– Nyt olen tajunnut, millaista vanhemmuus on, kun lapsesta on vastuussa vuorokauden ympäri, sanoo reilu vuosi sitten eronnut Tommi.
Keskiviikkoaamuna Elnalla, 5, on päiväkodissa mukana vähän isompi kassi. Äiti Jenny on pakannut mukaan seuraavan viiden päivän vaatteet. Iltapäivällä Elnan hakee isä Tommi, 39, jonka luona hän asuu joka toinen viikko keskiviikkoillasta maanantaiaamuun.
Luvassa on jalkapallon pelaamista, Elnan lempiruokia sekä retkiä jäätelökioskille. Avioeron jälkeen yhteistä aikaa on rajallisesti, joten niinä päivinä, kun Tommi ja Elna ovat yhdessä, ohjelmassa on useimmiten hieman hemmottelua.
– Tästä on tullut tytön äidiltä vähän sanomista, etten saisi aina antaa Elnalle kaikkea, mitä hän haluaa. Ymmärrän näkökulman, mutta totta kai haluan miellyttää tytärtäni silloin kun näemme, Tommi sanoo.
Tommille paljastui toden teolla vasta eron jälkeen, kuinka vaativaa vanhemmuus voi olla.
Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä -työn asiantuntija Päivi Hietanen on nähnyt, kuinka eri tavoilla isät kasvavat vanhemmuuteen eron jälkeen. Jotkut isät solahtavat uuteen rooliinsa helposti, toisille arjen hahmottaminen lasten kanssa vaatii enemmän opettelua.
Monissa perheissä äidit ovat toimineet arjen tirehtööreinä: huolehtineet harrastuksista, vaatteista, kaverisynttäreistä ja neuvolakäynneistä. Joillekin miehille valkenee kunnolla vasta eron jälkeen, mitä kaikkea puoliso on hoitanut. Silloin heillä on karkeasti kaksi vaihtoehtoa: ottaa itsenäisen, tasaveroisen vanhemman rooli tai etääntyä taustaisäksi.
– Lasten hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää, että vanhemmat yrittäisivät nousta ongelmiensa yläpuolelle ja arvostaa ja tukea toistensa vanhemmuutta, Hietanen sanoo.
Tommillekin paljastui toden teolla vasta eron jälkeen, kuinka vaativaa vanhemmuus voi olla.
ENSIMMÄISINÄ ILTOINA uudessa kodissa kumpaakin itketti. Elna halusi halata itsensä uneen tutussa kainalossa, Tommia ahdistivat ero ja muutto.
– Yhtäkkiä olin kahdestaan Elnan kanssa, joka itki ikäväänsä äidin luo. Meillä kummallakin oli paha mieli. Toisaalta lähennyimme tuona aikana paljon, sillä käsittelimme uutta tilannetta yhdessä.
”Kaikki tuntui niin lopulliselta ja yksinäiseltä.”
Kun huoltajuus- ja tapaamisasioita ratkottiin avioeroprosessissa reilu vuosi sitten, Tommi mietti, ettei äidissään kiinni olevaa pientä tyttöä voisi repiä vuoroviikoin huushollista toiseen. Siksi päädyttiin nykyiseen järjestelyyn.
Yhteisinä päivinä lapsen arkirytmistä huolehtiminen toi päiviin rungon. Pahin ahdistus iski, kun Elna lähti takaisin äidilleen ja Tommi jäi ajatustensa kanssa yksin.
– Elnasta erossa oleminen oli aluksi ihan hirveää. Kaikki tuntui niin lopulliselta ja yksinäiseltä. Lähdin joka ilta lenkille tai pelaamaan jalkapalloa, jotta sain itselleni jotain tekemistä. Vasta parin kuukauden päästä omaan aikaan alkoi tottua.
Kun äiti ei ole paikalla, isä saa kuulla päiväkotikuulumiset, sekä hauskat että hankalat jutut.
Eron aikoihin Tommi vaihtoi yövuorotyön lastenkodissa säännölliseen päivätyöhön varastolla osittain siksi, että aika tyttären kanssa olisi nyt laadukkaampaa. Kuluneen vuoden aikana hän on huomannut, kuinka välit tyttäreen ovat muuttuneet läheisemmiksi. Kun äiti ei ole paikalla, isä saa nauttia tyttären jakamattomasta huomiosta, kuulla päiväkotikuulumiset, sekä hauskat että hankalat jutut.
Samalla Tommille on paljastunut, kuinka rankkaa vanhemmuus voi olla.
– Yövuorojen aikaan olin Elnan kanssa aika vähän. Nyt olen tajunnut, millaista vanhemmuus on, kun lapsesta on vastuussa vuorokauden ympäri.
Ilman toisen vanhemman apua arki pyörii täysin lapsen ehdoilla. Työpäivät on mitoitettava Elnan päivähoidon mukaan. Samoin lapsen sairastuminen tarkoittaa sitä, että vastuuvuorossa olevan vanhemman on jäätävä kotiin hoitamaan potilasta, oli tilanne työpaikalla mikä hyvänsä. Jääkaapissa ei voi olla pelkkä valo, vaan sieltä on löydyttävä ilta- ja aamupalatarvikkeita. Aina.
Tommi arvelee, että vanhemmuus on äideille luontevampaa, sillä lapsi on ollut osa heitä.
– Kokemukseni mukaan miehet stressaavat pikkuasioista enemmän ja joutuvat ponnistelemaan päästäkseen samoihin lopputuloksiin kuin äidit.
”Äideiltä hoituvat tällaiset vaateasiat luonnostaan, itseäni ne vähän stressaavat.”
Siispä erosta huolimatta Elnan äiti on edelleen vastuussa siitä, että niinäkin päiväkotipäivinä, kun Elna on isällään, mukana ovat kulloinkin tarvittavat vaatteet ja varusteet.
– Äideiltä hoituvat tällaiset vaateasiat luonnostaan, itseäni ne vähän stressaavat. Joudun aina kysymään Jennyltä, minkä kokoisia vaatteita nyt käytetään.
Toisaalta joidenkin asioiden päävastuu on siirtynyt lähes kokonaan Tommille, kuten Elnan harrastuksista huolehtiminen.
Joskus myös ympäristö voi tukea ajatusta, että eronkin jälkeen lapsen asioiden päävastuullinen hoitaja on äiti. Elnan kutsut kaverisynttäreille tai kylään kulkevat edelleen äidin puhelimen kautta.
– En ota siitä itseeni, vaan olen vain tyytyväinen, että voin jakaa vanhemmuuden erosta huolimatta.
Välit Elnan äitiin ovat hyvät. Päivittäiset kuulumiset vaihdetaan WhatsAppissa, jotta niitä ei tarvitse udella Elnalta. Tommista on myös tärkeää viestittää Elnalle, että erosta huolimatta vanhemmat tulevat keskenään hyvin toimeen.
Tommin toiveissa on, että tyttären kasvaessa tapaamiset voitaisiin muuttaa vuoroviikkoisiksi.
Se onkin etenkin nuorissa eroperheissä yleistynyt asumismuoto. Arvioiden mukaan Suomessa eroperheiden lapsista 10–15 prosenttia asuu vuoroviikoin kummankin vanhemman luona.
KYMMENVUOTIAS TYYNE kipaisee näppärästi kodista toiseen hakemaan unohtuneen kirjan. Viisi vuotta sitten eronneet Henrikki, 43, ja Heli asuvat sadan metrin päästä toisistaan.
Ihan niin lähekkäin ei alunperin ollut tarkoitus jäädä, sama kaupunginosakin olisi riittänyt, jotta Tyynen ei tarvitsisi vaihtaa koulua, mutta Heli löysi sattumalta sopivan asunnon viereisestä taloyhtiöstä.
Tyyne asuu vanhempiensa luona vuoroviikoin. Vaihtopäivistä joustetaan tarvittaessa, ja toisinaan Tyyne käy moikkaamassa toista vanhempaa vaikka koulupäivän jälkeen.
– Heti eron jälkeen lapsesta erossa oleminen oli kamalaa, mutta nyt vuoroviikoista on tullut rutiini. Joka toinen viikko keskityn omiin töihin ja harrastuksiin, ja joka toinen viikko Tyyneen, Henrikki sanoo.
Henrikki ja Heli tekivät eroa kahteen otteeseen. Ensimmäisen kerran pari muutti erilleen, kun Tyyne oli kaksivuotias. Silloin tytär vaihtoi kotia kolmen ja puolen päivän välein.
– Vuoroviikkojärjestely olisi ollut ehkä arjen näkökulmasta helpompi, mutta viikko erossa lapsesta tuntui meistä molemmista tosi pitkältä ajalta ja ajattelimme, ettei se olisi Tyynellekään hyvä.
”Tunsin itseni täysin riittämättömäksi ja mietin, kärsiikö Tyyne tilanteesta.”
Henrikki teki nelipäiväistä työviikkoa kustantajana voidakseen olla kolme päivää kotona Tyynen kanssa, joka ei vielä ollut päivähoidossa.
– Työmoodista isämoodiin vaihtaminen oli rankkaa ja unta oli liian vähän. Tunsin itseni täysin riittämättömäksi ja mietin, kärsiikö Tyyne tilanteesta.
Lapsen ikävään oli aluksi vaikea suhtautua, vaikka sitä kuinka yritti ajatella järjellä.
– Oli vaikeaa myöntää itselle, etten ole niin suurisieluinen kuin haluaisin olla. Kun Tyyne sanoi haluavansa äidin luo, minuun sattui.
VASTA ERON JÄLKEEN Henrikki oivalsi olleensa Tyynen vauva-aikana aika monessa asiassa vain puolittain läsnä.
Tuolloin vastuun antaminen arjen pyörittämisestä kotona olevalle Helille tuntui luontevalta.
– Leikin kyllä Tyynen kanssa, mutten oikeastaan osallistunut arkeen.
Eron jälkeen edessä oli ihan uudenlaisia tilanteita. Kuten ruuan valmistaminen kaksivuotiaalle.
– Perheemme ruokahuolto oli aina ollut Helin vastuulla. Olin kauhuissani, kun tajusin, että joudun valitsemaan lapselle sopivat ruuat ja valmistamaan jotain, mitä hän suostuisi syömään. Kävelin kauppaan ja ostin sadalla eurolla kaikkea mahdollista, jotta olisin valmistautunut.
”Joillekin isille eron jälkeinen elämä on valtava näytön paikka.”
EROPERHEIDEN KANSSA työskennellyt asiantuntija Päivi Hietanen tunnistaa isien eroon liittyvät pelot. Sen lisäksi, että mies menettää erossa puolison, hän saattaa pelätä menettävänsä myös lapsensa.
– Isät ovat usein huolissaan siitä, kohdellaanko heitä eron jälkeen enää tasavertaisina vanhempina. Joillekin isille eron jälkeinen elämä on valtava näytön paikka. Heidän täytyy todistaa koko maailmalle, kuinka täydellisiä vanhempia ja kasvattajia he ovat.
Äideiltä samanlaisia urotöitä ei ehkä odoteta, sillä heitä pidetään vanhemmuuden asiantuntijoina muutenkin. Hietanen toivookin, että isät osaisivat herkemmin hakea apua erotilanteessa sekä erosta selviämiseen että vanhemmuuteen uudessa tilanteessa.
Henrikin ja Helin vastuut jakautuvat nykyään vahvuuksien mukaan. Usein Heli on se, joka pitää huolen, että kummassakin kodissa on yhtä paljon vaatteita.
– Hän kurkkii luonani Tyynen vaatekaappiin ja arvioi, että siellä on yhtä monet farkut kuin hänenkin luonaan. Jos tavaroista ei pidä lukua, ne kulkeutuvat helposti vain yhteen suuntaan.
Isommista ostoksista Henrikki ja Heli sopivat yhdessä, sillä ei ole järkevää, että kummassakin kodissa on esimerkiksi täysi setti talvivaatteita. Harrastusten kustannukset jaetaan puoliksi, mutta isommat hankinnat, kuten polkupyörän, hoitaa hieman parempituloinen Henrikki.
VUODEN ERON JÄLKEEN Henrikki ja Heli päättivät vielä yrittää ja palasivat yhteen. Pari vuotta myöhemmin Tyynen ollessa viisivuotias he erosivat lopullisesti ja palasivat ensin tuttuun kolmen ja puolen päivän rytmiin. Tällä kertaa Tyyne oli mukana keskustelussa ja sai vaikuttaa siihen, miten tiuhaan hän vaihtoi kotia.
Tyynen ollessa kolmannella luokalla hän toivoi itse vaihtoa vuoroviikkosysteemiin.
Nyt kun vuoroviikkoasumiseen on tottunut, siitä voi myös nauttia. Isäviikolla Henrikki ei tee ylitöitä tai käy kuntosalilla. Kun Tyyne on Henrikillä, isä on sataprosenttisesti läsnä.
”Vuoroviikkoasumisen on tutkittu lähentävän aikuisen ja vanhemman suhteita.”
– Kahdestaan oleminen on lähentänyt meitä. Kun olen yksin vastuussa Tyynestä, en voi kotiin tullessani huikata kenellekään, että menen nyt hetkeksi lepäämään, niin kuin ehkä aikaisemmin tein.
Vuoroviikkoasumisen onkin tutkittu lähentävän aikuisen ja vanhemman suhteita, kertoo Ensi- ja turvakotien liiton Päivi Hietanen. Erityisesti tytöt hyötyvät kahdenkeskisestä ajasta isän kanssa.
– Siinä missä äiti on ehkä enemmän huolehtija ja hoivaaja, isä on se, joka tsemppaa lapsen maailmalle. Isällä on tärkeä rooli lapsen itsetunnon tukemisessa, Hietanen sanoo.
”Nyt voin sanoa, että mitkään peloistani eivät toteutuneet.”
Henrikki ja Tyyne miettivät monesti jo etukäteen, mitä kivaa seuraavalla yhteisellä viikolla voisi tehdä. Kun vaihtopäivä on perjantai, viikonloppuun liittyy aina pieni juhlan tunne.
– Tyynen arki on samanlaista kummassakin kodissa, mutta viikonloppuna hemmottelen häntä omalla tavallani. En osta kiloa irtokarkkeja, vaan herkuttelemme vaikkapa mangoilla ja granaattiomenoilla.
Vapaa-ajalla Henrikki ja Heli tekevät Tyynen kanssa eri asioita.
– Minun kanssani Tyyne käy uimassa tai trampoliinipuistossa. Helin kanssa he harrastavat valokuvausta ja keppihevostelua.
Yllättävintä on ollut se, miten hyvin asiat ovat lopulta menneet.
– Kun harkitsimme eroa, pelkäsin hirveästi, että Tyyne kärsii. Nyt voin sanoa, että mitkään peloistani eivät toteutuneet.
Välit Helin kanssa ovat kunnossa, ja Tyyne voi hyvin. Palaute on tullut suoraan tyttäreltä itseltään.
– Kun erosimme toisen kerran, riitelimme jonkun verran ja Tyyne tietenkin jo tajusi sen. Puoli vuotta eron jälkeen temppuilimme Tyynen kanssa leuanvetotangolla, kun hän yhtäkkiä totesi, että saan varmasti paljon joululahjoja. Kun kysyin miksi, hän vastasi, että siksi, kun en ole enää ikinä hermostunut.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
