Keskenmenot olivat järkyttäviä kokemuksia toista lasta toivovalle Santerille. Lue myös puolison tuntemuksia sekundaarisesta lapsettomuudesta.
Ennen lapsettomuuskriisiä ajattelin, että haluaisin pari–kolme lasta. Mirja puolestaan halusi suurperheen. Meillä on molemmilla paljon sisaruksia, joten tuntui selvältä haluta sisaruksia Aamullekin. Hän toivoo myös itse kovasti pikkusiskoa ja leikkikaveria. Tuntuu kamalalta, etten oletettavasti voi auttaa näiden toiveiden toteuttamisessa.
Ensimmäisen vuoden ajan olin toiveikas. Ajattelin, että kyllä se lapsi sieltä tulee, kun Mirja söi lääkkeitäkin. Saimme Aamun aluilleen niin helposti, että en olisi voinut ikinä kuvitella, että lasten saanti onkin näin hankalaa meille.
En voinut kuvitella, että lasten saanti on näin hankalaa meille.
Keskenmenot olivat järkyttäviä kokemuksia. Ensimmäisestä menin täysin lukkoon. Olin vain omissa oloissani ja itkin. En ollut osannut ollenkaan ajatella, että pitkän yrittämisen jälkeen alkanut raskaus voisi mennä kesken.
Toinen keskenmeno oli vielä suurempi sokki. Olimme kuunnelleet vauvan sydänääniä kotidopplerilla, ja olin alkanut luottaa, ettei raskauden suhteen ollut hätää. Kun verenvuoto alkoi, se oli kuin pahin painajainen. Sikiö oli jo lapsen kokoinen ja näköinen, ja kun pitelin sylissäni kuollutta pienokaista, se vei minusta kaikki mehut.
Tuntui, että elämä on kamalaa ja epäreilua, kun kaikki aina viedään meiltä pois. En silti edes silloin harkinnut luovuttamista lapsettomuushoitojen suhteen.
En halua lapsia kenenkään muun kanssa.
Mirja on joskus sanonut minulle, että minun pitäisi löytää itselleni uusi nainen, joka voisi antaa minulle lisää lapsia. Olen vastannut, että en halua lapsia kenenkään muun kanssa. Olen mieluummin ilman toista lasta kuin jonkun muun kanssa. Vaikka lasta ei tulisi, meillä on silti toisemme sekä Aamu.
Tunnen katkeruutta, kun kuulen muiden vauvauutisia. Tuntuu pahalta, kun muille tapahtuu se, mitä itse toivoisi. Mutta vaikka lapsettomuus on jatkuva suru, ei se kuitenkaan ole aivan koko ajan läsnä arjessamme. Osaan myös nauttia arjestamme, joka on muutoin onnellista.
Puhuminen Mirjan kanssa on auttanut eniten kriisissä.
Toisen keskenmenon jälkeen olen oppinut puhumaan Mirjan kanssa, ja lapsettomuuskriisissä se onkin auttanut minua eniten. Olemme myös aina kertoneet asiasta avoimesti Aamulle. Hän puhuu siitä hetken ja menee sitten touhuamaan muuta – hän ei onneksi hirveästi vello asiassa.
Haluan tietysti yrittää toista lasta niin pitkään kuin se on mahdollista, mutta hirveästi toiveita tai odotuksia minulla ei enää ole. Yritän silti toitottaa itselleni, että vielä on mahdollista, että joskus tärppäisi.
Ajattelen, että jos lasta ei tule, sen asian kanssa ehkä oppii elämään, mutta en osaa sanoa, pääseekö siitä kokonaan yli koskaan.
Tämä Vauva- ja Meidän Perhe -lehden artikkeli on ilmestynyt alun perin Vauva.fi:ssä.
