Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Kehittymässä oleva Alzheimerin tauti voidaan mahdollisesti diagnosoida silmätutkimuksella, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. Lue mitä muita sairauksia silmälääkäri voi löytää.

  1. ALZHEMERIN TAUTI on yleisin aivoja rappeuttava etenevä muistisairaus. Noin 15–20 prosenttia yli 85-vuotiaista sairastaa sitä. Taudin perimmäistä syytä ei tiedetä eikä siihen ole parantavaa hoitoa. Jos nyt saadut tulokset varmistuvat tulevissa tutkimuksissa, silmätutkimus voi tulevaisuudessa tarjota helpon, edullisen ja kivuttoman keinon tunnistaa suurentuneessa Alzheimerin taudin vaarassa olevat. Lue lisää Uutispalvelu Duodecimista
  2. MS-TAUTI MS-taudin ensimmäinen oire voi olla silmän näköhermon tulehdus. Sen huomaa näön heikkenemisenä, silmän arkuutena ja kipuiluna. Oireet tulevat tavallisesti vain toiseen silmään. MS-tauti saattaa vaikuttaa myös silmien lihaksistoon ja aiheuttaa esimerkiksi kaksoiskuvia.
  3. KILPIRAUHASHÄIRIÖ Jos silmä on turvonnut ja näyttää ikään kuin pullistuvan ulos, se voi kieliä häiriöstä kilpirauhasen toiminnassa. Silmät ovat silloin kuivat ja vetistävät, joskus näkeminenkin vaikeutuu. Alkuvaiheiden tulehdusoireet jatkuvat jonkin vuoden, minkä jälkeen silmä rauhoittuu. Vauriot, kuten silmälihasten toimintahäiriöt, voivat jäädä pysyviksi.
  4. NIVELREUMA Silmäoireet, kuten kirvely, kutina, roskantunne, rähmiminen ja punoitus, ovat usein vaarattomia ja kertovat kuivasilmäisyydestä, joka on tavallinen vaiva. Joskus samat oireet ovat kuitenkin merkki nivelreumasta. Nivelreumaan ja etenkin selkärankareumaan saattaa liittyä värikalvon tulehdus, joka oireilee silmän kipuna ja valonarkuutena.
  5. SILMÄN LASKIMO TAI VALTIMOTUKOS Korkea silmänpaine altistaa laskimotukoksille, jotka näkyvät silmänpohjantutkimuksessa. Laskimotukos näkökentän reunassa on usein oireeton, mutta keskelle sattuessaan se heikentää näköä. Valtimoverenkierron häiriöt sumentavat näköä ohimenevästi tai pysyvästi.
  6. RUUSUFINNI Ruusufinni-ihosairaus voi löytyä ensimmäisenä silmästä. Silmän luomireuna tulehtuu, punoittaa ja kutisee. Tavallista on, että silmät kuivuvat ja silmäluomet turpoavat.
  7. SUKUPUOLITAUTI Sukupuolitaudit klamydia ja herpes voivat näkyä myös silmässä. Herpeksen oireita ovat kipu, vetisyys ja verestys. Näkö saattaa heiketä ja silmässä voi olla roskantunnetta. Silmää tutkittaessa sarveiskalvolla saattaa näkyä haavaumia.Klamydia aiheuttaa joskus silmätulehduksen, joka oireena on voimakas rähmiminen. Tulehdus iskee usein ensin vain toiseen silmään, mutta voi levitä molempiin. Tavallinen silmätulehdus talttuu tavallisimmilla antibiooteilla, klamydia ei.
  8. DIABETES Kakkostyypin diabetes on aineenvaihduntasairaus, joka nostaa verensokeria ja koettelee verisuonia. Silmässä diabetes näkyy hiussuonten tukkeutumina, turvotuksena verkkokalvolla tai verenvuotoina silmänpohjassa. Diabeteksen aiheuttamat muutokset ovat yleensä aluksi oireettomia. Edetessään muutokset heikentävät näköä. Silmän sisälle syntyvän verenpurkauman ensioire voi olla nokisade tai tummat varjot näkökentässä. Jos diabetesta ei havaita ajoissa, se voi rappeuttaa silmänpohjaa, vahingoittaa verkkokalvoa, altistaa harmaakaihille ja johtaa pahimmassa tapauksessa sokeuteen.
  9. KORKEA VERENPAINE Kun verenpaine on korkea, verisuonet joutuvat koville koko kehossa. Valtimot kovettuvat ja voivat painaa laskimoa lyttyyn. Joskus korkea verenpaine näkyy toistuvina verenpurkaumina tai oireilee silmän laskimotukoksena. Silmänpohjan verisuonia tarkkailemalla lääkäri näkee potilaan elimistön verenkierron kokonaistilan. Jos korkeaa verenpainetta ei hoida, suonien seinämien jousto häviää ja veren kulku ahtautuu ja heikkenee. Verenpainetauti lisää sydänkohtauksen riskiä.
  10. MELANOOMA Ihosyöpänä tunnettu melanooma iskee toisinaan silmään. Silmänpohjassa olevassa suonikalvossa on luontaisesti luomia, ja niihin voi kehittyä melanooma samoin kuin iholla oleviin luomiin. Melanoomaa ei huomaa itse, mutta silmänpohjan tutkimuksessa se näkyy.
  11. SJÖGRENIN SYNDROOMA Tyypilliset silmäoireet tälle sairaudelle ovat kyynelnesteen niukka eritys ja siitä johtuva silmien ärsytys ja arkuus. Kuivat limakalvot kutisevat, rähmivät ja kirvelevät. Joskus silmät ovat valonarat ja niissä tuntuu olevan hiekkaa.
  12. SARKOIDOOSI Tulehdus silmässä voi olla merkki sarkoidoosista, joka ilmenee joskus samanaikaisesti esimerkiksi keuhkoissa, imusolmukkeissa, iholla ja silmissä. Silmissä sarkodioosi voi aiheuttaa punoitusta, valonarkuutta ja näön sumentumista.
  13. BORRELIOOSI Punkkien levittämä borrelioosi voi sekin löytyä silmästä. Oireita voivat olla silmäkivut ja valonarkuus, näön heikkeneminen ja kaksoiskuvat. Borrelioosi voi aiheuttaa tulehduksen lähes kaikkiin silmän rakenteisiin ja näköhermoihin.

Asiantuntija Kati Ranta, silmätautien ylilääkäri, Mikkelin keskussairaala

 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla