Nuori kaipaa vanhempiaan ja turvallisia rajoja, sanoo erityisnuorisotyössä ja lastenkodeissa työskennellyt nuoriso-ohjaaja Eeva Pulli.
”Lapsen murrosikä on oikeastaan murros koko perheelle. Yhtäkkiä lapsi ei enää kerro asioistaan. Hän saattaa alkaa tiuskia, myöhästellä tai vaikkapa lopettaa aiemmin tärkeänä pitämänsä harrastuksen. Vanhemmalle tilanne on uusi, ja hädissään sitä saattaa alkaa ladella teinille uhkauksia. Jos et nyt tottele, puhelin lähtee. Seuraavaksi lähtee viikkoraha!
Mutta ei kukaan, lapsi eikä aikuinen, pidä uhkailusta ja epäreilusta vallankäytöstä. Vaikka uhkaus saisi nuoren noudattamaan määräystä kerran, luottamus ja keskusteluyhteys siitä kyllä kärsivät.
Nuori saattaa näyttää ylimieliseltä, vaikka oikeasti hän voi olla hämmentynyt ja häpeissään.
Kunpa kaikki vanhemmat tajuaisivat, millaisessa tunnemyrskyssä lapsi murrosiässä on. Yhtäkkiä nuori ei enää tunnista eikä aina osaa tulkita omia tunteitaan. Hän saattaa reagoida asioihin ennalta arvaamattoman impulsiivisesti. Perheenjäsenten silmissä nuori saattaa näyttää ylimieliseltä, vaikka oikeasti hän voi olla hämmentynyt ja häpeissään.
Murrosikäinen tekee kaikkensa, jotta vanhemmat eivät vaikuttaisi rakastettavimmilta tyypeiltä. Se on välttämätöntä, jotta nuori itsenäistyy.
Vanhemman ei silti itse tarvitse muuttua etäiseksi. Nuori kaipaa vanhempiaan ja keskusteluja omassa rytmissään sekä turvallisia rajoja.
Nuoret pitävät siitä, että heitä kannustetaan harjoittelemaan, vaikka he olisivat mokanneet.
Vastuullinen elämä vaatii harjoittelua. Sen oivalsin, kun olin kehittämässä alle 15-vuotiaiden rikoksiin ja rikkomuksiin syyllistyneiden nuorten vertaisvalamiehistötoimintaa, jossa 15–20-vuotiaiden nuorten ryhmä auttaa rikoksen tehnyttä näkemään tekonsa seuraukset ja vaikutukset muihin ihmisiin. Nuoret pitävät siitä, että heitä kannustetaan harjoittelemaan uudenlaisia toimintatapoja ja empatiaa, vaikka he olisivat mokanneet.
Rangaistuksilla uhkailun sijaan suosittelen, että perheet sopisivat säännöistä yhdessä lapsen kanssa. Helpointa se on ennen murrosiän käynnistymistä. Toki voi tuntua ennenaikaiselta jutella vaikkapa päihteistä, jos lapsi on urheilullinen ja aina ajoissa kotona. Säännöistä voi silti sopia kaikissa vaiheissa.
Voi aloittaa vaikkapa kysymällä, mitä nuori ajattelee tupakoinnista tai kannabiksesta. Entä millaiset kotiintuloajat ovat hyvät? Mitä hänen mielestään pitäisi tehdä, jos lapsi jäisi kiinni valehtelusta?
Jutelkaa siitäkin, miksi kasvulle haitallisia asioita kannattaa välttää. Pyydä sitten lasta ehdottamaan seuraamusta, joka säännön rikkomisesta seuraisi. Neuvottelemalla löytyy tapa, jonka molemmat hyväksyvät. Tällä tavalla sovittu tilanne ei kohdalle osuessa tunnu epäreilulta rangaistukselta vaan ennalta sovitulta seuraamukselta. Lapsen on myös vaikeampi rikkoa yhdessä sovittua sääntöä, jonka seuraamuksesta hän on ollut itse päättämässä.
Muistathan, mitä me yhdessä sovimme kotiintuloajoista kuulostaa paljon paremmalta kuin uhkaus.”
Eeva Pulli on nuorisotyön ammattilainen, joka on työskennellyt ohjaajana nuorisotaloilla, erityisnuorisotyössä, psykiatrisella kuntoutusosastolla sekä lastenkodeissa.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
