Runsaasti kasviksia ja vähän rasvaa sisältävä ruokavalio voi tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan auttaa diabeteksen lykkäämisessä. Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio ehkäisee myös sairastumisia, tutkimuksista tiedetään.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa 49 000 keskimäärin 62-vuotiasta naista satunnaistettiin kahdeksaksi vuodeksi joko verrokkiryhmään tai koeryhmään, jossa vähennettiin rasvan käyttöä ja lisättiin kasvisten, hedelmien ja täysjyväviljojen syöntiä. Naisia seurattiin keskimäärin 17 vuotta.Ruokavaliotaan terveellisempään suuntaan muuttaneista naisista selvästi harvemmat joutuivat aloittamaan insuliinilääkityksen seurannan aikana, tulokset osoittivat. Suurin vaikutus nähtiin naisilla, joilla oli vyötärölihavuutta ja useita metabolisen oireyhtymän osatekijöitä tutkimuksen alussa. Ruokavaliomuutokset paransivat myös glukoositasoja.Yhdysvaltalaisten tulokset korostavat ruokavalion merkitystä diabeteksen ehkäisyssä ja hoidossa. Samalla pienenee myös monien muiden sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien riski. Ruokavalion lisäksi myös liikunta on tärkeää diabeteksen ehkäisyssä.Tutkimuksen tulokset julkaistiin Diabetes Care -lehdessä.Uutispalvelu Duodecim (Diabetes Care 2017;DOI:10.2337/dc17-0534)http://care.diabetesjournals.org/content/early/2017/12/22/dc17-0534

(2018118) . Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla