Tutkijat ovat onnistuneet korjaamaan silmänpohjan kostean ikärappeuman kahdelta vakavaa tautimuotoa potevalta potilaalta. Kantasoluhoidon ansiosta kumpikin potilas pystyy lukemaan normaalisti, mikä ei ennen operaatiota ollut mahdollista. Silmänpohjan ikärappeuma on yleisin näkövammaisuutta aiheuttava sairaus länsimaissa.
Nyt ensimmäistä kertaa kokeillussa hoidossa käytettiin kantasoluista muokattuja verkkokalvon pigmenttisoluja. Soluista muodostetut kalvolevyt asennettiin potilaiden verkkokalvojen alle erityisesti tätä toimenpidettä varten kehitetyllä mikrokirurgisella työkalulla. Tarkoitus oli näin korjata vioittunutta pigmenttiepiteeliä.

Toimenpiteen ansiosta kummatkin potilaat saivat näkökykynsä takaisin ilman haittavaikutuksia eikä ikärappeuma ole näyttänyt merkkejä uusiutumisesta 12 kuukauden seurannan aikana. Potilaat pystyvät nyt lukulasien avulla lukemaan noin 60–80 sanaa minuutissa.Silmänpohjan ikärappeumaan ei ole parantavaa hoitoa, joten tuloksia voi pitää erittäin lupaavina. Vuoden seuranta-aika on kuitenkin liian lyhyt, jotta siitä voisi päätellä onko hoitotulos pysyvä. Seuraavaksi tutkijat aikovatkin jatkaa potilaiden seurantaa viiteen vuoteen. Jos menetelmä osoittautuu turvalliseksi ja tulokset pystytään toistamaan uusilla potilailla, kantasoluhoidot saattavat tarjota pysyvän parannuksen monille jo lähitulevaisuudessa.
Suomessa on noin 50 000 yli 70-vuotiasta, joilla on pitkälle edennyt silmänpohjan ikärappeuma.
Tutkimus julkaistiin Nature Biotechnologyssa ja siitä uutisoi British Medical Journal.
Uutispalvelu Duodecim
(Nature Biotechnology 2018;DOI:10.1038/nbt.4114)http://doi.org/10.1038/nbt.4114 (BMJ 2018;360:k1290)https://www.bmj.com/content/360/bmj.k1290

(000.000) 2018 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.