Nyt Aino on 36-vuotias kolmen lapsen äiti. ”Kolmekymppisenä vanhemmuus on erilaista, paljon rennompaa”, hän sanoo.

Pikapyrähdys terveydenhoitajan luona välitunnilla kesti muutaman minuutin.

Sitä ennen Aino oli istunut pitkään ajatuksissaan koulun käytävällä ja pohtinut, kuinka saisi sanottua parhaille ystävilleen, että hänen kuukautisensa olivat myöhässä. Jo kaksi viikkoa, mikä oli poikkeuksellisen pitkä aika.

Kun Aino sai vihdoin rohkaistua mielensä ja keskeytettyä ystäviensä vanhojentanssisuunnitelmat, nämä patistivat kaveriaan menemään samoin tein terveydenhoitajalle. Sillähän asia selviäisi. Aino voisi tulla hieman myöhässä matematiikan tunnille – eikä asiaa tarvitsisi enää miettiä.

Päätös syntyi nopeasti, ja Aino kipaisi terveydenhoitajan ovelle. Kun hoitaja kysyi, mitä asiaa Ainolla oli, olo muuttui epämukavaksi. Asia oli kiusallinen ja hoitaja Ainon äidin tuttu.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pissatessaan kuppiin Aino arvasi jo, että kuukautisten puuttumiseen olisi syynsä. Silti raskaustestin tulos oli pysäyttävä.

Positiivinen.

Lukiolaiset näyttävät nyt niin pieniltä

Aikuisena montaa vanhaa muistoa katsoo erilaisin silmin. Nyt 36-vuotiaana opettajana Aino silmäilee lukion tokaluokkalaisia ihmeissään.

– Mietin, miten kukaan heistä voisi pärjätä vauvan kanssa. Se on hämmentävää, he vaikuttavat niin pieniltä. Mutta niin olin minäkin silloin, kun sain Jennyn.

Tultuaan häkeltyneenä terveydenhoitajan huoneesta Aino pujahti jo alkaneelle matematiikantunnille ja kuiskasi uutisensa parhaille ystävilleen. Sitten hän keräsi tavaransa ja käveli ulos luokasta. Kaverit kiirehtivät Ainon perään ja kyselivät, mitä hän nyt aikoisi tehdä.

Aino tuskin kuuli tyttöjen puhetta kaivaessaan kännykkää laukustaan. Hänen oli päästävä pois koulusta.

Raskaus ei ollut ”kasa soluja”, jotka voisi vain vetää vessasta alas.

Hän soitti äidilleen, joka sanoi tulevansa hakemaan tytön heti kotiin. Kun Aino itki ensijärkytystään, vanhemmat lohduttivat ja sanoivat, että kaikki järjestyy, päätätpä mitä tahansa.

Vielä samana iltana Aino rohkaistui pyytämään pari vuotta vanhemman poikaystävänsä ajelulle kertoakseen uutisen. Poikaystävä tarjosi tupakkaa, josta Aino kieltäytyi sanoen olevansa raskaana. Nuoren miehen reaktio oli tyly: Sitten kai sitä täytyy tehdä abortti.

Ainon sisällä kiehahti. Vaikka hänkin oli sulatellut uutista vasta muutaman tunnin, hänelle raskaus ei ollut ”kasa soluja”, jotka voisi vain vetää vessasta alas.

Tapaaminen päättyi riitaan. Myöhemmin poikaystävä ilmoitti tekstarilla, että jos Aino pitäisi vauvan, lapsella olisi kyllä isä, mutta Ainolla ei olisi poikaystävää.

Aino valitsi lapsen.

”En epäillyt hetkeäkään, ettenkö pärjäisi”

Seitsemäntoistavuotiaan suunnattomalla rohkeudella ja itseluottamuksella varustettua Ainoa ei äidiksi tulo jännittänyt ollenkaan. Pikkuveljen vaippojen vaihtaminen oli jo muutenkin tuttua puuhaa.

– En epäillyt hetkeäkään, ettenkö pärjäisi vauvan kanssa. Toisaalta käsitykseni vauva-arjesta oli ehkä hieman ruusuinen, Aino naurahtaa.

– Halusin olla raskaana isosti, sillä se oli jännittävää. Odotin äidiksi tuloa innokkaasti. Hommasin lappuhaalaritkin heti ensimmäisten viikkojen aikana ja kannoin niitä ylpeänä, vaikkei mahaa vielä ollutkaan.

Myöhemmin koulun ruokalassa Ainon kasvava vatsa sai saman rakennuksen yläkoulun oppilaiden silmät pyörimään.

– Olisin halunnut sellaisen ”Yes, I’m pregnant” -kyltin, joka olisi lopettanut supinat, mutta eivät ne minua toisaalta häirinneetkään. Pienellä paikkakunnalla juoruilukulttuuriin oli tottunut.

”Olisi ehkä kannattanut lukea jokin neuvolan suosittelema opus.”

Intoa tulevalla äidillä riitti, mutta ei ehkä ymmärrystä perehtyä sen tarkemmin siihen, mitä elämänmuutos toisi tullessaan. Esimerkiksi neuvolassa Aino muistaa ihmetelleensä, mitä raskausviikoilla oikein tarkoitettiin. Asia ei auennut ennen kuin vasta paljon myöhemmin.

– Jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä kannattanut lukea jokin neuvolan suosittelema opus ennen vauvan syntymää. Minulla ei raskaana ollessani ollut hajuakaan, millaista vauvan kanssa tulisi olemaan. En esimerkiksi tiennyt, missä iässä vauvalle voisi antaa kiinteitä maisteltavaksi.

Nyt Ainoa naurattaa, kun hän muistelee iloinneensa, miten onnekas yhteensattuma oli, että oman äidin opintovapaa ajoittui juuri tyttären äitiysvapaan tiimoille.

– Ei se tainnut mikään sattuma ollakaan.

Äiti kävi kädestä pitäen opettamassa, miten vessa pestään.

Neuvolassa tulevalle äidille ehdotettiin paikkaa ensikodista, mutta Aino halusi heti omaan kotiin. Vuokrakaksio järjestyi kuukausi ennen laskettua aikaa.

Raskaudessa ja äidiksi tulossa olisi ollut riittävästi uutta opeteltavaa muutenkin. Yhtäkkiä oli hallittava myös oma taloudenpito ja kodinhoito, laskujen maksu ja ruuanlaitto.

– Äiti kävi kädestä pitäen opettamassa, miten vessa pestään, kun minä vasta ihmettelin itsenäisen elämän alkeita. Tai nappasi vauvan hoitoon, kun huomasi, että voimani olivat ehtymässä, Aino kertoo.

Äidin apu oli erityisen arvokasta esimerkiksi silloin, kun Jenny ei nukkunut öisin ollenkaan.

– Eihän se helppoa ollut, mutta tein kaiken täysillä ajatellen, että tällaista tämä nyt on ja kohta se loppuu.

Yksitoista kummia

Teiniraskaus pienellä paikkakunnalla vuosituhannen vaihteessa oli kova juttu, muttei Aino sitä silloin oikein tajunnut. Ainon vanhemmat tiesivät tarkemmin, mitä tytär tulisi käymään läpi, sillä hekin olivat saaneet lapsen nuorella iällä, parikymppisinä.

Ehkä juuri siksi he osasivat suhtautua uutiseen niin hienosti. Äiti kävi Ainon mukana neuvolassa ja oli tukena synnytyksessä. Apu on ollut puhelinsoiton päässä vuorokauden ympäri ja ”kotikotiin” on voinut aina mennä.

Apuna ovat olleet myös Jennyn isän vanhemmat, jotka ilmoittivat jo raskausaikana haluavansa olla lapsenlapsensa elämässä mukana.

Kummejakin Jennyllä on yksitoista, vaikka ihan niin montaa Aino ei olisi halunnut. Innokkaat isovanhemmat sopivat niitä tuoreelta äidiltä kysymättä.

– Silloin moinen röyhkeys harmitti, mutta myöhemmin kyllä ymmärsin, mikä etu isossa kummijoukossa on. Esimerkiksi opiskeluaikoina pystyin perustamaan kummeista ja kavereista hoitoringin iltaluentoja varten.

Tukiverkkojen toimivuutta Aino testasi myös silloin, kun piipahti viemään yöllä roskia ulos Jennyn nukkuessa, ja unohti avaimen kotiin.

– Avain löytyi kyllä toisesta taskusta vähän myöhemmin, mutta olin jo ehtinyt soittaa naapurin puhelimella äidille ja hälyttää hänet pelastamaan minua, Aino nauraa.

Teiniäitiys ei tarkoita haaveista luopumista

Biletys baareissa väärillä papereilla loppui raskaustestiin. Siitä reilun kuukauden päästä Aino tanssi vanhojen tanssit luokan komeimman pojan kanssa hieman liian pienessä mekossa, sillä tupakoinnin lopettaminen oli tuonut muutamia ylimääräisiä kiloja. Vauvaa niistä ei ainakaan voinut vielä syyttää.

Vanhojen tanssien jatkoista Aino muistaa vain kamalassa humalassa olleet kaverit, sekä tunteen, että täältä pitää päästä kotiin. Äkillinen elämänmuutos ei harmittanut, ainakaan paljon.

Aikana ennen someryhmiä teiniäitiys oli hiukan yksinäistä, Aino sanoo.
Aikana ennen someryhmiä teiniäitiys oli hiukan yksinäistä, Aino sanoo.

– Joskus vanhempana mietin, millainen elämänpolkuni olisi, jos en olisi tullut raskaaksi, mutta Jennyä odottaessani en kyseenalaistanut sitä mitenkään. Olin varma, että pääsisin jatkamaan elämääni samasta pisteestä vuoden jälkeen.

Taustalla oli myös halu näyttää, ettei teiniäitiys tarkoittaisi haaveista luopumista.

Vauvavuoden jälkeen Aino kirjoitti suunnitelmiensa mukaan ylioppilaaksi ja pyrki sen jälkeen heti yliopistoon, jonka ovet aukenivat ensiyrittämällä. Hän valmistui unelma-ammattiinsa opettajaksi neljässä vuodessa.

”Elin täysin eri elämää kuin opiskelukaverini.”

Omalla esimerkillään Aino on halunnut näyttää tyttärelleen – ja ehkä vähän muillekin – että määrätietoisuudella voi päästä minne vain.

Ainon opiskelujen ajan Jenny oli perhepäivähoidossa. Opintojen ja pikkulapsiarjen yhdistäminen vaati kovaa itsekuria ja ajanhallintataitoja. Kun opiskelukaverit suunnittelivat bileiden juomatarjoiluja, Aino kirjoitti kauppalistaan ”vaippoja ja pilttejä”.

– Elin täysin eri elämää kuin opiskelukaverini, mutten ehtinyt jäädä harmittelemaan sitä. Arkeni pyöri niin vahvasti Jennyn ympärillä, etten edes ehtinyt kaivata muuta. Opintoihin liittyvät asiat oli hoidettava päivähoidon aikana, sillä illalla minun oli keskityttävä äitinä olemiseen.

Monta sellaista asiaa, joita Aino ei ollut ehtinyt edes miettiä, Jenny oppi päivähoidossa, kuten potalla käymisen.

– En ollut edes tajunnut, että kuivaksi pitäisi jotenkin erityisesti opetella, kun yhtenä päivänä hoitaja iski vaipat käteeni ja sanoi, että me ei muuten tarvita näitä enää.

Vauva-arki oli nuorelle äidille osittain yksinäistä aikaa. Samanikäisten kavereiden oli vaikea suhtautua Ainon äidiksi tuloon, vaikka kukaan ei varsinaisesti kuvioista kadonnutkaan.

Se vain oli niin eri maailma.

Ainoa puolestaan harmitti kuunnella kouluaikaisten kavereiden bilejuttuja, kun hän itse istui sohvannurkassa imettämässä. Niinpä hän vetäytyi kotiin Jennyn kanssa ja jättäytyi tahallaan pois entisestä elämästä.

Kun kaverit muistivat piipahtaa kylässä, he kertoivat mitä milloinkin kylällä oli meneillään, mutta tapahtumat jäivät etäisiksi. Aivan kuin Aino olisi ollut yhtäkkiä kavereitaan paljon vanhempi.

– Silloin ei ollut somen keskusteluryhmiä, jotka olisivat varmasti helpottaneet yksinäisyyttä. Jäin syrjään kavereideni elämistä, osittain siksi, että halusinkin olla kotona. Yhteisiä puheenaiheita oli vähemmän.

Isä osti maksalaatikkoa

Myöhemmin, kun Ainon ystävistä tuli äitejä, useampi myönsi, että olisi ollut enemmän tukena, jos olisi silloin tajunnut, miten rankkaa lapsen kanssa on.

– Sanat tuntuivat hyvältä, vaikka tuki tulikin tavallaan liian myöhään. Itse olen harmitellut sitä, etten ole ollut jakamassa kavereideni vauva-arkea, sillä elämämme kulkevat eri sykleissä.

Mitään Aino ei kuitenkaan kadu. Ei sitä, että opiskeluaikoina parhaat bileet jäivät välistä. Tai sitä, että elämä on aina pyörinyt Jennyn ympärillä.

Opiskelevan äidin kesälomat kuluivat töissä. Joskus pienen perheen raha oli niin tiukassa, että Aino kulki ruokakaupassa puhelimen laskin kädessään. Mieluummin se kuin nöyryytys kassalla, jos jotain pitäisi jättää pois.

– Toisinaan isä työnsi 20 euroa käteen ja sanoi, että käy ostamassa maksalaatikkoa. Se auttoi vaikean hetken yli.

Kolmekymppisenä äitiys on erilaista

Nykyään perheeseen kuuluvat myös Ainon puoliso sekä viisivuotias tytär ja kolmevuotias poika. Äitiys kolmekymppisenä on erilaista kuin teini-ikäisenä – paljon rennompaa.

– Kun Jenny taaperona meni eteiseen, hain hänet heti pois sieltä. Toisen lapsen kohdalla pyysin tulemaan pois. Nyt kuopuksen kohdalla huudan vain, että älä syö kiviä.

Enää Ainon ei tarvitse pelätä, että joku pitäisi häntä huonona kasvattajana nuoren iän takia.
Enää Ainon ei tarvitse pelätä, että joku pitäisi häntä huonona kasvattajana nuoren iän takia.

Jennyä naurattaa, sillä hänen muistoissaan Aino oli lempeä mutta tiukka äiti.

– Meillä oli paljon tiukempi kuri kuin kavereillani. Esimerkiksi kotiintuloajoissa äiti oli ehdoton.

Aino myöntää olleensa tiukkismutsi ihan senkin takia, ettei kukaan pääsisi sanomaan, että siellä se teiniyksinhuoltajan jälkikasvu nyt rettelöi. Syyhän olisi tietenkin ollut Ainossa. Niinpä hän päätti, että Jennystä kasvaisi kunnon kansalainen.

Jenny on minun rakas aamutähteni.

Toinen asia, minkä Jenny muistaa on se, että vähistä rahoista huolimatta harrastuksista ei koskaan tarvinnut tinkiä. Ainolle oli tärkeää tarjota Jennylle samat mahdollisuudet kuin muillakin lapsilla, vaikka se tarkoitti hänelle töiden paiskimista loma-aikoinakin. Kaikkea sai kokeilla, mutta kesken kauden ei saanut lopettaa. Jenny on harrastanut kuvaamataitoa, nykytanssia, lentopalloa, jalkapalloa, pianonsoittoa ja cheerleadingia.

– Jos äiti jotain lupasi, sen hän myös piti.

Hämmentävintä äitiydessä on Ainon mielestä ollut rakkauden määrä.

– Oli pelottavaa tajuta, että rakastan tytärtäni niin paljon, että voisin kuolla hänen puolestaan hetkeäkään epäröimättä. Toiset tekevät nelikymppisenä iltatähtiä, mutta Jenny on minun rakas aamutähteni.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Teksti
Kuvat
Maiju Pohjanheimo