Pakko juoda liikaa, tuhlata rahaa peliautomaattiin. Tällaisia ja monen muunlaisia riippuvuuksia voi kehittyä elämän paineissa kenelle tahansa. Se ei onneksi merkitse, että orjuus jatkuisi koko loppuelämän.

– Huomattavan moni pääsee riippuvuksistaan omin avuin, sanoo sosiaalipsykologian professori Anja Koski-Jännes.

Mutta sen tapaisista sankariteoista ei hänen nähdäkseen paljon puhuta ja lehdissä kirjoitella, koska niissä ei ole mitään sensaatiomaista.

Vaikka osa riippuvuustarinoista päättyy onnellisesti, hän kuitenkin painottaa, ettei missään tapauksessa vähättele riippuvuuksien vakavuutta. Totuushan on, että moni sotkee pahasti asiansa tai tuhoutuu niiden seurauksena.
Kuka tahansa voi sortua

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kenestä tahansa voi tosiaan tulla riippuvuusongelmainen missä iässä vain. Mutta jos riippuvuus syntyy jo nuorena, selitys löytyy ehkä perimästä ja yleensä perheestä. Jos vanhemmat käyttävät paljon alkoholia, siitä tulee helposti lapselle käyttäytymismalli varsinkin, jos hänellä on sen lisäksi esimerkiksi ylivilkkautta aiheuttava oireyhtymä, ADHD, Koski-Jännes selittää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos lapselle tulee vielä esimerkiksi kouluvaikeuksia tai hän leimautuu hankalaksi, vaara kasvaa entisestään.
– Se on silloin uhmaa tai turvan hakemista samanmielisestä porukasta.

Mutta ei kotitaustaa aina voi syyttää.

– Vaikka päihdeongelmaisten vanhempien lapsistakin tulee usein riippuvaisia, osasta tulee lähes absolutisteja. Keskitien kulkijat ovat harvinaisempia, Koski-Jännes sanoo.

Riippuvuus saa ylivallan

Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professorina toimiva Anja Koski-Jännes on tutkinut ennen kaikkea alkoholiriippuvuutta, mutta hän huomauttaa, että muun muassa peli- ja nettiriippuuden taustalta löytyvät osin samat ongelmille altistavat mekanismit.

– Kuten alkoholi, nämäkin riippuvuudet tuottavat nopean tyydytyksen ja vaikuttavat aivojen aineenvaihduntaan. Jos juominen tai vaikka pelaaminen tuntuu helpottavan oloa, helpotusta aletaan hakea niistä yhä uudelleen ja päädytään ehkä riippuvuuteen.

Asiaa vaikeuttaa se, että riippuvuuskäyttäytymisen lisäksi syöminen, juominen, seksuaalinen tyydytys ja muut elämän jatkumisen kannalta keskeiset toiminnot vaikuttavat samoin aivoihin ja hermoston väittäjäaineisiin, kuten dopamiiniin, serotoniiniin ja noradrenaliiniin.

– Riippuvuus voi olla niin hallitseva, että se saa ylivallan elämässä ja itsestä huolehtiminenkin menettää merkityksensä. Ei siis ihme, ettei ongelmaan noin vain löydy ratkaisua, Koski-Jännes selittää.

Sairaus vai ei?

Lääketieteessä päihderiippuvuutta pidetään nykyään kroonisena aivosairautena. Koski-Jännes on osittain eri mieltä.

– Siinä mielessä kyllä, että alkoholi muuttaa aivojen aineenvaihduntaa ja tuhoaa aivosoluja. Mutta jos päihde- tai muuta riippuvuutta pidetään parantumattomana sairautena, syntyy helposti ajatus, että sille ei voi mitään, vaan on pakko ja tavallaan lupakin jatkaa kuten ennenkin.

– Vaikka sairausmalli voi toisaalta helpottaa päihdeongelmaisen syyllisyyttä, se voi myös johtaa väärään kohtalonuskoon ja ongelman yksinkertaistamiseen, hän päättelee.

– Entä miten sairauskäsitykseen sopii, että monet riippuvuudesta kärsivät irrottautuvat siitä oman päätöksensä voimalla? Niin varsinkin, jos elämä muuttuu sellaiseksi, ettei vahingollista selviytymismallia enää tarvita.

Luopuminen tuottaa tuskaa

Yhtä totta kuin se, että riippuvuudesta pääsee, on se, ettei pääse millään. Anja Koski-Jännes selittää, miksi.

– Esimerkiksi juomiseen turvautuminen on syvälle mieleen juuttunut selviytymismalli. Jos tuntuu, että vain se voi helpottaa oloa, tästä ainoasta lievitystä tuovasta ”lääkityksestä” luopuminen voi tuntua yhtä vaikealta kuin omasta minuudesta luopuminen.

Niinpä pulloon tarttumista ja juomisongelman kieltämistä myös selitetään loputtomin, jopa tragikoomisin tavoin.

– Aika moni ongelmajuoja on esimerkiksi sitä mieltä, että oman juominen on hallinnassa, mutta saman verran juova kaveri voisi hyvinkin olla avun tarpeessa, Koski-Jännes kuvailee.

Hän tietää psyykkisen riippuvuuden monimuotoisuuden, sillä hän on toiminut useita vuosia myös päihdeongelmaisten terapeuttina.

Monta estettä voitettavana

Jos riippuvuudesta vapautuminen onnistuu, fyysiset vieroitusoireet, pahoinvointi, oksentelu, päänsärky ja vapina hellittävät viikossa tai kahdessa.

Psyykkinen riippuvuus kuitenkin jää. Se on valmiina aktivoitumaan pienestäkin ärsykkeestä, ainakin niin kauan, että oppii ottamaan elämän käänteet vastaan selvin päin. Sen oppiminen on usein pitkä tie.

– Jos on aloittanut kovin nuorena, ei ehkä ole ehtinyt oppia muita elämässä selviytymisen tapoja. Ja jos lopettaa juomisen, putoaa ikään kuin tyhjän päälle, ei tiedä mitä tekisi juomisen sijaan, Koski-Jännes kuvailee.

– Erityisen hankalaa on, jos on rakentanut sosiaalisen verkostonsakin muiden samanmielisten varaan. Voi olla tosi vaikeaa tutustua ihmisiin, joilla ei olekaan tapana ottaa tuikkua murheeseen, iloon ja muuten vain.

Uusi vaihde elämään

Anja Koski-Jännes haluaa kuitenkin painottaa, että kaikki nämä vaikeudet on mahdollista voittaa, jos korvien välissä tapahtuu ratkaiseva liikahdus. Monet tutkimukset nimittäin osoittavat, että todella iso osa esimerkiksi alkoholiriippuvuuden kriteerit jossain elämänsä vaiheessa täyttäneistä vähentää tai lopettaa myös oma-aloitteisesti.

– Yleensä irrottautuminen alkaa joko pohjakosketuksesta, oivalluksesta tai jostain positiivisesta muutoksesta elämässä. Monille se onnistuu pelkästään sillä, että ikää karttuu, eikä enää jaksa ja viitsi. Syynä voi olla myös vaikka sairastuminen tai se, että syntyy lapsi, tulee lapsenlapsia, pääsee kiinnostaviin töihin, alkaa uusi ihmissuhde. Niin juomiseen ei enää ole entisenlaista tarvetta.
Realismin nimissä Koski-Jännes muistuttaa kuitenkin, että lopulliseen irrottautumiseen menee aikaa. Se onnistuu yleensä vasta, kun on saatu vähän lujaa maata jalkojen alle, jotain minkä varaan rakentaa uutta. Pelkkä lopettamispäätös ei yleensä pitkälle kanna, vaan muitakin rakentavia muutoksia täytyy tehdä.

Vahvistusta tahdolle ja sisulle

Koski-Jännes neuvoo, että juomatta pysymisen motivaatiota voi pitää yllä konkreettisilla asioilla. Niiden avulla voi pitää mielessä, miksi ei enää halua tai välitä kallistaa lasia ja pystyy vertailemaan, mitä etua, hyvää tulee siitä, että on selvä ja toisaalta haittaa siitä, että ei ole. Jotkut pitävät aina mukanaan vaikkapa lapsensa kuvaa ja katsovat sitä, kun juominen alkaa houkutella. Toisille taas riittää pelkästään se, että soittaa jollekin ystävälle tai lähtee lenkille, kun mielihalu yllättää.

– Pelkästään tämän tapaisten keinojen varaan ei kuitenkaan voi rakentaa, vaan pitää kehittää arkeen monenlaisia asioita, jotka tuottavat iloa ja antavat uudenlaista ajateltavaa.

Ainakin mukavat harrastukset ja esimerkiksi vertaisryhmätoiminta ovat sellaisia. Ja tietysti omaisen tuki, ennen kaikkea positiivinen palaute pienestäkin edistymisestä on tärkeää.

Koski-Jännes painottaa kuitenkin, ettei kenenkään tarvitse tukea päihteestä irti pyrkivää enempää kuin tuntee jaksavansa. Omaa elämää täytyy varjella ja kunnioittaa.

Masennus helpottaa

Lopettamisen jälkeen tapahtuu monenlaisia psyykkisiä prosesseja.

– Se on pitkä, mielenkiintoinen ja osin hidas tapahtumasarja, joka ei päälle päin aina näy juuri mitenkään, Koski-Jännes kuvailee.

– Alussa tyypillistä on liiallinenkin optimismi, josta monesti seuraa takapakkeja. Ne kuuluvat asiaan eikä niistä pidä lannistua. Mielenterveyden koheneminen ja uuteen elämäntapaan kiinnittyminen voi jatkua jopa kymmenen vuotta.

Omassa tutkimuksessaan Anja Koski-Jännes on haastatellut ihmisiä, jotka olivat olleet kuivilla keskimäärin yhdeksän vuotta. Hän huomasi, että he olivat pohtineet ongelmiaan paljon, heille oli kertynyt itsetuntemusta ja itseluottamusta.

– Yksi hyvä psyykkinen muutos on se, että riippuvuudesta kärsiville tyypillinen masentuneisuus yleensä helpottaa, kun irrottautuminen onnistuu. Näin käy, koska masentuneisuus johtuu melko yleisesti siitä, että monet asiat ovat menneet huonosti juomisen takia. Usein vain on hirveän vaikea nähdä ja tunnustaa itselleen, mitä kaikkea juomisesta on juontunut.

Mielialalääkkeisiin turvautumista juomisen aiheuttaman masennuksen hoitoon Koski-Jännes kuitenkin hiukan epäröi.

– Jotkut niitä tietysti tarvitsevat, mutta niitä käytetään myös liian helposti. Kun niihin turvautuu, pääsee ehkä väistämään ongelman perimmäiset syyt ja niihin liittyvät tunteet.

Kaikki keinot ovat Anja Koski-Jänneksen mielestä kuitenkin luvallisia, pääasiahan on, että elämä saa paremman suunnan.

– Toivoa aina on. Uskon, että ihmisellä on luontaisesti parantavia voimia ja halu parantua.

Lisätietoa ja juomatapatesti Päihdelinkin verkkosivuilla.

Raitistunut addikti

Hei oikeesti...kemiallisesti päihderiippuvainen on sairas lopun ikäänsä ja tälläisen henkilön pitää huolehtia omasta hyvin voinnistaan hautaan asti. Yksikin annos päidettä raittiille riippuvaiselle laukaisee pakonomaisen päihteiden käytön jatkumon oli sitten elämän tilanne mikä hyvänsä. Esim lapsen syntymä on hyvä syy jatkaa käyttämistä ei lopettaa jos sairaus on aktiivisessa vaiheessa. Suomessa on erittäin hyviä hoitolaitoksia päihderiippuvuuden hoitoon...alkoholisti ei raitistu ennen kuin näkee sairautensa todelliset negatiiviset seuraukset omassa ja läheisten elämässä ja ymmärtää ne.

selviikki

Minulla on ollut aina jokin riippuvuus. Lapsuuteni ja nuoruuteni olin kirja-addikti. Luin vaikka kuinka paljon. Minulla ei ollut normaalien lapsien harrastuksia, koska asuimme paikassa, jossa ei muita lapsia ollut. Luin, luin ja luin. Kymmeniä kirjoja viikossa.

Murrosiässä minusta tuli sitten seksiaddikti. Ei mitään rotia eikä tolkkua.

Tupakkaankin olin riippuvainen. Lopulta yhtenä iltana vain lopetin. Ainuttakaan tupakkaa minun ei parane polttaa enää koskaan. Jos poltan yhden, ostan hetken päästä askin ja alan jälleen tupakoida. Tupakoida ja pelätä keuhkosyöpää...

Lopulta ihan aikuisena aloin pelata kolikkopelejä. Ihan vahingossa kokeilin jonkin marketin peliautomaattia. Olin siinä vaiheessa vähillä rahoillani jo ostanut kaupasta jotain hengenpitimiksi. Joku pappa peliautomaatin luona neuvoi, mikä pelin idea on. Voitin muutaman markan, otin voitot ja menin uudelleen kauppaan ostamaan lisää ruokaa. Mutta siitä pelikeikasta lähti sitten peliriippuvuus alkuun. Nyt olin monta kuukautta jo pelaamatta, mutta pari viikkoa sitten erehdyin pelaamaan. Ensin 20 euroa. Hävisin sen. Hain pankkiautomaatilta uuden setelin. Hävisin senkin. Ja vielä seuraavan. Eilen pelasin yli 20€. Tänään menivät viimeiset rahat. Palkkapäivä on vasta ensi viikolla. Kuusi päivää rahattomana. Pysyn kyllä hengissä, ei siinä mitään. Mutta ärsyttää, että minua nyt jo polttaa ajatus pelata ihan vähän, kun tili tulee. 

Tästä kierteestä pitäisi päästä eroon. Ja kun yksi riippuvuus loppuu, tulee toinen. Syön liikaa. Pelaan liikaa. Tuhlaan johonkin muuhun, ellen ruokaan tai peleihin. Rahaa ei saa vaan olla. Se tuntuu tekevän reiän taskuuni. Joskus saattaa mennä pari viikkoa tilin jälkeen niin,että minulla on vielä pankissa rahaa. Ihmettelen tilannetta itsekseni ja vähän ihailenkin, miten hyvin minulla menee. Sitten jonakin päivänä päässä napsahtaa ja tuhlaan rahat. Toiset kaksi viikkoa sitten pitää elää pyhällä hengellä ja toivoa, että bensa riittää työmatkoihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla