Elintarvikkeiden kalorimerkinnät voisivat olla helpommin ymmärrettäviä, jos niiden yhteydessä kerrottaisiin, miten paljon liikuntaa kalorimäärän kuluttaminen vaatii. Nykyiset merkinnät ovat vaikeaselkoisia eivätkä juurikaan ohjaa ihmisten valintoja, tutkimuksista tiedetään.Liikuntamerkintöjen tarkoitus on helpottaa ihmisiä tunnistamaan onko jossain ruoassa tai juomassa paljon energiaa. Jos esimerkiksi valmispitsan pakkauksessa mainitaan sen energiamäärän polttamiseen tarvittavan 4 tuntia kävelyä, kuluttajan on helppo hahmottaa onko ruoka mahdollisesti lihottava.
Tutkijat analysoivat 15 aiheesta tehtyä tutkimusta, ja niiden perusteella vaihtamalla tavalliset kalorimerkinnät myös tarvittavan liikuntamäärän mainitseviin merkintöihin ihmiset valitsevat keskimäärin 66 kilokaloria vähemmän. Jos tämä toistuu kaikilla päivän aterioilla, päivittäinen energian saanti voisi pienentyä lähes 200 kilokaloria, tutkijat kirjoittavat. Tutkimusten mukaan jo 100 kilokalorin pudotus päivittäisessä energian saannissa vähentäisi väestön lihomista.Tutkijat huomauttavat, että heidän analysoimansa tutkimukset oli tehty pääosin laboratorio-oloissa, joten vielä on epäselvää, kuinka hyvin merkinnät toimivat käytännössä. Tämän varmistamiseksi liikuntamerkintöjen vaikutuksia olisikin hyvä tutkia luonnollisissa valintatilanteissa.Tutkimus julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.Nykyään arviolta kolmannes koko ihmiskunnasta on ylipainoisia tai lihavia. Suomalaismiehistä jopa kolme neljästä ja -naisista kaksi kolmesta on ylipainoisia. Lihavia on noin neljännes aikuisväestöstä. Myös lasten ja nuorten lihavuus on lisääntynyt viime vuosikymmenten aikana.Uutispalvelu Duodecim(Journal of Epidemiology & Community Health 2019;DOI:10.1136/jech-2019-213216)https://doi.org/10.1136/jech-2019-213216

(000.000) 2019 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla