Aktiivisuusranneke tai älysormus voi olla oiva apu elämänmuutoksessa, koska itsensä huijaaminen on vaikeampaa. Mutta mittaaminen aiheuttaa myös stressiä, sillä älylaitteiden tulokset ovat usein epätarkkoja. Mistä ne oikeastaan kertovat?

Parhaimmillaan hyvinvointimittari herättää terveempään elämään.

Incentives and physical activity -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että näitä laitteita käyttävät lisäsivät aktiivisuuttaan 34 prosenttia.

Mukana kulkevat mittarit voivat auttaa ja jopa paljastaa piileviä sairauksia.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Seuraa tuloksia pitempään, niin opit

Yksittäisiä mittaustuloksia ei pidä tuijottaa. Esimerkiksi askelten määrää mitatessa eri valmistajien aktiivisuusrannekkeet voivat näyttää tyystin eri lukemia samalta päivältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kannattaakin seurata tuloksia pitempään, esimerkiksi puoli vuotta, jotta näkee, onko jokin todella muuttunut.

– Esimerkiksi päiviä jatkunutta puolen tunnin univajetta ei välttämättä huomaa kovin nopeasti. Vähitellen tällainen univaje voi kuitenkin heikentää suorituskykyä, TTL:n kehittämispäällikkö Teppo Valtonen huomauttaa.

Täydellisyys on petollinen tavoite

Pahimmillaan jatkuva mittaaminen aiheuttaa suorituspaineita. Journal of Clinical Sleep -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että moni älylaitteiden käyttäjä on alkanut ”kyttäämään itseään” .

Esimerkiksi ilmiö nimeltä ”ortosomnia” eli täydellisen unen tavoittelu on itsetarkkailun vuoksi yleistynyt.

Yhä useampi hakeutuu mittaustulosten vuoksi tutkimuksiin ilman, että hänellä olisi oikeaa uniongelmaa.

– Yksi isoimmista uhista on, että mittaaminen alkaa hallita koko elämää. Näin ihminen kadottaa kykynsä kuunnella kehoaan ja uskoo täysin mittareihin, Valtonen sanoo.

Pohjimmiltaan unen ja terveyden seuranta ei vaadi laitteita tai sovelluksia, vaan oman olon tunnustelua.

Asiantuntija: Teppo Valtonen, Kehittämispäällikkö, TTL.

Tämä artikkeli on ilmestynyt Hyvä terveys -lehdessä. Tilaajana voit lukea kaikki numerot maksutta digilehdet.fi-palvelusta

Sisältö jatkuu mainoksen alla