Iiro, 16, muutti heti peruskoulun jälkeen kotoa Turusta asumaan yksin Helsinkiin. Olihan se vähän jännää.

Tekisikö tänään pasta bolognesea vai kanaa ja riisiä?

Koti – tai kämppä – on tyhjä ja pimeä, kun Iiro, 16, avaa oven koulun ja tennistreenien jälkeen.

Päivä on pyörähtänyt kellon ympäri niin kuin usein käy. Ruoka ei ole valmiina, tietenkään. Seuraavaksi on mietittävä, kumpaa bravuureistaan hän tänään laittaisi. Ja mihin jääkaapissa on ainekset, vai pitääkö vielä lähteä kauppaan.

Turkulainen Iiro on asunut yksin Helsingissä elokuusta asti.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomessa nuoret muuttavat eurooppalaisittain varhain pois kotoa, mutta eivät sentään yleensä ihan näin varhain. Tilastokeskuksen mukaan melkeinpä kaikki 16-vuotiaat asuvat vielä vanhempiensa kanssa.

Usein syy nuorelle muuttaa on se, että omalla, pienellä kotipaikkakunnalla ei ole tarpeeksi kiinnostavia jatko-opintomahdollisuuksia.

”Äiti laittaa päivässä ainakin viisi viestiä.”

Iiro ei muuttanut pieneltä paikkakunnalta, vaikka tärkeä syy olikin paikka Pohjois-Haagan yhteiskoulun urheilulukiossa. Pääsyy oli tennis. Iiro haluaa kansainväliselle juniorihuipulle, ja siihen on vähän paremmat mahdollisuudet Helsingissä kuin Turussa.

Siksi Iiro saa nyt pähkäillä päivällismenunsa yksin.

– Se on ollut yksin asumisessa ehkä hankalinta: miettiä joka päivä, mitä tänään söisi. En ole kauhean hyvä tekemään ruokaa.

Onneksi Iiron pakastin on täynnä mummin laittamaa ruokaa, jos päivän päätteeksi Playstationin pelaaminen houkutteleekin enemmän kuin kokkaaminen.

Sitä paitsi äiti on tähän mennessä jo aivan varmasti tarkistanut Whatsappissa, mitkä pojan ruokailusuunnitelmat ovat.

– Äiti laittaa päivässä ainakin viisi viestiä.

OSAAKO SE SIIVOTA SIELLÄ? Se on monen aikuisen ensimmäinen hämmästyksen aihe, kun he kuulevat, että 16-vuotias poikalapsi muuttaa kotoa: kuinka se pärjää käytännössä, osaa siivota ja pestä pyykkiä.

Niitä hämmästelyjä ovat kuulleet myös Iiron vanhemmat.

Kuopuksen toive muuttaa Helsinkiin ei tullut Maija ja Juha Vasalle täysin yllätyksenä, sillä isoveli Eero oli tehnyt saman viisi vuotta aiemmin. Nyt veli on jo ottanut seuraavan askeleen ja muuttanut opintojen ja tenniksen perässä Amerikkaan.

– Yksin asumisessa ehkä ärsyttävintä on se, että tavarat jäävät lojumaan sinne, minne ne itse jättää, Iiro myöntää.

– Mutta siistimpää täällä nyt on kuin silloin, kun Eero asui täällä!

Eero ei ole paikalla puolustautumassa, ja äiti ja isäkin vaikuttavat olevan samaa mieltä. He kuvailevat Iiroa reippaaksi, luotettavaksi ja oma-aloitteiseksi, juuri sellaiseksi, jonka uskaltaa päästää asumaan yksin toiseen kaupunkiin heti peruskoulun jälkeen.

Oikeasti siivoaminen ei ole Iirolle mikään big deal. Eikä pyykinpesukoneessa ei ole niin monta nappulaa, etteikö lukiolainen niistä selviäisi. Lukuisista tennistreeneistä kertyy viikon aikana pyykkiä sen verran, ettei niitä voi raahata viikonloppuisin Onnibussilla lapsuudenkotiin Turkuunkaan.

– Itse olen kyllä ihan pyytänyt, että tuo pyykkiä mukanasi, kun tuntuu niin oudolta, ettei ole mitään pestävää, Maija nauraa.

Oudolta se tosiaan on tuntunut, sillä aiemmin kotona on asunut kolme urheilevaa poikaa.

”Sitten on tietysti ihan sellainen fyysinen ikävä.”

– Asumme isossa, vanhassa talossa, joten siellä on ihan konkreettisestikin hiljaista ja paljon tyhjiä huoneita. Joissa on nyt tosin aina pedatut sängyt, Maija sanoo.

– Ja sitten on tietysti ihan sellainen fyysinen ikävä, jonka kaikki ymmärtävät, kun kaipaa läheisiä, jotka ovat eri paikassa.

Vasan perhe on aina viettänyt paljon aikaa tiiviisti yhdessä. Opettajavanhemmat ovat olleet lasten kanssa yhtä aikaa lomilla, ja ne ovat olleet pitkiä lomia. On reissattu ja harrastettu yhdessä niin sukellusta, nappulaliigaa kuin tennistäkin.

– Nyt niitä yhdessä olon hetkiä, kuten joulua, kyllä sitten odotetaankin, Juha sanoo.

Kun ikävä iskee, isä ja äiti saattavat ajaa Iiron luo Helsinkiin vaikka arki-iltanakin, jos molemmilla on seuraavana päivänä myöhäisempi työaamu, jolloin Turkuun ehtii palata aamulla.

– Oikeasti välimatka ei ole kovin pitkä, ja yhteydenpito on nykyaikana kaikin puolin niin helppoa, Maija sanoo.

Kun Eero muutti aikoinaan Helsinkiin, se oli perheessä vähän tiukempi paikka kuin kuopuksen lähteminen. Silloin kymmenvuotias Iiro tokaisi yhtenä päivänä ruokapöydässä, että hänellä on veljeä ikävä ja purskahti itkuun.

Kaikkia muitakin taisi vähän itkettää.

Asunto on vähän karu, mutta siellä on kaikki tarvittava.

MITÄ, EI NIMEÄ sisään päässeiden listalla! Kesäkuussa koko Helsinkiin muutto oli vähällä tyssätä alkuunsa, kun Iiron nimeä ei löytynyt urheilulukioon hyväksyttyjen listalta.

– En muistanut yhtään, että olin ruksannut hakupapereihin, ettei nimeäni saa julkaista, Iiroa naurattaa nyt.

Kesäkuussa ei paljon hymyilyttänyt, sen verran odotettu lukiopäätös oli. Asuntokin oli jo valmiina.

Mutta sählinki selvisi, ja elokuussa pari päivää ennen koulun alkua muuttokuormaan pakattiin Iiron vaatteita, tennis- ja koulutarvikkeet ja polkupyörä. Kalusteet asuntoon oli hankittu jo isoveljeä varten.

Iiro ja äiti ajoivat bussireitin kotoa koululle ja takaisin. Sen suurempia valmisteluita ei kuopuksen kanssa tarvinnut tehdä.

Asunto on vähän karu, mutta siellä on kaikki tarvittava: Sohva ja sohvapöytä, jolla lepää tarpeeksi ison television kaukosäädin. Ruoka- ja läksyjentekopöytä. Omituisen näköinen härveli, joka on tennismailojen jännittämiseen tarkoitettu laite, sekä muhkea jenkkisänky, joka on pedattu, vähän ruttuisesti mutta silti.

Se on isoveljen sänky, josta pikkuveli väistää pienempään vierassänkyyn, kun veli on Suomessa käymässä.

ALUKSI OUDOINTA oli tuoksu.

– Täällä ei tuoksunut kodilta, Iiro sanoo.

Kodin tuoksua ei tehdä hajusteilla eikä edes pullaa paistamalla, vaan asumalla asunnossa tarpeeksi kauan. Parin kuukauden jälkeen Iiro huomasi, että sisään astuessa nenä ei enää reagoinut vieraan asunnon hajuun.

Vaikkei täällä sentään vielä ihan kotikodilta tuoksu.

– En erityisesti ikävöi Turkuun, mutta on ihanaa mennä viikonloppuisin kotiin ja nukkua omassa sängyssä omassa huoneessa.

Helsingissä asuminen ja liikkuminen ei Iiroa sinänsä jännittänyt.

– Olin ollut täällä jo ysiluokan aikana tenniksen takia melkein joka viikonloppu. Koulun alkaminen jännitti vähän, sillä en tuntenut koulusta ennestään kuin muutaman tyypin tenniksestä, Iiro muistelee.

”Silloin välillä toivoi, että olisipa täällä joku, kun tuli koulusta.”

ÄIDILLE SYKSYN TIUKOIN paikka oli se, kun Iirolle nousi kuume. Silloin Maija mietti kuumeisesti Turussa, ajaisiko hakemaan kipeän lapsen kotiin. Sellaisina hetkinä käy mielessä, että olisi kätevintä olla samassa kaupungissa.

– Mutta en ollut erityisen kipeä ja se meni nopeasti ohi, joten en halunnut lähteä, Iiro sanoo.

Toinen takaisku oli se, kun Iiro joutui syksyllä pitämään loukkaantuneen jalan takia taukoa treeneistä.

– Silloin välillä toivoi, että olisipa täällä joku, kun tuli koulusta.

Usein kyllä olikin. Iiron hyvä ystävä Oskar asuu ihan lähellä, ja sinne Iiro kutsutaan toisinaan myös syömään. Oliverilla taas on jopa omat lakanat Iiron kaapissa yökyläilyä varten. Siihen kysytään aina vanhemmilta Turusta lupa, näin on sovittu. Eikä se yleensä tapahdu kouluiltaisin.

Iiro osaa varata itse ajat fysioterapeutille, jossa hän käy kuntouttamassa jalkaansa, ja muistuttelee välillä äitiä, että tämä laittaisi käynneistä poissaolomerkinnät Wilmaan. Niihin tarvitaan vielä vanhemman kuittaus.

Myös raha-asioissa Iiro on vanhempien mielestä esimerkillisen tarkka. Tarkkaa kuukausibudjettia ei ole, vaan Iiro saa rahaa tarpeen mukaan. Mitä tahansa ylimääräistä ruokakaupan tai bussilipun lisäksi Iiro suunnittelee hankkivansa, oli ne sitten kuulokkeet tai ruuan tilaaminen Woltista, siihen kysytään vanhemmilta lupa.

Pojat laittoivat Whatsappissa kuvia pesukoneen nappulasta, että mihin tämä pitää kääntää.

LUOTTAMUS ON KAIKEN a ja o, kun 16-vuotias muuttaa yksin toiselle paikkakunnalle, Vasat sanovat. Iiron kohdalla asiasta ei ole ollut epäilyksiä – vaikka vanhemmat näkevät paljon teinien todellisuutta työnsäkin puolesta.

– Olen itse töissä yläkoulussa, ja välillä kyllä ajattelin, kun oppilaita katselin, että näidenkö olisi tarkoitus asua yksin, Juha sanoo.

Lapset ovat erilaisia ja eri ikäisinä valmiita itsenäistymään. Vasojen kaikki kolme poikaa ovat jo pitkään osanneet selvitä arjesta ilman, että isä ja äiti ovat olleet vieressä järjestämässä kaikkia asioita.

Viime vuosina Eero, Lauri ja Iiro ovat olleet paljon keskenään kotona urheiluharrastusten takia, kun isä ja äiti ovat olleet lomareissuilla.

– Silloin he laittelivat Whatsappissa kuvia pesukoneen nappulasta, että mihin tämä pitää kääntää. Sillä lailla he ovat oppineet, kun ovat itse olleet kiinnostuneita hoitamaan asioita, Maija sanoo.

– Vaikka on niitä kyllä passattukin!

”Miten treenit meni, onko läksyt tehty, onko sulla ruokaa siellä?”

Whatsapp on muutenkin perheen tärkein yhteydenpitoväline, kun kaksi vanhempaa poikaa asuu Amerikassa, nuorin Helsingissä ja vanhemmat Turussa.

– Meillä on perheen yhteinen ryhmä, jonka nimi on Mitä siellä. Joka aamu Iirolta kysytään, että olethan herännyt ja matkalla kouluun. Samoin iltaisin aina toivotellaan hyvät yöt. Muutenkin päivän aikana viestitellään usein: miten treenit meni, onko läksyt tehty, onko sulla ruokaa siellä.

Iiro on juuri viettänyt pari viikkoa yksin putkeen Helsingissä, kun vanhemmat ovat lomailleet Espanjassa. Hän on pessyt pyykkiä ja viikkaillut niitä kaappeihin.

– Enimmäkseen kyllä nautin siitä, että saan asua Helsingissä yksin, hän sanoo.

Vanhemmat ovat selventäneet, että kyseessä on todellakin etuoikeus, jota nauttiakseen on oltava sen arvoinen. Iirolle ei ole ladeltu sen kummemmin ehtoja tai sääntöjä, mutta on muistettu, että hän on alaikäinen. Oikeudet eivät ole sen suuremmat, vaikka asuukin yksin.

– Sitten, kun Iiro täyttää 18, on toisen keskustelun paikka. Vaikka 18-vuotias voisi ikänsä puolesta tehdä monenlaisia asioita, hän on silti täällä vanhempien kustannuksella ja odotamme, että koulu ja treenit hoidetaan.

Jotkut Vasojen tuttavat ovat olleet kauhuissaan, miten 16-vuotias pärjää yksin ja miten vanhemmat ylipäätään päästivät Iiron muuttamaan.

– Itse ajattelemme, että miksei oltaisi päästetty. Tämä on lapselle valtavan kasvattavaa, ja lapsi oppii nopeasti monenlaisia asioita.

Toisinaan on luettava kokeisiin.

Myös Iiron jotkut kaverit Turussa ihmettelivät, että ihan yksinkö Helsinkiin?

– Mutta aika monet olivat myös, että onpa siistiä!

Syksyn mittaan uusia kavereita on kertynyt myös tenniksen ulkopuolelta. 16-vuotiaita kiinnostaa, kun yhdellä on aina käty eli kämppä tyhjänä.

– Kyllä aika usein joku saa idean, että mennään Iirolle, Iiro sanoo huvittuneena.

Se on useimmiten hauskaa, mutta ei onnistu ihan aina. Joskus Iiro myös suorastaan nauttii siitä, että saa olla yksin. Ja toisinaan on luettava kokeisiin. Silloin Iiro sanoo, että ei tänään. Isä ja äiti ovat myös aivan selkokielisesti ilmoittaneet, ettei Helsingin koti ole sitten mikään bilekämppä.

Niin kuin 16-vuotiaat urheilijanuoret muka bilettäisivät! Kun kaverit ovat paikalla, silloin pelataan pleikkaa, Fortnitea tai NBA:ta – äiti on muistuttanut, ettei kerrostalossa voi huutaa samalla tavalla kuin omakotitalossa – ja Iiro saattaa tehdä koko porukalle jompaa kumpaa bravuuriruokaansa.

– Silloin kun täällä on kavereita, he myös auttavat keittiön siivouksessa ja sellaisissa jutuissa.

Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.

Teksti
Kuvat
Milka Alanen