Aivoverenkiertohäiriön jälkeinen kuntoutus on joissain tapauksissa mahdollista järjestää myös etänä tietokoneen välityksellä, tuore tutkimus osoittaa. Tutkimuksessa etäkuntoutus todettiin tavanomaisen kuntoutuksen veroiseksi käden toiminnan kuntoutuksessa. Suuri osa aivoverenkiertohäiriöön sairastuneista kärsii eriasteisista motorisista ongelmista, jotka edellyttävät kuntoutusta.Nyt julkaistussa tutkimuksessa tavanomaista ammattilaisen ohjauksessa tehtävää kuntoutusta verrattiin potilaiden kotiin asennetulla tietokoneella tehtyyn vastaavaan kuntoutukseen. Laitteita käyttääkseen potilaiden tarvitsi vain painaa nappia. Tutkimukseen osallistui 124 potilasta, joiden aivoverenkiertohäiriöstä oli keskimäärin 19 viikkoa.Kaikki osallistujat tekivät käden toimintaa kuntouttavia harjoituksia ammattilaisen ohjauksessa sekä itsekseen kotonaan. Etäkuntoutuksessa ohjatut harjoitukset tehtiin videoyhteyden avulla kasvokkain ammattilaisen kanssa. Lisäksi kaikki potilaat saivat yleistä aivoverenkiertohäiriöpotilaiden opastusta ja valistusta.Kun potilaita verrattiin toisiinsa kuusiviikkoisen kuntoutuksen päätteeksi, käden toiminta oli elpynyt suurin piirtein yhtä hyvin kummassakin ryhmässä. Etäkuntoutus oli toisin sanoen teholtaan samaa luokkaa kuin perinteinen kuntoutus.Havainnot olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta ne viittaavat etäkuntoutuksen voivan auttaa ainakin osaa aivoverenkiertohäiriöpotilaista. Etäkuntoutus ei välttämättä sovellu kaikkeen kuntoutukseen, sillä käden motoristen ongelmien lisäksi potilailla on usein myös kävelyvaikeuksia, puheen tuottamisen ja ymmärtämisen häiriöitä sekä neuropsykologisia ongelmia.Suomessa on noin 100 000 aivoverenkiertohäiriön sairastanutta henkilöä, joista suurella osalla on jokapäiväistä elämää haittaavia oireita. Johonkin aivoverenkiertohäiriöön sairastuu vuosittain noin 25 000 suomalaista.Tutkimus julkaistiin JAMA Neurology -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(JAMA Neurology 2019;DOI:10.1001/jamaneurol.2019.1604)https://doi.org/10.1001/jamaneurol.2019.1604
(201974) 2019 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.