Lähes päivittäin jogurttia syövät saattavat tuoreen tutkimuksen perusteella säästyä korkealta verenpaineelta muita todennäköisemmin. Vaikutus ei tosin ole kovin suuri. Nyt julkaistussa tutkimuksessa hyödynnettiin kolmen suuren terveystutkimuksen aineistoja, ja niiden perusteella jogurttia ainakin viidesti viikossa nauttivat sairastuivat korkeaan verenpaineeseen noin kymmenyksen epätodennäköisemmin kuin osallistujat, jotka söivät jogurttia korkeintaan kerran kuukaudessa. Myös muita maitotuotteita paljon käyttävien verenpaineriskit olivat alhaisemmat. Yhteydet havaittiin 20–30 vuoden seurannassa.Jogurttiin liitetty suotuisa vaikutus havaittiin varsinkin osallistujilla, jotka söivät muutenkin terveellisesti. Heidän riskinsä sairastua korkeaan verenpaineeseen seurannan aikana oli kolmanneksen pienempi kuin osallistujien, jotka eivät syöneet jogurttia ja joiden ruokavalio oli muutenkin epäterveellisempi.Sama tutkijaryhmä osoitti hiljattain jogurtin sopivan myös korkeaa verenpainetta jo valmiiksi poteville. Heillä jogurtin viikoittainen käyttö liittyi pienempään riskiin sairastua sydäninfarktiin ja aivoverenkiertohäiriöihin. Tutkijat eivät tarkalleen tiedä, mikä maidossa ja jogurtissa verenpaineeseen vaikuttaa, mutta muun muassa kalium, magnesium ja kalsium – joita maidossa on runsaasti – voivat laskea verenpainetta. Hapattamalla tehty jogurtti saattaa myös vaikuttaa suoliston bakteerikantojen välityksellä.

Tulokset julkaistiin Journal of Hypertension -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim(Journal of Hypertension 2018;36:1671–1679)https://journals.lww.com/jhypertension/Abstract/2018/08000/Long_term_yog...

(2018717) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla