Väinön synnyttyä Suvista, 31, tuntui aluksi siltä, että hän oli vaihtanut koko tutun elämänsä pieneen vauvaan. Äidiksi tuleminen on yksi elämän suurimmista mullistuksista, kuin toinen murrosikä. Suvi kertoo, miten omannäköinen äitiys löytyi vauvavuoden aikana.
Tarjous äideille, mainoksessa sanottiin. Ei koske minua, Suvi, 31, ajatteli ja käänsi lehden sivua. Sylissä nukkua tuhisi Väinö, pari kuukautta aiemmin perheeseen syntynyt esikoinen.
Suvista oli tullut äiti, mutta hän ei vielä käsittänyt asiaa kokonaan.
Neuvolassa terveydenhoitaja leperteli lapselle ja kyseli, että mitähän äitisi on asiasta mieltä.
– Tajusin vastata kysymykseen vasta, kun hän osoitti sanansa suoraan minulle, Suvi naurahtaa.
Vauvan hoitaminen tuntui alusta asti luontevalta. Kun pieni itki, Suvi tiesi mitä tehdä.
– Silti minusta oli ensin tosi outo ajatus olla äiti.
Sanotaan, ettei äidiksi synnytä vaan kasvetaan. Mikä tahansa kasvu tekee usein vähän kipeää.
Mihin olen oikein lähtenyt?
Kuukausi ennen laskettua aikaa Suvi nukkui yön reissupakettiauton tavaratilassa puolisonsa Antin kanssa. Auto oli parkkeerattu Teijon kansallispuiston pysäköintialueelle Salossa. Pipo piti pitää päässä läpi yön, sillä pakkasmittari kipusi seitsemään asteeseen. Suvi tunsi olevansa vapaa, kuten aina reissatessa.
Väinö syntyi joulukuussa 2017.
– Alussa minusta tuntui kuin olisin tehnyt vaihtokaupan. Olin vaihtanut koko tutun elämäni pieneen vauvaan, joka oli rakas mutta ei vielä edes vastannut vuorovaikutukseen, Suvi muistelee.
– Se ei ollut missään nimessä huono vaihtokauppa, mutta mietin hetkittäin, mihin olen oikein lähtenyt.
Äidiksi tulo on yksi elämän isoimmista muutoksista. Elämän toinen murrosikä, sanotaan. Murrosiässä nuori kasvaa muiden hoivan kohteesta itsenäiseksi aikuiseksi.
Vanhemmaksi tultuaan kasvua on jatkettava. On kehityttävä itsenäisestä aikuisesta hoivaajaksi.
– Vanhemmaksi tullessaan joutuu vääjäämättä sopeutumaan rooliin, jossa on jatkuvasti laitettava toisen eli lapsen tarpeet omien tarpeiden edelle. Muutos on mullistava verrattuna omaehtoisen aikuisen elämään, sanoo Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen professori sekä sosiaalityön ja perhetutkimuksen dosentti Mirjam Kalland.
Äidiksi tulo on yksi elämän isoimmista muutoksista. Elämän toinen murrosikä, sanotaan.
Vastuun kokonaisvaltaisuus voi aluksi yllättää kenet tahansa, eikä tämä tarkoita sitä, ettei olisi valmistautunut vanhemmuuteen.
Se, millaisen suhteen aikuinen luo lapsen tarvitsevuuteen, on lopulta vanhemmaksi kasvamisen haaste, eivät vaipanvaihtotaidot. Pieni lapsi on täysin vanhempiensa varassa. Vauva tarvitsee aikuista kaikkeen: syöttämään, pukemaan, vaihtamaan vaipat, innostamaan ja lohduttamaan.
Kuuluisan kehityspsykologin Erik H. Eriksonin teorian mukaan ihmiselle kasvaa iän myötä luonnostaan halu huolehtia seuraavista sukupolvista.
– Vanhemmaksi tulo on yksi mahdollisuus toteuttaa tehtävää, mutta muitakin vaihtoehtoja on, Mirjam Kalland sanoo.
Vanhemman rooli on kokonaisvaltaisempi kuin jalkapallojunnujen valmentajan tai nuoren vapaaehtoisen tukihenkilön. Vauvan kanssa vastuuta ei ole yhtenä päivänä viikossa, sitä on päivän jokaisena hetkenä. Eikä uudessa tehtävässä voi lopettaa tuosta vain, vaikka aluksi haluaisi perua koko jutun.
– Vastasyntynyt sylissä moni miettii, olenko sittenkään ihan oikea tähän hommaan. Helposti kuvittelee, että kaikki muut ovat niin sanottuja oikeita äitejä.
Itse muka vain esittää tietävänsä, mitä tekee.
Oma lapsuus palaa mieleen
Ehkä vauvan tuloon ei edes voi valmistautua täydellisesti? Mikään aiemassa elämässä kertynyt kokemus ei välttämättä suoraan auta sopeutumaan vauvan mukana saapuvaan vastuuseen ja uuteen rooliin.
Psykologian emeritusprofessori John Gottman on kuvaillut vauvan syntymää yhdeksi stressaavimmista asioista ihmisen elämässä. Niin valtavan muutoksen pieni ihminen tuo mukanaan. Mitkä tahansa muutokset saavat aivomme helposti kierroksille.
Vauvan kanssa huolella suunniteltu päiväohjelma vaihtuu sekunnissa, kun yllätykset seuraavat toisiaan. Ahdistukseen taipuvaista vanhempaa uuden arjen ennakoimattomuus voi rasittaa toden teolla.
On jaksettava valvoa, tutustuttava uuteen ihmiseen – samalla, kun mieleen tyypillisesti nousee joukko muistoja omasta lapsuudesta. Vanhemman rooli alkaa nimittäin rakentua paitsi miettimällä, millainen vanhempi haluaa olla, myös muistelemalla omia lapsuuskokemuksia ja sitä, millaisia omat vanhemmat aikanaan olivat.
Eikä pelkkä muistelu nyt riitä. Kokemuksista pitäisi ottaa opiksi – ja olla oikeissa paikoissa omiaan parempi vanhempi. Monilla on mielessä hyviäkin juttuja, jotka haluaa välttämättä tehdä samoin kuin omat vanhemmat.
– Erityisen paljon pohtimista taas vaatii se, jos haluaisi muuttaa paljon verrattuna omaan lapsuuteen. Yksin se voikin olla liian suuri tehtävä, Mirjam Kalland sanoo.
Silloin kannattaa kysyä apua neuvolasta. Terveydenhoitajan vastaanoton kautta on mahdollista päästä eteenpäin esimerkiksi neuvolapsykologille.
– Tärkeää vertaistukea taas saa perhekahviloista ja kaikille avoimista äitiryhmistä.
Hoidanko vauvaa oikein?
Mitä vauvalle puetaan pakkaseen? Onko ok siirtyä pulloon, jos imetys ei onnistu? Pitäisikö pienen vauvan kanssa jo harrastaa?
Tuoreen vanhemman pitää kyetä ratkomaan myös tuhat käytännön kysymystä. Nopeasti, neuvokkaasti ja usein ilman aiempaa kokemusta vastasyntyneistä.
– Aluksi minäkin mietin suurin piirtein kaikkea mahdollista, Suvi tunnustaa.
Pulloon siirtymisestä seurasi syyllisyys. Perään tuli syyllisyys siitä, kuinka helpolta elämä pullon kanssa tuntui. Lisäksi vaikutti siltä, että monet muut vanhemmat kävivät alusta asti kaikkialla, kuten kerhoissa, jumpissa ja muskareissa. Suvilla ei ollut voimia ylimääräiseen.
”Vauva-arjessa oli niin paljon epävarmuutta siitä, teenkö asiat oikein. Siitä tuli hetkeksi fiilis, että olen huono kaikessa.”
Synnytys oli vaikea, ja ensimmäiset kuukaudet kotona menivät pitkälti toipuessa.
Sitten tuli pulmia imetyksen kanssa. Väinön ei paino lähtenyt nousuun. Suvi laittoi kännykän muistuttamaan imetyksestä kahden tunnin välein.
– Mietin, että voi ei. Minä en vie vauvaani mihinkään, miten hänen kehitykselleen nyt käy?
Epävarmuus uudessa tilanteessa sai hänet kyseenalaistamaan monet varmatkin asiat – esimerkiksi oman uran suunnan. Vaikka töihin paluu ei ollut silloin lähelläkään, oma unelmien työ rakennusalalla alkoi yhtäkkiä tuntua väärältä valinnalta.
– Vauva-arjessa oli niin paljon epävarmuutta siitä, teenkö asiat oikein. Siitä tuli hetkeksi fiilis, että olen huono kaikessa, myös asioissa, joissa tiedän olevani hyvä.
Paineiden keskellä Suvin mieliala painui maahan. Silloin ei pystynyt ajattelemaan, että jo seuraavana kesänä elämä voisi olla taas ihan uudenlaista.
Tunteitaan kannattaa jakaa
Toisinaan kasvussa äidiksi tulee vastaan erityisiä haasteita.
– Jotkut antautuvat lapsen tarpeille niin, että itsestä huolehtiminen unohtuu kokonaan, sanoo psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Riikka Airo.
Toisista taas tuntuu vaikealta asettua symbioosiin ja eläytyä lapsen tarpeisiin. Silloin lapsen itku voi tuntua jopa kiusanteolta. Aikuisen kykyyn vastata lapsen tarpeisiin riittävällä tavalla vaikuttavat omat kokemukset esimerkiksi hoivatuksi tulemisesta.
Jos on joutunut lapsuudessaan kokemaan epävarmuutta omasta arvostaan vanhemmilleen, voi itse vanhemmaksi tultuaan kokea pelkoa ja ahdistusta siitä, että oma lapsi hylkää. Silloin tuntuu tärkeältä pyrkiä täyttämään lapsen kaikki tarpeet.
Kun lapsen ja omien tarpeiden välille on syntynyt jonkinlainen tasapaino, voi iloita siitä, että on ottanut vanhempana jo melkoisen kasvuharppauksen.
Tasapainoa voi etsiä huolehtimalla omistakin tarpeistaan, jolloin jaksaa taas paremmin touhuta vauvankin kanssa. Jos taas oma kasvuympäristö ei ole ollut muuten turvallinen, voi oman vauvan intensiivinen tarvitsevuus herättää riittämättömyyden tunteita.
– Jos vauvan tarpeet tuntuvat tukahduttavan suurilta, vanhempi saattaa suojautua niiltä hakeutumalla pois vauvan läheltä.
Silloin voi olla hyvä pohtia jonkun toisen kanssa, mikä riippuvuudessa itse asiassa ahdistaa.
– Erilaisten tunteiden jakaminen muiden vanhempien kanssa voi helpottaa äidiksi kasvua, kun huomaa, että kaikilla on omat haasteensa.
Kun lapsen ja omien tarpeiden välille on syntynyt jonkinlainen tasapaino, voi iloita siitä, että on ottanut vanhempana jo melkoisen kasvuharppauksen.
Muutkin ovat yhtä pihalla
Kevään mittaan Suvin olo alkoi pikkuhiljaa helpottua. Apua oli toisaalta uusista kavereista, toisaalta siitä, että hän alkoi vähitellen luottaa itseensä äitinä. Höyden kävi kokeilemassa kerhoa, mutta se ei tuntunut omalta jutulta. Facebookista onneksi löytyi äitiporukka, johon mennä mukaan.
– Tosi moni oli ensimmäisen lapsen kanssa kotona. Heidän kanssaan tuli viimein fiilis, että muutkin ovat yhtä pihalla kuin minä.
Aiemmin Suvi oli luullut, että kaikille muille vanhemmuus on helppoa hommaa eikä koskaan herätä epävarmuuden tunteita.
– Ajattelin, että juuri minä hoidan äitiyttä vähän surkeasti. Ryhmän ansiosta tajusin, etteivät kaikki muutkaan esimerkiksi pääse joka päivä ovesta ulos.
Vaikka ryhmässä olisi sovittu tapaamisesta, aamulla sinne saattoi kilahdella ytimekkäästi kirjoitettuja perumisia, kuten viestejä ”sori, nyt ei pysty, takana ihan hirveä yö”.
– Ymmärsin, että on yksinkertaisesti normaalia, ettei aina jaksa tai pysty.
Helmikuussa Väinölle nousi kova kuume. Suvi käytti lasta päivällä lääkärissä, jossa heitä kehotettiin palaamaan kotiin sairastamaan.
Yöllä kuume nousi uudelleen, nyt korkeampana. Vanhemmat veivät lapsen sairaalan päivystykseen. Hyvä, kun tajusitte tulla, heille sanottiin. Tutkimusten jälkeen Väinö joutui jäämään osastolle nesteytykseen kolmeksi päiväksi.
Lapsen sairastaminen oli pelottava kokemus, mutta Suvi sai lääkärin sanoista kaipaamaansa itseluottamusta. Hän oli osannut luottaa vaistoihinsa vanhempana oikeassa paikassa.
Rentous löytyy vähitellen
Toukokuu 2018 jäi historiaan poikkeuksellisen helteisenä. Kuumia päiviä kertyi enemmän kuin koskaan ennen mittaushistorian aikana.
Eräänä sellaisena päivänä Suvi suuntasi Väinön kanssa pieneen saareen lähelle kotia. Perillä hän kiinnitti siniruskean riippumaton kahden puun väliin.
– Siellä me sitten köllöteltiin yhdessä ja nautittiin molemmat olostamme. Kun Väinö nukahti, siirsin hänet vaunuihin ja luin kirjaa matossa pötkötellen.
Päivä jäi hyvin muistiin, koska se vastasi viimein mielikuvaa, joka Suvilla oli ollut elämästä vauvan kanssa. Arjen ja rutiinien oheen mahtui sittenkin myös rennompia hetkiä.
Pian koko perhe pääsi ensimmäisen kerran yön yli kestäneelle telttaretkelle.
– Meille rupesi löytymään vanhemmuuteen oma tyylimme, kun löysimme juttuja, joista kaikki kolme tykkäämme.
Itseluottamuksen kasvaessa paine osallistua kerhoihin ja muihin perinteisiin vauvamenoihin helpotti. Suvi päätti tietoisesti luovuttaa ja jäädä kotiin silloin, kun sieltä ei huvita lähteä.
– Totesin, ettemme ole Väinön kanssa tyyppejä, jotka osallistuvat kaikkeen koko ajan.
– Ajattelin myös, etten vastedes niin kauheasti mieti sitäkään, mitä minä haluaisin olla juuri nyt tekemässä. Minun tehtäväni oli ja on olla lapsen kanssa kotona. En halunnut enää taistella mieleni sisällä tosiasiaa vastaan.
Päätöksen myötä olo rauhoittui. Hän alkoi nauttia uudella tavalla hitaista aamuista ja myös kokonaisista päivistä kotona. Niitä päiviä mahtuu viikkoon edelleen.
Silloin leikitään rauhassa. Välillä tanssitaan Väinön valitseman musiikin tahdissa.
”Minun tehtäväni oli ja on olla lapsen kanssa kotona. En halunnut enää taistella mieleni sisällä tosiasiaa vastaan.”
Ajan kuluessa Suvista on kasvanut ennen kaikkea rento äiti.
– Verrattuna vuoden takaiseen olen luottavaisempi, armollisempi ja nautin äitiydestä enemmän. En ihan hirveästi stressaa esimerkiksi aikatauluista, vaikka Väinö onkin niistä aika tarkka.
Jos nukkumaanmeno joskus vähän viivästyy, sitten se viivästyy. Höyden tietää, ettei maailma kaadu siihen.
– Enää minun ei tarvitse suorittaa. Nyt myös tuntuu ihanalta olla äiti. Tiedän, että olen paras äiti Väinölle ihan vain olemalla minä.
Keskeneräinen saa olla
Tunteiden vaihtelu kuuluu asiaan jokaisella, Mirjam Kalland vakuuttaa. Vauvan syntymä on täsmällinen, tiettynä päivänä sattuva tapahtuma, mutta vanhemmaksi tulo ei ole. Ei kukaan heti tiedä, miten toimia eri tilanteissa.
Tärkeää on olla kiinnostunut siitä, mitä lapsi viestii, ja yrittää miettiä, mitä tämä milloinkin tarvitsee.
– Vauvan syntymän jälkeen vanhemmaksi kasvu jatkuu vielä pitkän aikaa.
Ensi syksynä Suvi palaa töihin, ja Väinö aloittaa päiväkodin.
– Sitten on varmasti luvassa taas ihan uudenlaisia haasteita, Suvi sanoo ja nauraa.
Uusien haasteiden lisäksi lapsen kasvu voi tarjota vanhemmalle uudenlaisia onnistumisen tunteita. Lapsen jokainen kehitysvaihe tuo usein myös vanhemmassa esiin eri puolia, psykologi Riikka Airo kertoo.
Jollekin vauvavaihe on helppo, mutta uhmaikäisen rajojen hakeminen tuntuu haastavalta. Toisella menee toisin päin. Kolmas pääsee loistamaan vanhempana toden teolla, kun lapsi tulee teini-ikään ja kaipaa tukea murrosiän myrskyissä.
– Jokaisessa vaiheessa vanhemman on hyvä muistaa armollisuus itseään kohtaan, Airo kannustaa.
Täydellisyyteen pyrkiminen ei ole tärkeää. Lapsi ei kaipaa täydellisyyttä vaan sopivassa suhteessa rajoja ja rakkautta.
Sekin kannattaa muistaa, että melkein jokainen on todellisuudessa erilainen isä tai äiti kuin kuvitteli ennen lasta. Joissain asioissa sitä on ehkä huonompi kuin luuli, toisissa rutkasti parempi.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
