
Eniten kolesteroliin vaikuttaa syömäsi kova rasva, mutta muutama muukin seikka kannnattaa ottaa huomioon.
1. KAURA
Kaura sisältää kolesterolia alentavaa beetaglukaania. Sen vaikutus perustuu sappihappojen sitomiseen ja kuljettamiseen pois elimistöstä ulosteen mukana.
Käytännössä kaikki täysjyvävilja on kuitenkin hyvästä.
2. ALKOHOLI
Alkoholi saattaa nostaa hyvää kolesterolia jonkin verran, mutta ei niin paljon, että sitä voisi pitää terveellisenä.
Alkoholissa on myös runsaasti energiaa, joka voi tuoda lisäkiloja. Siksi käytön vähentäminen auttaa painonhallinnassa ja vaikuttaa sitä kautta kolesteroliinkin myönteisesti.
3. KALAÖLJYT
Moni uskoo kalaöljyvalmisteiden alentavan kolesterolia, mutta ne voivat päinvastoin jopa nostaa haitallista LDL-kolesterolia. Niitä voidaan kokeilla lääkärin valvonnassa potilaille, joilla on korkea veren triglyseridipitoisuus.
Sen sijaan rasvainen kala lsskee kaikkien kolesterolia.
4. PUNAINEN RIISI
Punaisen riisin sisältämä homesieni tuottaa yhdenlaista statiinia, joka laskee veren kolesterolia. Punariisivalmisteilla ei kuitenkaan ole tehty vastaavia tutkimuksia kuin statiinilääkkeillä.
Statiinin määrä tuotteessa voi vaihdella, eikä niiden pitkäaikaisen käytön vaikutuksia tunneta.
5. PAINONHALLINTA
Ylipainon vähentäminen laskee huonoa kolesterolia. Jo viidestä kymmeneen prosentin pysyvä painonpudotus parantaa kolesteroliarvoja. Satakiloisella tämä tarkoittaa 5–10 kiloa.
Laihdutus olisi hyvä tehdä pitkäjänteisesti ja terveellisellä ruoalla, sillä ruoan laatu on kolesterolin kannalta yhtä tärkeää kuin liikakilojen karistaminen.
Asiantuntija: Tuija Pusa, laillistettu ravitsemusterapeutti, ravitsemusasiantuntija, Sydänliitto.
Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta