Kroonisista alaselkäkivuista kärsivät voivat saada pitkäaikaisen avun allasterapiasta. Vedessä tehtäviä fyysisiä harjoituksia käytetään selkävaivojen hoitoon, mutta näyttö niiden pitkäaikaisista hyödyistä verrattuna muihin hoitoihin on ollut vähäistä.Tutkimuksessa 98 alaselkäpotilasta satunnaistettiin joko allasterapiaan tai saamaan transkutaanista sähköistä hermostimulaatiota (TENS) ja infrapunalämpöhoitoa kolmen kuukauden ajan. Allasterapia- ja verrokkihoitokerrat kestivät tunnin ja niitä tehtiin kahdesti viikossa.Vuoden kuluttua hoitojaksoista allasterapiaryhmäläiset kokivat toimintakykynsä parantuneen ja selkävaivoista johtuvien rajoitteiden vähentyneen selvästi enemmän kuin verrokkiryhmäläiset. Myös kivut lievittyivät ja unen- ja elämänlaatu paranivat enemmän allasterapiaryhmässä.Havainnot viittaavat allasterapian olevan hyvä ja pitkäkestoinen apu kroonisiin alaselkäkipuihin, mutta tulosten perusteella ei voi sanoa tulivatko hyödyt juuri allasterapiasta vai olisiko ne saanut myös muusta liikunnasta. Potilaat olivat myös suhteellisen nuoria, keskimäärin 31-vuotiaita, joten tulokset eivät välttämättä päde iäkkäisiin potilaisiin.Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.Alaselkäkivut ovat erittäin yleisiä. Suomalaisista noin 40 prosenttia on kärsinyt selkäkivuista edeltävän kuukauden aikana ja 80 prosenttia saa niitä jossain vaiheessa elämäänsä. Alaselkäkivut ovat kroonisia, jos oireet jatkuvat yli 12 viikkoa. Suuri osa työkyvyttömyyseläkkeistä ja sairauspoissaoloista johtuu selkäsairauksista.Uutispalvelu Duodecim(JAMA Network Open 2022;5:e2142069)https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2021.42069

(000.000) 2022 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla