vaikka oli kesä, kävely kaduilla ilman kenkiä hävetti. Halusin kuitenkin mahdollisimman nopeasti pois sairaalasta, etten veisi joltain muulta lääkärien ja hoitajien aikaa.

”Älä liiku senttiäkään”

Kului vuorokausi. Anna makasi sohvalla, kasvot valkoisina. Päähän sattui edelleen. Edellinen yö oli mennyt horroksessa, torkahdellen ja säpsähdellen. Anna otti lisää migreenilääkettä.

Olo oli huono, ruoka ei maittanut. Kun tarkastuskierrokselle tullut äiti näki aamupäivällä voipuneen tyttärensä, hän sanoi, että nyt lähdetään takaisin sairaalaan.

–Sairaalassa olin kiukkuinen, kun päänsärky oli kestänyt niin kauan. Kävelin pää polvissa kuvantamishuoneeseen, ja sitten alkoikin tapahtua. Hoitajat huusivat, että älä liiku senttiäkään. Lääkäri sanoi, että sinulla on pieni vuoto aivoissa, lähetämme sinut Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.

Kun voimakas kipulääke virtasi suoneen, kipu katosi saman tien ja tilalle tuli taivaallinen, leijuva olo.

–Kun lääkäri sanoi ennen leikkausta, että tästä tulee automaattisesti kolmen kuukauden sairausloma, itkin, että en voi olla töistä pois.

Anna työskenteli myyjänä lähikaupassa ja mietti, saadaanko hänelle tuuraaja. Hän oli shokissa eikä tajunnut tilanteen vakavuutta. Sitten tajunnan taso alkoi hämärtyä. Verta oli vuotanut sekä aivokudokseen että yhden aivokalvon, lukinkalvon, alle. Tilanne oli vakava eikä Annan selviäminen ollut varmaa, joten mies päästettiin huoneeseen hyvästelemään.

–Minua vain harmitti ja hävetti, että aiheutan huolta ja murhetta työkavereillekin.

Pullistuma aivoissa

Heräämössä Anna oli välillä tajuissaan, välillä tajuttomana. Jäätävä päänsärky oli palannut. Anna ei pystynyt avaamaan silmiään. Sitten hän alkoi oksentaa.

Päänsäryn ja oksentamisen syyksi paljastuivat leikkauksen yllättävät jälkiseuraukset. Annalle oli tehty suonensisäinen hoito, jossa aneurysma, pullistuma, suljettiin pienillä platinalangoilla. Mutta aivoverisuonet olivatkin alkaneet supistella. Lisäksi Anna sai nivusvaltimovuodon.

Anna oli teho-osastolla kolmisen päivää, sitten viikon AVH-valvonnassa. Siellä hoitaja seurasi häntä ympäri vuorokauden lasikopista. Sängystä piti kuitenkin jo vähän nousta, mutta keho oli kuin tyhjiin puristettu tiskirätti.

–Kun minulle vaihdettiin lakanat, menin istumaan tuoliin ja nukuin sitten kolme tuntia putkeen. En jaksanut lukea edes tekstiviestejä, joita puhelin oli täynnä. Väsymys oli niin kokonaisvaltaista, aivot olivat joutuneet lujille.

Kuntoutus alkoi samantien. Fysioterapeutin kanssa heiteltiin palloa ja käveltiin rappusia ja viivaa pitkin. Rappusissa meno oli huteraa ja Anna piti kaiteesta kiinni. Mitään apuvälineitä hän ei liikkumiseensa tarvinnut, mutta käveleminen tuntui hassulta.

–Tuntui, kuin maa olisi kadonnut jalkojen alta. Pohdin, että kestävätkö jalkani.

Kun lääkärit näyttivät Annalle kuvaa, jossa nainen tiskaa keittiössä, hän ei osannut kertoa, mitä kuvassa tapahtuu.

–Tiesin, mitä hän tekee, mutta en pystynyt sanoittamaan sitä.

Itkupotkuraivareita kotona

Todellisuus lävähti kasvoille vasta kotona. Ensimmäisinä päivinä itketti ja väsytti. Sairaalassa oli valmis ruoka, siivous ja pyyhkeet, ei tarvinnut miettiä mitään, sai vain levätä ja olla, katsella ikkunasta. Alkuun Anna jaksoi pysytellä tunnin hereillä, sitten piti taas levätä.

–Herätessä olo oli sumuinen, en meinannut käynnistyä lainkaan. En saanut mennä saunaankaan, ettei verenpaine alkaisi heitellä. Itkin, kun mies ja poika menivät saunaan. Ajattelin, että olen tällainen raihnainen autettava.

Anna olisi heti halunnut pestä pyykkiä ja kiinnittyä arkeen, mutta kun hän otti pyykkejä koneesta, alkoi huimata, kumartuminen oli mahdotonta. Myös nukkumaan mennessä maailma pyöri villisti ja sängyn laidalla piti hetki istua ennen nousemista, muuten meni pitkin seiniä.

Anna oli juuri ennen sairastumistaan ryhtynyt elämäntaparemonttiin: hän jumppasi ja lenkkeili ja hänellä oli valmentajakin. Olikin kova pala, kun ei alkuun jaksanut kävellä edes postilaatikolle ja vessareissukin onnistui hädin tuskin. Vuodon jälkeen ei saanut pitkään aikaan harrastaa liikuntaa, ettei verenpaine nousisi.

–Välillä sain itkupotkuraivareita, joita ystäväparat ja perhe joutuivat kuuntelemaan. Olin väsynyt itseeni, mutta purin kiukkua myös läheisiin. Ensimmäisinä vuosina vuodon jälkeen olin kuin pommi ja räjähdin pienestäkin. Muut saivat olla varpaillaan.

Aivoverenvuotoa seurasi uupumus eli fatiikki. Väsymys iskee usein vasta jälkikäteen, esimerkiksi siivoamisen jälkeen, ja aina yllättäen. Aiemmin Anna pelkäsi väsymystä niin, ettei uskaltanut tehdä mitään.

Välillä vieläkin Annaa huimaa, jos hän kumartelee.

–Jos olen pitkään kyykyssä, tulee kaatoefekti ja päähän alkaa sattua. Nyt pystyn sentään jo tekemään esimerkiksi pihatöitä.

Annan poika on nyt 9-vuotias, äidin sairastuessa vasta 4. Itsenäisyyden opettelu alkoi aivan liian aikaisin.

–Se on surullista. Ei hänen olisi vielä siinä iässä tarvinnut tietää, miten tehdä voileipä ja mistä löytää puhtaat vaatteet.

”Olisinpa syönyt lääkkeet”

Annalle oli määrätty verenpainelääkitys ennen aivoverenvuotoa, mutta hänelle ei kerrottu, mitä verenpainetauti voi aiheuttaa, niinpä lääkkeet jäivät ottamatta.

–Hoitamaton verenpainetauti sitten räjäytti pankin. Olisinpa syönyt lääkkeet.

Jatkotutkimuksissa aivoista löytyi vielä kaksi verisuonipullistumaa, jotka operoitiin keväällä 2017. Pää oli pitkään leikkauksen jälkeen aristava. Päänahan ja kallon väliin oli syntynyt arpikudosta, ja Anna saikin fysioterapeutilta ohjeen tukistaa itseään.

–Saunassa tukistelen itseäni ja pyörittelen päänahkaa. Hermokipua päässä on yhä. Joskus särkylääkkeet auttavat, joskus eivät.

Voimat palaavat hitaasti

Anna aloitti neuropsykologisen kuntoutuksen alkuvuodesta 2018. Neuropsykologi antoi vinkkejä arkeen ja kehotti nukkumaan päiväunet, kun siltä tuntuu.

Viime leikkauksen jälkeen Anna oli työkokeilussa entisessä työpaikassaan, kotinsa lähellä olevassa kyläkaupassa hyllyttäjänä. Voimat eivät kuitenkaan riittäneet ja parin kuukauden jälkeen työterveys vihelsi kokeilun poikki.

–Seuraavana keväänä olin uudessa työkokeilussa ja sekin meni vähän niin ja näin. Jo puolen tunnin ajomatka väsytti niin, että olisin jo parkkipaikalla halunnut mennä nukkumaan.

Se oli hirveä pettymys, Anna koki synkkiä hetkiä. Hän olisi niin jo halunnut palata töihin.

–Kun viedään työ, tulee tunne ettei kelpaa enää mihinkään.

Silitystä paniikin sijaan

Anna aloitti Kelan tukeman psykoterapian viime keväänä. Se on auttanut. Terapeutti on ihmetellyt, kuinka nopeasti Anna on hyväksynyt sairastumisen ja uskaltanut suunnata uuteen. Aiemmin hän halusi pitää vankkumattomasti kiinni vanhasta minästään. Psykoterapian myötä kiukunpuuskat laantuivat. Mieskin huomasi sen.

–Sairastumiseni hitsasi meitä yhteen. Olemme olleet kaksitoista vuotta yhdessä. Olen nykyään rauhallisempi ja rennompi. Ennen olin suorittaja, menin töihinkin vaikka pää kainalossa, ja kotona kaiken piti olla tip top. Aloin ajatella, että miksi kiusaan itseäni, kärsin itsekin stressaamisesta. Ei maailma tule valmiiksi niin, että minä siivoan ja huseeraan.

Anna kärsi pitkään kuolemanpelosta ja lamaantui toimintakyvyttömäksi, jos päässä alkoi viiltää. Mitä jos vuoto tulisi uudestaan? Joskus päätä särki niin, että oli pakko mennä ambulanssilla sairaalaan. Taustan vuoksi oireet tutkittiin aina huolellisesti. Anna pelkäsi, että saisi kohtauksen yksin ollessaan tai autoa ajaessaan ja törmäisi sivulliseen. Psykoterapia on onneksi rauhoittanut välillä levottomana viipottavaa mieltä.

–Kun kipu tulee, pysähdyn ja kuulostelen, silittelen päätäni hellästi enkä heti paina paniikkinappulaa, koska silloin kipu voimistuu. Vaikka välillä pelästyn, niin en enää jää vellomaan paniikkiin. Terapeutti sanoi, että jos lenkillä tulee päänsärky, niin pysähdy ja kuulostele luontoa. Nautin puiden ja sammalen tuoksusta.

Nyt Anna on kuntoutustuella eli määräaikaisella eläkkeellä. Oma työpaikka kaupassa tarjoaa kuntoutusta ja Anna työskentelee siellä pari päivää viikossa kolme tuntia kerrallaan.

–Meni melkein viisi vuotta, että hyväksyin työkyvyttömyyden, soimasin itseäni ja taistelin vastaan. Nyt olen sinut sairauden kanssa. Näin vain oli mentävä, tällä on jokin tarkoitus.

Anna naurahtaa, että läheiset pelkäävät yhä hänen puolestaan.

–Äiti ja sisko varmaan käärisivät minut kuplamuoviin, jos mahdollista.

Sisäinen askartelija löytyi

Aikaisemmin Anna luki paljon, mutta nyt hän ei pysty kuuntelemaan äänikirjojakaan. Keskittyminen on vaikeaa, ja yhden lauseen voi joutua lukemaan kymmeneen kertaan. Se harmittaa.

Lukemisen tilalle ovat tulleet käsityöt. Anna tekee Macrame-amppeleita, maalaa abstrakteja tauluja, painaa kangaskasseja ja T-paitoja. Maalatessa paras työväline on ikkunankuivain, jolla maalia saa roiskittua.

–Aiemmin vannoin, että minusta ei askartelijaa tule ja mitään onnittelukortteja en tee, mutta nyt teen kaiken itse. Käsillä tehdessä keskityn. Silloin kivut, huolet ja murheet katoavat.

Parhaillaan Anna on Aivoliiton kokemustoimijakoulutuksessa.

–Jos voin tarinallani auttaa muita, olen onnellinen.

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta

korkea verenpaine ainakin osasyyllinen

Millaiset oireet?

Pullistuma eli aneurysma tulee tavallisimmin aivovaltimoiden hauraaseen haarautumiskohtaan. Jos suoni puhkeaa, raju päänsärky alkaa heti. Osa menettää tajuntansa, 10–15 prosenttia menehtyy samantien.

Jos systolinen verenpaine on vaikkapa 160 mmHg, niin pullistuman revetessä veri syöksyy aivojen ympärille tuolla paineella. Jos kallon sisältä ei poistu mitään, verenkierto ei enää käynnisty ja ihminen kuolee. Aina vuoto ei onneksi ole näin raju.

Hoitoon pitää päästä nopeasti. Sairaalassa verenpaine saadaan kuriin niin, että uuden vuodon riski on mahdollisimman pieni.

Mitkä altistavat?

Yli 99 prosenttia pullistumista on ”putkien ruostevaurioita”, joita tulee iän myötä niin sydämen kuin aivojenkin valtimoihin. Pullistumien syntymiselle altistavat erityisesti tupakointi ja verenpainetauti. Tutkimuksessa pullistuma löytyi joka kymmenenneltä 50–60-vuotiaalta tupakoivalta naiselta.

Miten hoidetaan?

Aneurysmaa voidaan hoitaa mikrokirurgisesti: kalloon tehdään pieni luukku ja pullistuman tyveen asetetaan titaaninen klipsi. Toinen vaihtoehto on suonensisäinen hoito, jossa pullistuma ikään kuin täytetään niin sanotuilla koileilla. Samoin kuin sydänkirurgiassa, pullistumia hoidetaan entistä enemmän suonensisäisesti, koska se on kirurgiaa helpompaa.

Miten toivutaan?

Jos potilas pääsee sairaalaan hyväkuntoisena, ennuste on erittäin hyvä, mutta jos potilas ei reagoi ja on syvästi tajuton, ennuste on hoidosta huolimatta huono. Helsingissä eloon jääneistä jopa 90 prosenttia asuu vuoden kuluttua vuodosta kotona, vaikkakin monella on pysyviä neurologisia oireita, kuten halvausoireita ja kognitiivisia pulmia.

Asiantuntija: Neurokirurgian osastonylilääkäri ja dosentti Miikka Korja, HUS Neurokeskus.

Vierailija

Minulla oli aivoverenvuoto v. 1996. Olen lähes toipunut ja työelämään menin aika nopeasti, vaikka olin melko sekaisin. Opiskelin uuteen ammattiin ja valmistuin hyvin arvosanoin. Kuulo hiukan huononi ja tuntomuutoksia on vasemmalla puolen kehoa. Sain vielä lapsen tapauksen jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla